Monday, September 14, 2015

Länsirappion ymmärtämisestä Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla - Eliitin kontrolli ja valta tiedon jakautumisessa eksoteerisiin ja esoteerisiin tasoihin

Kesän 2015 ja tämän alkavan syksyn aikana Suomessa ja laajemmin länsimaissa on koettu eliitin geopoliittisen ja taloususkonnollisen mission piirissä edelleen pahentunutta pakkomiellesinfoniaa, josta merkkeinä mm. juuri täällä Suomessa ovat olleet Sipilän hallituksen leikkaus- ja kurjistamispolitiikka sekä ennen näkemätön pakolaisvyöry länsieliitin vuosikausia Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä jatkamiensa ja lietsomiensa sotien aiheuttamana.

Moni on jo tullut näistä eliitin antihumaaneista "luovan tuhonnan" toimista ja niiden yhteiskunnallispoliittisista taustoista tietoiseksi, mutta edelleen vähintään yhtä monille taitaa olla epäselvää se, että minkälainen kulttuurihistoriallinen olemus, psykologinen mielenlaatu ja sosiaalinen konstruktio on länsieliitin piirissä aiheuttamassa heidän toimintaansa kuvatun kaltaisia pakkomielteitä ja ihmisyyden vastaisuuksia.

Tähän selvästi tarvitaan ymmärrystä paljon lisää! >>

Havaitsin elokuun lopussa yhden erinomaisen uuden blogin nimeltään Eliitin Esoteeriset Symbolit, jossa on viime syksystä saakka tutkittu ja havainnollistettu paljon sellaisia asioita, mitkä osaltaan auttavat ymmärtämään näitä länsieliitin pakkomielteiden syvimpiä taustoja ja kasvattamaan koko tämän länsirappiovyyhdin selvittämiseksi tarvittavaa kriisitietoisuutta ja muutokseen tarvittavien parantavien ideoiden laatua ja promotointia.

Siispä tässä on taas yksi hyvä tietopaketti lisää tarjolla myös omaan pohdiskeluuni ja aktivismiini!

Teen siksi tämän ensimmäisen pohjustavan kirjoituksen jälkeen muutamia jatko-osia ko. Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin annin pohjalta pohtimistani asioista, joista olen jo tehnyt Facebook-seinälleni luonnosteluja. 

Katson tässä vaiheessa länsikriisiä tämän hyvin tarpeelliseksi, vaikka monille nämä pohdiskelut tulevatkin olemaan aluksi vaikeita ymmärtää ja jotkut voivat leimata ne ymmärtämättömyyttään tuttuun tyyliin "hörhöksi salaliittoteoretisoinniksi".

Tässä pohjustavassa kirjoituksessa asioiden jatkokäsittelyä varten on syytä keskeisesti tarkastella tiedon ja jatketusti "todellisuuden" käsitettä - Sitä, miten tietoa on erilaisia laatuja. Länsimaissa onkin hyvin retuperällä yhtenä lähtökohtaongelmana nimittäin juuri se, kuinka useat ihmiset ovat jääneet jumiin siihen harhaan, että ns. tositietoa olisi olemassa vain yhtä laatua - Eli sellaista "tietoa", jota julkisuudessa ja kouluissa tuotetaan journalismina, tieteenä ja opintosisältöinä.

Tuo Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogi tarkasteleekin keskeisenä punaisena lankana juuri tiedon erilaisia rooleja länsieliitin kontrollin ja "luovan tuhonnan" mukana vaikuttavina sosiaalisen ja mielen kontrollin aseina. Siksi otan nyt ensin ko. blogista esille kirjoituksen, jossa sellaista tiedon roolitusta käsitellään kaksijakoisella aksellilla "eksoteerinen" vs. "esoteerinen" >> Esoteerinen ja eksoteerinen.

Lisäksi ko. blogissa on tarjottu muitakin uudelle lukijalle oleellisia alkututustumissisältöjä ensin tarkasteltavaksi. Tässä ne on koottu tietopaketiksi >> Uusi lukija - aloita tästä.

Eliitin tekemisiä ja luonnetta tutkittaessa onkin tärkeää tietää se, mitä julkisuuteen laitetuilla symboleilla ja objekteilla (monet patsaat, veistokset, musiikkivideot, mainokset, tv-ohjelmat, rakennukset jne.) sekä ylipäätään tuolla länsimaissa mielletyllä "ainoalla tositiedolla" halutaan viestittää - Eliitin tarkoitusperiinsä muokkaamat symboliikka, kuvat ja tieto on siinä aina tai vähintään useimmiten jakautuneet eksoteerisiin ja esoteerisiin sisältöihin ja viestintä väestölle / ns. rahvaalle tapahtuu siinä kahdella täysin eri tasolla.

Sen viestinnän eri tasot ovat sitä, että ns. rahvaalle suunnataan yhtäältä harhauttavaksi kulissiksi tietoiselle mielelle tiedon-kuvien eksoteeriset sisällöt, mitä siis etenkin mm. eliitin kontrolloimissa valtamedioissa ja kouluissa tuotetaan. Sitten on se esoteerinen tiedon taso, joka vaikuttaa kaksisuuntaisesti ja alitajunnan kautta > Yhtäältä eliitillä on oma perinne vain heille tarkoitettuun vihkiytyneiden piirin tietoon. Toisaalta juuri symbolien ja kuvien kautta sen vihkiytyneiden piirin tiedon väestönkontrolliosat ujutetaan rahvaalle alitajunnan kautta tapahtuvana aivopesuna. 

Kuten tuo blogin kirjoittaja "Antero V" tietää, niin ihmisillä alitajunnan voima ajattelun ja käyttäytymisen muokkaajana on miljoona kertaa voimakkaampi kuin tietoisen mielen sisällöt! Siksi eliitti käyttää hyväkseen tiedon jakautumista eksoteeriseen ja esoteeriseen, ja juuri siksi tästä länsieliitin luonteesta, aiheuttamastaan rappioeskalaatiosta ja meidän kaikkien aivopesusta perille pääsy ei ole niinkään älystä kiinni, vaan se on erittäin paljon psykologis-sosiaalista ongelmaa laadultaan.

Niinpä itse olen alkanut kutsumaan tätä eliitin kulissina käyttämäänsä tietoisuutta valtamedian, virkamieskoneistojen ja koulusysteemeiden ylläpitämänä eksoteeriseksi teatteriksi.

Tällä eliittimanipulaatiolla ja suorastaan koko länsikulttuurin kokonaisuudella on vuosituhantiset perinteet, jotka vaikuttavat länsimaisen nykyvisuaalisen eli "yllättäen" hyvin symbolirikkaan kulttuurin raameissa enemmän kuin koskaan ennen >>

Lainaus tuosta linkatusta kirjoituksesta: "Eksoteerinen tarkoittaa "julkista", "vihkiytymättömille" (=meille tavallisille kansalaisille) tarkoitettua merkitystä, joka toimii eräänlaisena kulissina. Esoteerinen merkitys on taas se symboliikan todellinen, salainen, "salaisuuksiin vihityille" tarkoitettu merkitys, josta "Eliitin" ulkopuolisille ei haluta kertoa mitään.".

Tämä eliittimanipulaatio ei välttämättä tarkoita sitä, että ko. vääränlaisen eksoteerisen tiedon levittäjät olisivat ko. eliitin leivissä tarkoituksella valehtelemassa ja johtamassa harhaan, vaan kyse on "vain" siitä, kuinka 99% väestöstämme ei vain kuulu mihinkään eliitin kabinetti- ja juonittelusysteemiin, kuten vapaamuurareihin. Siksi on ihan virkamiehiäkin suhteellisen suurissa rooleissa, jotka "vain" on aivopesty systeemin osaksi kuvittelemaan eksoteerista tietoa ainoaksi totuudeksi tai tiedon muodoksi.

>> Väestöjen aivopestyinä pitäminen onkin ollut yllättävän helppoa ja totaalista kuvatussa eksoteerisen tiedon hegemoniassa ja esoteerisen manipulaation alitajuntapakotteessa, joka tietenkin on valveutumisen ja valistamisen suurimpia ongelmia juuri nyt.

Toisaalta on myös tiedostettava, kuinka "todellisuus" sinänsäkin on vaikea asia mieltää tai määrittää tarkasti eksoteerisen ja esoteerisen rajapinnoiltaan, kun ihmisajattelun historiassakin ns. tositieto on vaihdellut rankasti aikakaudesta toiseen. Esim. keskiaikainen ajattelu ei ole mitään sukua nykyajattelullemme... Eksoteerisen ja esoteerisen dialektiikka on ajattelun vaikeimpia haasteita nykyään.

Tähän loppuun laitan vielä kahdelta hyvin edistyneeltä suomalaiselta ajattelijalta-aktivistilta aiheeseen sopivaa täydentävää tietoa. 

Ensiksi Käymälä-blogista laitan linkkejä osaltaan juuri saman Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin innoittamiin hyvin mielenkiintoisiin pohdiskeluihinsa. Siinä esoteerisen ja eksoteerisen tietovastakkainasettelun dialektista ongelmaa lähestytään hyvin valaisevalla tavalla käyttämällä mm. termejä "pohjavirtaus" ja "simulaatio", joilla on ko. pohdiskeluissa havainnollinen kiinnityksensä näiden kahden eri tietolaadun / tietotason käytännön ilmenemisiin  >>

OVATKO SIMULAATION FAKTAT SYMBOLISEN VÄKIVALLAN ALKUMUOTO?

KAPITALISMIN VIRHE

MISTÄ TIETÄÄ, ETTÄ FEMINISMI ON MÄTÄÄ

LÄNSIMAIDEN SEPPUKU

KLASSINEN, ROMANTIIKKA, ANTIKLASSINEN

HYPERREAALISUUS ANNETTUNA

METABOLINEN SOTA

- Lainaus: "Propaganda jauhaa siellä missä erehtyminen on todennäköisintä.".

VIENTIKAAOS

IDIOOTTEJA SUIHKULÄHTEELLÄ

ESOTERIASTA ON TULLUT PATAFYSIIKKAA

POHJAVIRTAUS JA SIMULAATIO.

Omana kommenttinani näihin voi todeta, kuinka "Eliitin" oman ilmiasunsa muuntamistapa heidän maailmanvaltapyrkimystensä salaamis- ja harhauttamismetodeina on siis yksi tapa tuoda "Eliitin" mieleisesti simuloitu pohjavirran korvaava tietoisuus rahvaan mieliin maailman määrittäjäksi, joka sitten korvaavien valeilmiasujensa kautta vaihtaa heidän mielestään "jotain väärää" muka "oikeaksi" >> Kuten juuri mm. rahatalous korvaa ihmisarvon ja se toteutuu käytännössä yhtäältä rahatalouden irtautumisena reaalitaloudesta autonomiseksi eliitin ohjaamaksi diktatuuriksi ja reaalitodellisuudessa se toteutuu vastaavasti väestöjen alistamisena neofeodalismiin ja sivilisaatioperikatoon.

Tuosta patafysiikasta tulee myös mieleeni, että jos eliitti tosiaan tarvitsee yhä painavampia ja ilmiasu vs. pohjavirta -dualismeiltaan / dialektiikoiltaan yhä voimakkaampia työkaluja valtamagiaansa varten, niin sehän tarkoittaisi sitten yhä suurempia ristiriitoja eliitin ja valtaväestön tai jopa valtakabinettien ja reaalitodellisuuden (väestön kansoittama yhteisö) välillä.

No, taloudessahan sitä havaitaan niinkin, että pörssi- ja johdannaismarkkinat ovat jo niin paljon eriytyneet kansantalouksista omaan em. dystopiaansa, ettei siksi ole ihme, miksi esoteerisen ja eksoteerisen dialektiikka nykytilan eskaloitumisessaan voi äityä lähitulevaisuudessa hyvin hyvin vaaralliseksi niin monella tavalla...

Arhi Kuittinen on puolestaan laittanut jokin aika sitten aiheeseen hyvin sopivan fb-postauksen ja lainaan sen lopuksi tähän >> "Porvarillinen suggestio luo skitsofreniaa, valheen kulttuurin ja itsepetoksen intensiivisyyden, jossa luodaan ihailua vanhoja fasistisukuja kohtaan, yhteiskuntaa ryöstävää ja sotaa lietsovaa eliittiä kohtaan. Pintataso on "uskonto", todellisuuden maininnasta nousee hysteria porvarillisen suggestion kantajalle sillä se uskoo hyvää tahtovaan eliittiin torjuessaan traumatodellisuutta ja torjunta vie kaiken psyykkisen kyvyn olla todellinen yksilö. Se on orjan samaistumista orjuuttajaan, raiskatun kiitollisuutta raiskaajalle talvisodan hengestä, todellisuuden kaappaajan luoma hurmos, alistettu opetetaan olemaan ylpeä alistumisen tehokkuudesta, uskomaan mainoksiin toivosta, poliittinen vallan eliitti opettaa epäpoliittisuuden uhrautumisen ihannetta. Koko koululaitos ja massamedia on pelkkä eliitin mainoslaitos, jossa alistuminen ja sokea kopioiminen siunataan historian väärentämisellä, suomalaisen fasismin pitkän historian kieltämisellä ja unohduksella. Ihmiset vaativat torjuntaa ja sotaa onnistuneen aivopesun tuloksena, jotta jokahetkinen traumatodellisuus ei vaatisi reaktioita, tiedostamista ja toimintaa.".

No comments: