Thursday, February 01, 2018

Talven 2017 - 2018 lumimyrskyseuranta (Osa 2): Lounaasta päälle venyvän matalapaineen osakeskuksen ja okluusiorintaman kaakkoistuulista sakeaa pyryä

Etelärannikon / Etelä-Suomen tämän talven pahin & runsain lumipyry on alkanut muutama tunti sitten, ja se jatkuu monta tuntia putkeen tänään torstaina varhaisaamusta illansuuhun saakka! > Niinpä esim. pääkaupunkiseudulle palautuu roimalla tavalla se lumipeite, joka jo ehti viime viikolla sulaa melkein kokonaan pois.

Pahimmillaan iltaan mennessä saattaisi kertyä jopa lähelle puoli metriä uutta lunta!!... Kovan kaakkoistuulen kera se tarkoittaa myös tosi massiivisia kinostumia, koska sateen aikana on hitusen pakkasta.

Näin ollen erikoisen poukkoileva lumipeitetilanne elää nyt hurjasti!

Tämän pyryn perään on alkamassa myös pakkasjakso, josta saattaa ensi viikon loppuun mennessä kehkeytyä myös talven kylmin, joten näin helmikuun alkajaisiksi talvi todella kiristää otettaan intensiivisesti...

Tämän hyvinkin sakean lumipyryn aiheuttaa Etelä-Skandinaviaan lännestä tullut voimakas matalapaine, josta on erkaantumassa pieni, mutta pippurinen osakeskus Etelä-Suomen ylle; sen mukana voimakas sadealue on saapunut lounaasta voimakkaiden itä-kaakkoistuulien kera alueelle. Etelärannikolla sateen voimakkuutta tehostaa lisäksi myös se, kun Suomenlahti on vielä ulapaltaan kokonaan sula, josta voimakas kaakkoistuuli poimii kosteutta sateen sekaan mukaan kyseessä olevassa okluusiorintamassa.

Iltapäivällä-lllalla pyry alkaa siirtymään enemmän sisämaan puolelle ja alkaa heikkenemään tuulten samalla tyyntyessä. Samalla hetken ajaksi etelärannikolle ulottuu etelästä leudompaa ilmamassaa, jonka takia muutaman tunnin ajaksi sää lauhtuu lievästi suojasään puolelle; tämä ei kuitenkaan ehdi mainittavasti sulattamaan satanutta hankea, vaan se vain hieman kosteuttaa ja tiivistää sitä. Ensi yönä-huomenna matalapaineen osakeskujää heikkenevänä Etelä-Suomen ylle ja sää alkaa pakastumaan vähitellen kaikkialla.

Tässä on mielenkiintoinen maallikkosääharrastajien sääfoorumi, jossa seurataan nyt mm. tätä lumipyryä >> Torstain talvimyrsky | Sääfoorumi.

Erikoinen sattuma on nyt myös se, että Sauli Niinistön toisen kauden virkaanastujaistapahtumat ovat parhaillaan menossa. Eli luontoäiti tavallaan kommentoi nyt suoraan tätä tapahtumaa oikein mojovalla lumimyrskyllä, joka on tuomassa pääkaupunkiseudulle ikimuistoisen kaaoksen - Hehheh!....

Tässä on edellinen lumimyrskyseuranta, vaikka siinä oli myös paljon muutakin asiaa (siksi tämä ko. seuranta on jo osa 2) >> Sääseurantaa Espoossa 24. - 25.1.2018 - Rajun ja monivaiheisen sään lauhtumisen prosessia; lumimyrskyä, huippuleutoutta ja isoja lumipeitteen muutoksia.

Tässä on tutut seurannassa oivalliset sisällöt linkkeinä >> Testbed -sadetutka Etelä-Suomesta, Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Kelikamerat Etelä-Suomesta. Seurantapaikkani on koko tilanteen ajan Espoo Leppävaaran lähellä.


Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 11:30: Lumipyryn sakein vaihe alkoi täällä n. puolisen tuntia sitten, jolloin maisema on kaukaisimmilta kohteiltaan kadonnut kokonaan näkyvistä ja hyvin etualallakin olevat kohteet ovat hyvin sameita ja tuulen mukana tupruilevia-tuiskuilevia; hiutaleet ovat olleet pieniä-keskikokoisia. Lunta on kinostunujo paikoin yli 30 cm, vaikka varsinainen keskimääräinen kertymä on vasta ylittänyt 10 cm; lumipeitteestä on siis tulossa tyypillisesti taas hyvin epätasainen. Pyry alkoi varsinaisesti jo aamuyöllä, mutta suurin kertymä on muodostunut viimeisten parin tunnin aikana. Ennen koko pyryä etelärannikollekin oli palannut hento parin sentin lumipeite viime viikonloppuna ja osittain myös toissapäivänä tiistaina. Kaakkoistuuli on ollut voimakkaimmillaan n. klo. 6:00 alkaenjolloin lähes myrskyisiä puuskia on humissut asunnon nurkissa. Lämpötila on pysynyt usean tunnin ajan n. -1,5 asteessa.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 12:40: Lumipyryn sakein vaihe on kestänyt edelleen yhtämittaa edellisen päivityksen jälkeen, jolloin lumikertymät ovat kasvaneet hyvin nopeasti! > keskimääräinen kertymä on ylittämässä 20 cm ja kinostumissa lähestytään puolta metriä. Lämpötila ja tuuli ovat pysyneet myös ennallaan. Tässä kaakkoistuulessa edellisen viime viikon lumipyryn etelätuuleen verrattuna muutoin samanlaisessa pikkupakkasessa erona on puustolumien kertymisessä se, että nyt lumia kertyy havupuiden oksistoon tuulensuojassa länsi-luoteispuolisissa metsien / puustojen reunoissa, sekä eniten taas tietenkin tiheiden metsien sisäosissa.

Sauli Niinistön virkaanastujaisissa oli äsken Eduskuntatalon edessä perinteinen kunniakomppanian tarkastus, missä hänkin sai mojovasti sakeaa tuiskua päällensä. Komppanian miehistökin oli ns. lumiukkoutunut hyvin selvästi pyryssä.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 13:20: Pyryssä on ollut klo. 13:00 alkaen ajoittain heikkenemisen merkkejä, jolloin maiseman kaukaisimmat kohteet ovat siintäneet ajoittain hieman esille pyryn seasta. Silti varsinainen sateen takaraja on saapunut vasta n. Hanko-lounaissaaristo -tasalle. Kattojen tuulensuojanpuolella on kehittynyt tilanteelle tyypillisiä lumikielekkeitä räystäisiin. Lämpötila on alkanut hitaasti nousta, mutta on vasta leudontumassa tasan -1 asteeseen. Tuuli on kääntynyt hieman enemmän itään, mutta on alkanut heikkenemään.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 14:35: Lumipyryn sakeus on vaihdellut nyttemmin kohtalaisen runsaan ja hyvin runsaan välillä, ja lumikertymät ovat jo keskimäärin selvästi yli 20 senttiä. Itä-kaakkoistuulen navakkapuuskaiseksi heikkenemisen takia kinostumien muodostuminen on kuitenkin alkanut vähenemään, mutta paikoin on varmaankin jo noin puolimetrisiäkin kinoksia siellä täällä. Lämpötila on nyt -1 astetta ja lievää nousua siinä on edelleen; lounaiskolkassa on jo alkanut lievä suojasää sateen siellä loputtua lähes kokonaan. Sisämaassa on jyrkkänä lämpötilaerona selvästi kylmempää > esim. Hämeenlinnassa on vieläkin n. -5 astetta.

Sadetutkan kuvia tutkimalla arvioin nyt myös runsassateisimpia alueita Etelä-Suomessa > Eniten lunta on kertynyt tässä vaiheessa yhtäältä Uudellemaalle ja osaan Varsinais-Suomea sekä toisaalta Pirkanmaalta Satakuntaan Porin pohjoispuolelle ulottuvalle alueelle...

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 15:05: Lumisateessa on ollut nyt uusi pidempään kestävä hyvin sakean vaiheen aika viimeiset n. 15 min. Samaa jatkunee vielä jonkin aikaa; lumihiutaleet ovat myös ajoittain kasvaneet aikaisempaa isommiksi tuulten heikkenemisen ja lämpötilan lievän nousun takia. Iltahämärä on alkanut hieman jo lisääntyä ja auringon laskun lähestyessä maiseman harmaan pyrysameuden väri on alkanut muuttua oranssimpaan suuntaan. Tuulten heikkeneminen tarkoittaa nyt myös sitä, että sakeasta pyrystä on alkanujäämään etenkin havupuustoihin entistä paremmin lunta kuorrutteeksi.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 16:00: Hyvin sakea lumisade on pian päättymässä ja samalla sadealueen takareuna on saapumassa paikalle lännestä; lounaassa sadealueen jälkipuolella esiintyy pienialaisia kuurosateita, ja siellä ilmeisesti osaksi vetisinä plussakelissä - lumikertymät ovat kasvaneet seurantapaikallani vielä tämän viimeisen tunnin aikana niin nopeasti, että keskimäärin ainakin n. 30 cm kertymät ovat varmasti jo mahdollistuneet! Kinostumisen lähes jo kadottua ei paljoakaan yli puolen metrin maksimikinostumia ole silti enää muodostunut. Tuuli onkin heikentynyt jo vain kohtalaiseksi ja ajoittain on jopa lähes tyyntäkin, mutta suuntana on vielä kaakko. Lämpötila on pysynyt vielä -1 asteen tuntumassa. Iltahämärä on edennyt entistä oranssimmaksi, mutta auringonlasku on vasta reilun puolen tunnin kuluttua.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 16:40: Sakein pyry on lakannut havaintopaikallani noin 5 - 10 min sitten, mutta sadealueen takareunassa sataa vielä hetken aikaa kohtalaisesti melko isohiutaleistakin lumisadetta. Iltahämärä on muuttunut vähän ennen auringonlaskua (tapahtui n. klo. 16:35) sinertävän harmaaksi ja tummuu paksun pilvipeitteen takia vahvasti & nopeasti. Lämpötila on kohonnut -0,5 asteeseen ja kaakkoistuuli jatkuu heikkona-kohtalaisena. 

Etelä-Suomen alueella Uusimaa on saanut arviolta selvästikin kaikkein eniten lunta tutkakuvien perusteella, ja nyttemmin sakeimman pyryn alue on siirtymässä Pirkanmaalta Päijänteen tienoille sekä toisaalta kohti kaakkoista Suomea.

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 17:30: Hämärä on nyt kokonaan pimentynyt yöksi, ja varsinaisen sadealueen jälkipuolella pääkaupunkiseudulla on jäänyt satelemaan heikonlaisesti pienihiutaleista lunta ja ilmeisesti taas on mukana myös jäätävää tihkuakin. Lämpötila on siten vielä pari kymmenystä pakkasella ja kaakkoistuuli jatkaa vielä vähän heikkenemistään.

Tällä hetkellä suojasää on pysynyt vain kapealla rannikkokaistaleella Uudenmaan länsiosista Varsinais-Suomen lounaisimpaan kolkkaan, ja ennusteiden valossa se ei enää sieltä juuri etenekään sisämaahan eikä itäänkään - Espoon tarkkailupaikallani on odotettavissa nollakeliä ennusteissa, mikä uusimmissa versioissa näyttäisi jatkuvan lähes koko huomisenkin. Tilanteessa on kuitenkin vain hyvin täpärästi se mahdollisuus, että se pääsisi sulattamaan ja varistamaan syntyneitä puustolumikuorrutteita; sisämaassa pysyy selvästi pakkaskeli koko ajan...

Seuraavaksi menen ulkoilulenkille havainnoimaan tilanteita lähempää sekä tarkastelemaan mahdollista huomista valokuvausprojektiani varten lumiesteiden tilannetta tietyissä kuvauskohteissa; palaan raportoimaan myöhemmin illalla vielä ainakin yhdessä päivityksessä tilanteita...

Tilanne Espoossa torstaina 1.2.2018 klo. 21:55: Edellisen päivityksen jälkeen lämpötila on asettunut aika tasaisesti nollaan, joten hitusen on tämä tuore lumi muuttunut suojamuotoon. Muutama lumikuuro tuli vielä parin seuranneen tunnin aikana, mutta nyt on ollut pilvipoutaa; taivasta peittää nyt yhtenäinen alapilvikansi. Tuulet tyyntyivät itätuulina pian klo. 18:00 jälkeen, mutta aivan viimeisen tunnin aikana etelätuuli on hieman virinnyt.

Olin siis äsken ulkoilemassa mm. Leppävaaran keskustassa saakka, ja seuraavaa ilmeni maisemissa > Myös lehtipuustoihin oli tuulensuojapaikoilla tarttunuupeaa lumikuorrutetta sadealueen aivan viimeisistä sateista, koska tuulet olivat silloin jo heikkojja lämpötila melkein nollassa. 

Lumipeitteen paksuus on nyt arviolta keskimäärin 30 - 35 cm, eli tämän talven toistaiseksi paksuimmat hanget ovat täällä nyt tosiasia - Hyvin paljon näytti tulleen lunta tutkakuvien mukaan myös Tampereen seudulla vielä iltakuuden maissa. Nyttemmin sakein pyry on siirtymässä jo Keski- ja Itä-Suomen asiaksi.

Nollakeli ei ole vielä onneksi alkanut sulattamaan puustolumia, mutta se voi olla hilkulla oleva "vaara" huomiseen iltaan saakka. Vilkkaimmilla teillä on jo hieman märkyyttä ja loskaa keskusta-alueilla. Kuitenkin maassa oleva lumihanki on nyt niin paksua ja tiiviihkösti asettunutta, että odotettavissa oleva korkeintaan lievä suojasää pystyy sitä korkeintaan parisen senttiä tiivistämään lisää. Sääennusteissa on lisäksi luvassa vielä ensi yönä matalapaineen kierrättämää uutta lumisadetta lounaasta ehkä muutaman sentin lisää.

Tähän päätän tämän seurannan, mutta sääaiheisiin saatan palata jo ensi viikolla 6 (5. - 11.2.), koska silloin voi tulla aiheelliseksi em. vihjeen mukaan tämän talven toinen kylmimmän yön kartoitus pakkasaallon silloin voimistuessa...

Lopuksi hesarin juttaiheesta >> Lunta tulee nyt niin ettei eteensä näe – päivittyvä kuvakooste näyttää miten Helsingissä sinnitellään lumimyräkän keskellä.

No comments: