Monday, January 22, 2018

Talven 2017 - 2018 kylmin yö - Osa 1 (Asiaa myös lumi- ja jäätilanteista sekä tulvavaarasta)

Etelä-Suomen talvi on vihdoinkin edennyt siihen pisteeseen, että nyt on ajankohtaista alkaa kartoittamaan kuluvan talvikauden 2017-2018 kovimpia pakkasia menneiltä vuosilta tutulla tarkastelualueella > Tässä on alkuun listauksena tämän koko tarkasteluhistoriani tunnisteet:

--- talven 2008-2009 kylmin yö, talven 2009-2010 kylmin yö, talven 2010-2011 kylmin yö, talven 2011-2012 kylmin yö, talven 2012-2013 kylmin yö, talven 2013-2014 kylmin yö, talven 2014-2015 kylmin yö, talven 2015-2016 kylmin yö ja talven 2016-2017 kylmin yö.

Alku"talvi" eli viime vuoden loppu ja tämän kuun ensimmäinen viikko olivat niin leutoja ko. alueella, että etelärannikon tuntumassa ja lounaassa termisen talven määritelmä täyttyi vasta tämän alkaneen vuoden puolella; tarkemmin sanottuna terminen talvi alkoi eteläisimmässäkin Suomessa kuluvan tammikuun 7. - 10. päivien välillä, kun korkeapaineen mukana koko alueelle asettui pakkasilmamassa viikon 2 (8. - 14.1.) ajaksi. 

Lämpötilat pysyivät siinä vaiheessa kuitenkin koko ajan -10 asteen leudommalla puolella laajalla alueella eikä luntakaan juuri saatu koko sen viikon aikana hyvin minimaalisia "huuruja" lukuun ottamatta - Sen sijaan viime viikolla 3 (15. - 21.1.) ti-to välillä matalapaine toi viimein etelärannikollekin kunnon lumipeitteen, joka onkin pakkassäissä kestänyt tähän päivään saakka; kyseessä on kuohkeahko pakkasluminen peite, joka on paksuudeltaan vähän 10 cm:n molemmin puolin. Sisämaassa on sen alla vanhaakin lumipeitettä, joka on joten kuten selvinnyt alkutalven plussakeleistä ja on nyt siksi jäistä ja kovaa.

Pakkassäät ovat siis jatkuneet noista lumisateistakin saakka, ja nyt ilmamassa on tänään ja huomenna tiistaina kylmimmillään, jolloin ko. tarkastelualueella mitataan talven tähän mennessä kylmimmät lukemat melkein kaikkialla - Tähän mennessä viime viikon puolella sisämaassa on jo paikoin mitattu hieman -10 astetta kylmempiä lukemia, mutta yleensä jatkuva runsas alapilvisyys on pitänyt pakkasten kiristymistä hyvin kurissa silloinkin.

Nyt kuitenkin on odotettavissa selvästi yleisemmin -10 ja -20 asteen välisiä kylmyyksiä etenkin sisämaassa tulevana ma-ti välisenä yönä ja huomenna aamulla, ja tarkastelualueen itäisimmissä osissa voidaan odotella -20 astettakin ankarampaa pakkasta, jos pilvipeite vihdoin kunnolla vähenee - Tosin ovathan nämä kaikki vielä aika mitättömiä pakkasia verrattuna siihen, että esim. viimeisen 10 vuoden sisällä Uudenmaankin sisämaassa on sentään mitattu -30 astettakin kylmempiä lukemia.

--- Sitten jo tiistaina loppupäivästä alkaa lounaasta käsin sään leudontuminen, joka etenee ke-to aikana rajusti niin, että voimakkaan lounaistuulen kera runsassateisten rintamasysteemien ylitys tuo jopa +5 asteen lämpötiloja laajalle alueelle torstaiksi! - Aluksi keskiviikkona osa noista runsaista sateista tulee lumena, mutta ke illasta alkaen on tulossa runsaita vesisateita > nopeasti sulavan lumen ja runsaiden vesisademäärien takia tulvavaara kasvaa torstaina nopeasti!...

Huippuleuto vaihe jää kuitenkin torstaille, mutta muutoin aika leutoa jaksoa kestää sen verran vakaasti jatkossakin, ettei seuraavaa ankaran pakkasen seurantatarvetta ole vielä ollenkaan näkyvissä... Ja vaikka lumipeite nimen omaan tuon viime viikolla sataneen pakkaslumen suhteen häviää oikeastaan kokonaan / lähes kokonaan torstain huippuleudon vaiheen myötä, niin silti viimeistään ensi viikolla 5 (29.1. - 4.2.) lännestä tulevat matalapaineet näyttäisivät ottavan sen verran eteläisempää reittiä Suomeen, että lumipeitteen uusiminen näyttää silloin todennäköiseltä yleisesti, ja talvi ainakin siltä osin pitänee pintansa tuon tilapäisen notkahduksen jälkeen...

Vesistöjen jääpeitteistä voidaan todeta puolestaan se, että tuo viikolla 2 alkanut pakkasjakso on vihdoin alkanut muodostamaan kunnolla jäitä Etelä-Suomen järviin sekä eteläisten merialueiden piirissä saaristo- ja sisälahtialueille - Kaikkialla jäätyminen on kuitenkin edelleen paljon jäljessä ajankohdan normaalista ja sellaisena se viive tulee edelleen pysymäänkin; tällä hetkellä esim. järvissä jäiden paksuudet vaihtelevat yleensä 10 ja reilun 20 sentin välillä, mitkä ovat paikoin yli 10 senttiä ajankohdan normaaleita ohuempia >> Tässä on vesistöjäiden seurantaan hyvät linkit: Vesistöjen jäänpaksuus (järvet) ja Jäätilanne (merialueet).

Jokijäiden tilanteet ovat olleet paikoin dramaattisia, kun alkutalven vesi- ja plussakelien myötä virtaamat ovat olleet ajankohdan normaaleita korkeammalla, ja nyt parin viime viikon pakkasjaksossa esim. Kokemäenjoessa on muodostunut tulvia aiheuttaneita jääpatoja ja hyydemuodostumia >> mtv:n juttu: Kokemäenjoen pinta nousee – tulva uhkaa Huittisissa jo asuinrakennuksiakin. - Tulevan torstain nopea lumisulaminen ja suuri vesisademäärä saattaa lisätä muidenkin jokien tulvariskiä selvästi!... 

Lisäksi tulvimisen mahdollisuutta korostaa myös se, kun viikolla 2 alkanut pakkasjakso tuli monta päivää ennen uutta lumipeitettä, jolloin ns. "suojaamaton" paljas maa on jo selvästi routaantunut viikolla 2, ja siten se estää sulamis- ja satamisvesiä imeytymästä maaperään varsin tehokkaasti > siksi myös virtaavien vesistöjen ulkopuolella alavilla alueilla ja notkopaikoissa tulevan torstain leutohuipussa muodostuu helposti tulvalammikoita > seuraava pakastuminen tuottaa siihen perään paljon ahavajäätä...

Tämän kertaisen pakkasseurannan lämpötilalukemat tulen päivittämään alle huomenna tiistaina 23.1. siten, että sekä tämän päivän että huomisen alimmat lämpötila-arvot listaan molemmat kerralla näkyville.

Lämpötila-arvot on poimittu alle tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa aikaisemmilta vuosilta tuttua värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella. Lukemat on pyöristetty asteiden puolivälistä ylöspäin seuraavaan kokonaiseen lukuun perinteen mukaan, vaikka Ilmatieteen laitoksen käyristä pääsisi nykyään katsomaan lukemat kymmenyksen tarkkuudella.


Päivitys tiistaina 23.1.2018 klo. 14:00 >> Nyt ovat selvillä molempien vuorokausien alimmat lämpötilat - Tässä alkuun selostan tämän pakkashuipentuman suursäätilallista asetelmaa, eli mistä nämä pakkaset johtuivat Euroopan mittakaavassa: 

Kaukana Venäjällä pysytteli jo viime viikon lopulta alkaen hyvin voimakas ns. Siperian pakkaskorkeapaine. Sen länsireunalla virtasi ilmaa eteläkaakosta myös Suomeen, kun samalla heikkojen matalapaineiden vyöhykettä asettui Suomen etelä- ja länsipuolelle. Viime viikon lopussa tuo eteläkaakkoinen heikohko virtaujatkoi pakkasilman syöttöä Suomeen, mutta se ei ollut silti kovin kylmää, koska tuon laajan korkeapaineen muodon ansiosta se virtaus poimi myös leutoutta mukaansa Mustanmeren ja Kaspianmeren alueilta. Lisäksi sen takia virtaus oli myös kosteaa, mikä suosi pakkasten kiristymistä hillinnyttä jatkuvaa alapilvikantta ja sisämaassa myös näyttävää puustokuuraa aiheuttaneita jääsumuja.

Tämän alkuviikon pakkashuipennus muodostui sitten niin, että tuo em. heikkojen matalapaineiden alue siirtyi paremmin Suomen ylle, missä tuulet tyyntyivät ajoittain kokonaankin laajalla alueella > Sen myötä ilmamassa alkoi kylmentyä ko. tarkastelualueellakin sijoillaan vähitellen, ja pakkaset kiristyivät selvästi heti etenkin niillä paikoilla, missä tuo alapilvikansi vihdoin alkoi rakoilemaan; hyvin tyyni tuulitilanne mahdollisti selkenevässä säässä lämpötilojen yö- ja aamuaikaiset nopeat laskut - Alla olevassa listauksessa selostan tarkemmin, miten kireimmät pakkaset esiintyivät pilvisyyden vaihteluiden mukaan.


Maanantain 22.1.2018 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -4 astetta, Turku -8 astetta (Ed. vrk. puolella -14 astetta!), Salo -12 astetta (Ed. vrk. puolella -17 astetta!), Pori -10 (Ed. vrk. puolella -14 astetta!) astetta, Hämeenlinna -12 astetta, Tampere; Härmälä -14 astetta, Tampere; Siilinkari -14 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -9 astetta, Vantaa -12 astetta (alkuyöllä), Hyvinkää -13 astetta (alkuyöllä), Lahti -14 astetta, Kouvola -17 astetta, Porvoo -12 astetta, Lappeenranta; Lepola -19 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -13 astetta, Mikkeli -25 astetta, Jyväskylä -25 astetta, Savonlinna -23 astetta (aamulla ja alkuillalla), Joensuu -26 astetta (aamupäivällä) ja Ilomantsi -24 astetta (aamupäivällä).

Tämän vuorokauden aikana alapilvisyydessä tapahtuneet rakoilut aiheuttivat kylmimpien lämpötilojen jakautumista varsin epäsäännöllisesti sekä ajassa että paikallisesti - Itse asiassa erikoisin poikkeama muusta alueesta oli sen takia Varsinais-Suomen ja Satakunnan alue, missä kylmimmät pakkaset sattuivatkin edeltäneen sunnuntain 21.1. aikana eikä enää näinä kahtena alkuviikon päivänä; maininnat siitä yllä suluissa alimpien lämpötilalukemien kera.

Muulla alueella kylmintä oli pääsääntöisesti kohti illan loppua, mutta osassa sitä aluetta minimilämpötilat sattuivat niukasti illan sijaan alkupäivän aikana joko yöllä tai viimeistään aamupäivällä; näistäkin poikkeuksista suluissa maininnat.

Koko tarkastelualueen mittakaavassa ylivoimaisesti kylmimmäksi vyöhykkeeksi muodostui illalla alue noin Saimaalta Päijänteen kautta luoteeseen - Sille alueelle syntyi selkeän sään kaistale kahden eri pilvialueen ja heikkojen lumisateiden väliin, missä hyvin tyynissä tuulissa pakkasen kiristyminen tapahtui yllättävänkin nopeasti; niinpä ko. vyöhykkeelle sattuneissa Jyväskylässä, Mikkelissä, Lappeenrannan seudulla ja Savonlinnassa tuli -20 ja -30 asteen välisiä lukemia ennen puoltayötä; esim. mantereinen ja alava Konnunsuo korostui siinä hyvin kylmänä.

Hyvin kylmää ehti samoissa lukemissa olla aamupäivällä itäisimmässä kolkassa (Joensuu ja Ilomantsi), koska selkeä & tyyni vaihe ehti olla siellä silloin, mutta sen jälkeen Vienanmeren tienoilla ollut heikko matalapaine kierrättikin sinne illaksi leudontaneita pilviä heikkojen lumisateiden kera; lämpötilat nousivat -15 ja -20 asteen välille.

Se toinen leudontanut pilvialue tuon illan hyvin kylmän & selkeäsäisen vyöhkkeen toisella puolella olikin sitten Selkämereltä tarkastelualueen lounaisosien yli liikkunut pilvien ja hajanaisten lumisateiden vyöhyke - Sen pilvisyyden pakkasia hillinnyt vaikutus kesti koko päivän niin, että sillä alueella lämpötila pysyi koko ajan selvästi -20 asteen leudommalla puolella.

Vielä laajalti sulan meren takia sen leudontava vaikutus näkyi myös selvästi mm. etelärannikolla (Helsinki Kaisaniemi) sekä erityisesti Ahvenanmaalla (Maarianhamina), missä pakkanen pysyi koko ajan hyvin heikkona > Sama vaikutus ilmeni myös alla olevan seuraavan vuorokauden aikana.


Tiistain 23.1.2018 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -5 astetta, Turku -8 astetta, Salo -9 astetta, Pori -12 astetta, Hämeenlinna -18 astetta, Tampere; Härmälä -21 astetta, Tampere; Siilinkari -19 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -11 astetta, Vantaa -14 astetta, Hyvinkää -18 astetta, Lahti -20 astetta, Kouvola -19 astetta, Porvoo -16 astetta, Lappeenranta; Lepola -21 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -14 astetta, Mikkeli -26 astetta, Jyväskylä -26 astetta, Savonlinna -21 astetta, Joensuu -17 astetta (illalla -23 astetta) ja Ilomantsi -17 astetta (illalla -20 astetta).

Lisäys tiistaina 23.1.2018 klo. 23:00 - Itäkolkassa (Joensuu ja Ilomantsi) ilma ehtikin vielä kylmentyä uuteen minimiin illalla sään seljettyä, ennen kuin lauhtuminen on vasta nyt myöhemmin alkanut saavuttaa sitä aluetta; listassa yllä suluissa lisäykset ko. paikkakunnilla .....

Edeltäneenä iltana muodostunut pilvisyyden asetelma pysyi lähes ennallaan yön ja aamun aikana, jolloin se jakoi ankarimmat pakkaset hyvin samaan tapaan edelleen tarkastelualueelle kuin jo edeltäneenä iltana oli tapahtumassa > Eli vyöhykeellä noin Saimaalta Päijänteen kautta luoteeseen minimilämpötilat olivat -20 ja -30 asteen välillä, missä Konnunsuon tapaan mantereisilla ja alavilla paikoilla -30 asteen saavuttuminenkin oli hyvin lähellä.

Sen vyöykkeen sekä koillis- että lounaispuolilla pysyivät myös nuo em. pilvialueet niin, että minimilämpötilat pysyivät niillä edelleen -20 asteen leudommalla puolella; näin siis jopa tuolla itäisimmässäkin kolkassa (Joensuu ja Ilomantsi) - Ainoa selvempi poikkeus asetelmassa oli se, miten hetkeksi yön-aamun aikana tuo selkeäsäinen vyöhyke laajeni hieman etelämmäksi Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen & Päijät-Hämeeseen niin, että sen alueen kohteissa minimilämpötilat laskivat lyhyeksi hetkeksi -20 asteen paikkeille.

Nyttemmin tänään tiistaina 23.1. iltapäivällä tuo lounaan pilvialue on alkanut siirtymään kohti itää-koillista ja siihen on voimistunut selvä lumisadealue - Tämä on merkki siitä, miten virtaus on alkanut viriämään lounaasta ja näin sään lauhtuminen on jo alkanut...

--- Huomenna keskiviikkona 24.1. lauhtumisen eteneminen vaikuttaa ennusteiden valossa erityisen rajulta, näyttävältä ja vaiherikkaalta, joten olen harkitsemassa pitkästä aikaa reaaliaikaista sääseurantaa blogiini sen tiimoilta ke-to ajaksi - Nimittäin yksi vaihe siinä näyttäisi olevan alkuujopa lumimyrskyinen tilanne, mihin pääkaupunkiseutukin taitaa kuulua muutaman tunnin ajan!.... Lumimyrskyseurantaahan ei ole blogissani ollutkaan moneen vuoteen, ja torstaina saattaa olla aihetta myös tulvaseurantaan!....

No comments: