Friday, February 09, 2018

Talven 2017 - 2018 kylmin yö - Osa 2

Kuten oli aikaisemmin blogissani vihjattuna odotettavissa, niin tämä kuluva viikko 6 (5. - 11.2.2018) on ollut tämän talven yksi talvisimmista ja sellaisena tähän mennessä tasaisimmin kylmä - Kuitenkaan kylmintä ei ole ollut nyt viikonloppuna eikä mistään erityisestä kylmyydestä ole ollut kyse, vaan saavutetut minimilämpötilat tutulla Etelä- ja osin Keski-Suomen tarkastelualueellani laskivat alhaisimmillaan "vain" -15 ja -20 asteen välille melkein kokonaan.

Päätin kuitenkin näin takautuvasti jälkikäteen koostaa tästä kylmästä jaksosta pakkasseurantaa tämän talven kylmimmän yön kartoitukseen, vaikka melkein kaikkialla ei saavutettu edellisen pakkasjakson kylmimpiä lämpötiloja. Edellinen pakkasseurantaosa on tässä, jossa oli mukana muutakin sääaiheista asiaa > Talven 2017 - 2018 kylmin yö - Osa 1 (Asiaa myös lumi- ja jäätilanteista sekä tulvavaarasta).

Tosin tarkastelualueen etelä- ja lounaisvyöhykkeellä tuli tällä kertaa paikoin täpärästi tähän mennessä kylmimpiä pakkasia, kuten esim. Helsingin Kaisaniemessä > Sitä edesauttoi eteläisten merialueiden viileneminen jjäätyminen, joka oli tässä vaiheessa edennyt jo melko lähelle ajankohdan normaalia tilannetta; vaikkakin varsin iso osa esim. Suomenlahden ulapasta pysyi vielä tästäkin pakkasjaksosta huolimatta sulana.

Tämän pakkasjakson kylmin vaihe oli pääsääntöisesti viime sunnuntaista kuluvan viikon tiistaille, vaikka vielä ke ja to välisenä yönä ennen selvempää lauhtumista pakkanen kiristyi laajalla alueella uudestaan lähes edeltäneisiin kylmiin lukemiin - Kuitenkin seurantajaksoksi valitsin alle vain 4. - 6.2. olleet kolme vuorokautta.

Pakkasjakso lähti liikkeelle tarkastelualueella lauantaina 3.2. siitä, kun Skandinaviaan muodostuJäämereltä heikkoa korkeapaineen selännettä ja samalla eteläisestä Suomesta kaikkosi itään vähäinen matalapaineen alue; näiden välistä pääsi tarkastelualueelle vaikuttamaan kylmä koillistuuli - Kovin kylmää se ei ollut siksi, koska yhtäältä Suomen itäpuolella vallitsi etelä-pohjoissuuntaista matalapainetta estäen kaikkein kylmimpien Siperian ilmamassojen pääsyn lännemmäksi, ja toisaalta tuo koillistuuli tuli normaalia lämpimämpien jjäättömämpien Jäämeren ja Vienanmeren alueiden kautta kapeana vyöhykkeenä Suomeen.

Kuitenkin Lapissa mitattiin tässä vaiheessa sopivan heikkotuulisissa oloissa koko Suomen mittakaavassa talven tähän mennessä ankarin pakkanen > Utsjoen Kevolla mitattiin -37,1 astetta 4.2.2018: ylen juttu.

Tuo asetelma pysyikin sitten sunnuntain ja maanantain suunnilleen samanlaisena, jolloin koillistuulessa lähinnä pilvisyyden vaihtelut selkeän ja pilvisen välillä aiheuttivat lämpötilan vaihteluita, vaikka auringonsäteilyn teho lämpötilan vuorokausivaihtelua kasvattavasti oli jo vahventunut selvästi talvipäivänseisaukseen verrattuna; alla olevassa listauksessa en tällä kertaa erittele minimilämpötilojen tarkkoja sattumisaikojakaan paikkakunnittain, vaan tyydyn nyt vain toteamaan kootusti, että minimilukemat sattuivat pilvien vaihdellessa vaihtelevasti joko yöllä-aamulla tai välillä iltaisinkin.

Yhteenvetona se ainakin selvästi näkyy noista alla olevista listauksista, miten minimilämpötiloissa ei ollut tällä kertaa merkittäviä pienilmastollisia / paikallisia eroja, koska koko ajan koillistuuli piti lämpötiloja sen verran tasaisina yleisesti.

Tiistaina ensimmäinen lauhtumisvaihe lähti sitten liikkeelle siitä, kun idästä tuli uudestaan matalapainetta Etelä-Suomeen; kyseessä oli pakkaslumisateineen sellainen heikentynyt uusi matalapaine, joka oli tuonut parisen päivää aikaisemmin mm. Moskovan seudulle ennätysrunsaita lumipyryjä! > Tässä on siitä aiheesta ylen juttu.

Mainittakoon myös se, että Etelä-Suomen lumitilanne on siis pysynyt pakkassäissä helmikuun 1. päivän lumipyrystä alkaen ajankohdalle jopa normaalina, eli etelärannikollakin on 10 - 25 cm:n vahvuinen lumipeite, mihin tuli lisäksi uutta pakkaslunta muutamia senttejä päälle tämän viikon ti-to välillä.

Tuo ke ja to välisen yön tilapäinen uusi kylmeneminen johtui siitä, kun tuulet tyyntyivät vähäpilvisessä säässä tuon uuden matalapaineen heikennyttyä kokonaan pois Etelä-Suomen yllä - Nyttemmin on vallinnut heikoissa etelän ja lännen välisissä tuulissa pilvipoutasäässä heikkoa pakkasta, joskin kaakosta pyrkii nyt viikonloppuna hieman kylmempääkin säätä. 

Ensi viikon 7 (12. - 18.2.) alussa on odotettavissa taas lauhempaa säätä voimistuvissa etelätuulissa, missä lännestä lähestyvät matalapaineet voivat tuoda uutta luntakin sekä ainakin lyhytaikaista lievää suojasäätä etelärannikolle ja lounaaseen - Sitten ensi viikon lopussa idästä voi vahvistua korkeapainetta ja sää kylmenee sen mukana, mutta toistaiseksi ei ole näkyvissä kovin ankaraa pakkasta ja siten vielä kolmatta tämän talvikauden pakkasseurantatarvetta...

Lämpötila-arvot on poimittu alle tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa aikaisemmilta vuosilta tuttua värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella. Lukemat on pyöristetty asteiden puolivälistä ylöspäin seuraavaan kokonaiseen lukuun perinteen mukaan, vaikka Ilmatieteen laitoksen käyristä pääsisi nykyään katsomaan lukemat kymmenyksen tarkkuudella.


Sunnuntain 4.2.2018 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -7 astetta, Turku -14 astetta, Salo -13 astetta, Pori -15 astetta, Hämeenlinna -17 astetta, Tampere; Härmälä -17 astetta, Tampere; Siilinkari -20 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -12 astetta, Vantaa -14 astetta, Hyvinkää -14 astetta, Lahti -15 astetta, Kouvola -14 astetta, Porvoo -15 astetta, Lappeenranta; Lepola -14 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -14 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -11 astetta, Mikkeli -18 astetta, Jyväskylä -20 astetta, Savonlinna -15 astetta, Joensuu -14 astetta ja Ilomantsi -15 astetta.

Maanantain 5.2.2018 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -6 astetta, Turku -11 astetta, Salo -11 astetta, Pori -16 astetta, Hämeenlinna -12 astetta, Tampere; Härmälä -16 astetta, Tampere; Siilinkari -16 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -10 astetta, Vantaa -12 astetta, Hyvinkää -12 astetta, Lahti -11 astetta, Kouvola -13 astetta, Porvoo -12 astetta, Lappeenranta; Lepola -12 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -12 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -10 astetta, Mikkeli -12 astetta, Jyväskylä -16 astetta, Savonlinna -11 astetta, Joensuu -12 astetta ja Ilomantsi -11 astetta.

Tiistain 6.2.2018 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -8 astetta, Turku -12 astetta, Salo -11 astetta, Pori -14 astetta, Hämeenlinna -13 astetta, Tampere; Härmälä -14 astetta, Tampere; Siilinkari -16 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -10 astetta, Vantaa -11 astetta, Hyvinkää -12 astetta, Lahti -11 astetta, Kouvola -11 astetta, Porvoo -11 astetta, Lappeenranta; Lepola -11 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -12 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -9 astetta, Mikkeli -12 astetta, Jyväskylä -15 astetta, Savonlinna -13 astetta, Joensuu -10 astetta ja Ilomantsi -11 astetta.

No comments: