Friday, June 19, 2015

Kasviestetiikkaa touko-kesäkuun vaihteesta juhannusviikolle vuonna 2015 - Kasvukausi edennyt lievästi myöhässä normaaliaikatauluun nähden

On Juhannuksen aika ja sen takia päätin virittää blogiini taas kasvikauneusryöpyn ottamieni valokuvien avulla, kuten on ollut edellisvuosinakin tapana. Samalla tämä on pahoitteluni ja korvaava hyvitykseni siitä, kun Viikon kasvivalokuva -sarjani on jäänyt jo useamman viikon aikana tekemättä ajan- ja innonpuutteen takia. Palaan kyllä tekemään sitäkin taas piakkoin takautuvasti!...

Nuo alla olevat valokuvani ovat peräisin neljältä eri ottokerralta - Ylimmäinen otos on kuvattu itse asiassa tänään juhannusaattona, mutta alemmissa kuvausajankohdat ovat seuraavat: Helsingin Meilahden arboretumissa 12.6.2015 otettuja kuvia on 13 kpl, Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 6.6.2015 otettuja kuvia on 7 kpl ja jälleen Helsingin Meilahden arboretumissa 30.5.2015 otettuja kuvia alinna on 4 kpl.

Näissä kasvivalokuvissa ilmenee monen vuoden tauon jälkeen tällä kertaa kasvukauden jälkijättöisyys normaaleihin ajankohdan aikatauluihin verrattuna Etelä-Suomessa - Niinpä haluan tällä kuvakavalkadilla havainnollistaa sitä, miten tämä "poikkeuksellinen" tilanne on ilmennyt viimeisten n. 3 viikon aikana. Sitä varten tässä esittelemässäni kasvilajivalikoimassa on harvinaisuuksien joukossa myös muutamia yleisiä ja tuttuja lajeja referensseiksi tunnistamaan kehitysvaiheet.

Toisaalta tätyy todeta, että tämä kasvukauden etenemisen viive ei ole ollut kovin merkittävää, vaan se on ollut havaittavissa lähinnä vain sellaisilla lämpöä vaativilla eteläisillä puu- ja pensaslajeilla, joilla esim. lehteen puhkeaminen muutenkin on myöhäistä. Vaikka touko- ja kesäkuussa on nyt ollut pitkään tasaisen viileää ilman ainuttakaan kunnon lämpö- saati helleaaltoa, niin kasvukauden silti melko normaaliin etenemiseen on vaikuttanut edesauttavasti tuulisten ja runsaspilvisten säiden ylläpitämät melko leudot yölämpötilat.

Niinpä nyt Juhannuksena ja juhannusviikolla Etelä-Suomen luonnon tyypilliset ko. ajankohdan kukkijat ovat päässeet varsin normaaliin kukintavauhtiin, vaikkakaan eivät aivan täydessä kukintavaiheessa. Näitä ovat esim. juuri lupiinit (Lupinus polyphyllus), niittyleinikki (Ranunculus acris), ketohanhikki (Potentilla anserina), koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja tietenkin puistoissa ja puutarhoissa juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia "Plena").

Normaaliin nähden viivettä havaitaan selvimmin mm. metsätammien (Quercus robur), myöhäisimpien haapojen (Populus tremula) ja varsinkin monien ulkomaisten puulajien lehtien vielä hitusen säilyneinä keskenkasvuisuuksina sekä etenkin niiden kesävihreyden jäämisenä vielä selvästi lopullisesta tummasta sävystä vajaaksi. 

Samoin maaseudun viljapelloilla viileyden lisäksi touko- ja kesäkuussa olleiden runsaiden sateiden takia on syntynyt kasvussa selvempääkin viivettä, kun myös osa kevätkylvöistä viivästyi liikamärkyyden takia. Sen sijaan edellissyksynä oraantuneet ruis ja syysvehnä ovat kasvaneet vauhdikkaasti jo tähkälle kukintavaiheeseen.

Toisaalta voidaan myös todeta, kuinka runsaat sateet ovat edesauttaneet kasvua reheväksi ja vahvasti vihreäksi myös karuilla kasvupaikoilla ja lisäksi viileys on pitkittänyt monien lajien touko- ja kesäkuista kukintaa, jolloin juuri koristekasvimaailmassa on ollut tavanomaista enemmän estetiikkaa nautittavaksi >> Alla seuraavaksi kasvilajeittain tarkempia tilannekuvauksia.


Juhannusaaton 19.6.2015 kukintakuva Hämeenlinnasta >>


Juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia "Plena") kukinta19.6.2015 Hämeenlinna













Juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia "Plena") kukintaa perjantaina 19.6.2015 Hämeenlinnassa; ko. päivän kuurosateet olivat kastelleet kukkia sen verran, että niiden lisääntynyt paino sai ne hieman nuokuksiin.


Kasviestetiikkaa Helsingin Meilahden arboretumissa perjantaina 12.6.2015 >>


Marja-aronian (Aronia mitschurinii) kukintaa 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Marja-aronian (Aronia mitschurinii) kukintaa perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; nämä yleiset koriste- ja marjapensaat ovat kukkineet tänä vuonna erittäin runsaasti, joten marjasadosta odotetaan ennätysmäistä syksyksi... Nyt juhannusaattona tämä kukinta on jo lähes ohi, kuten mm. kotipihlajillakin (Sorbus aucuparia).


Marjaomenapensaan (Malus toringo var. sargentii) kukintaa untuvapilvien kera 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Marjaomenapensaan (Malus toringo var. sargentii) kukintaa untuvapilvien kera perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; tässä vaiheessa osa kukistaan oli jo aloittanut terälehtivarisemisen, mutta erityisen runsas kukintamäärä oli tullut myös tällä lajilla. Viime kesän heinä- ja elokuun helteet olivat olleet senkin ilmeisinä edesauttajina.


Kaunokuusaman (Lonicera X bella "Zabelii") kukintaa 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Kaunokuusaman (Lonicera X bella "Zabelii") kukintaa perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; monilla kuusamilla kukintamäärä ei ole ollut tällä kertaa erityisen runsasta, mutta osa niiden kukinnasta on säilymässä vielä nyt Juhannuksen aikanakin, vaikka niillä on melko sama kukinta-aika kuin jo kukinnan lähes päättäneellä kotipihlajalla (Sorbus aucuparia).


Katsura (Cercidiphyllum japonicum) ja untuvapilviä 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Katsura (Cercidiphyllum japonicum) ja untuvapilviä perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; tämän puun ensimmäisenä puhjenneet lehdet eivät olleet haalistaneet punertavaa kevätsävyään ko. vaiheessa vielä kokonaan pois, vaikka laji tunnetaan varhaisena lehteenpuhkeajana. Oksien kärjestä havaitaan työntymässä tyypillisiä uusia versoja uusine punaornanssisine lehtineen.


Surukuusia (Picea abies f. pendula) ja untuvapilviä 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Surukuusia (Picea abies f. pendula) ja untuvapilviä perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; monilla kuusilla kesäkuun alkupuolella on ollut niiden "kerkkien" eli uusien vuosikasvainten raikkaimpien sävyjen vaihe, jolloin mm. metsissäkin monet kuusikot ovat vuoden vaaleimmissa asuissaan.


Metsämänty (Pinus sylvestris) ja kultakuusi (Picea abies f. aurea) untuvapilvien kera 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Metsämänty (Pinus sylvestris) ja kultakuusi (Picea abies f. aurea) untuvapilvien kera perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; erityisen kirkasta uusien vuosikasvainten eli "kerkkien" väri on ollut tietenkin metsäkuusen lajikkeella / muodolla kultakuusella. Monilla metsämännyillä on puolestaan ollut kesäkuun alkupuolella poikkeuksellisen runsasta hedekukintaa, joka on näkynyt mm. pinnoille kertyneinä siitepölymassoina ja männiköiden latvuksissa erikoisen kelta-ruskeavoittoisina sävyinä. Kuusilla kukinta jäi sen sijaan hyvin vähäiseksi eli käpyjä ei juuri ole tulossa.


Kiinansaarnin (Fraxinus chinensis var. rhycophylla) ja metsätammen (Quercus robur) lehteentulovaiheita 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Kiinansaarnin (Fraxinus chinensis var. rhycophylla) ja metsätammen (Quercus robur) lehteentulovaiheita perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; myöhään lehtiään esille kasvattavat puulajit ovat kasvukauden hitaahkon etenemisen takia korostuneet kesäkuun alkupuolella tavanomaista selvemmin vajaalehtisinä, kuten juuri monet tammet. Lisäksi eri aikaan lehteen puhkeavien lajien välillä latvustiheyksien ja värien kontrastit ovat pysyneet myös pitkittyneesti esillä ollen omalla tavallaan normaalia tilannetta pikantimpaa estetiikkaa - esim. juuri tuo kaksikko sitä ilmensikin hyvin.


Otatammen (Quercus palustris) puolilehtisyyttä 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Otatammen (Quercus palustris) puolilehtisyyttä perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; Suomessa kasvatettavista tammista myöhäisimmin lehteen on tullut tämä laji, minkä hienon heleän keltainen kevätväristys on toisaalta ollut juuri hitaahkon kasvukauden etenemisen takia normaalia pidempään hienosti esillä - Jopa 2 - 3 viikkoa, kun esim. hellesään sattuessa korkeintaan n. viikon.


Mustajalopähkinän (Juglans nigra) puolilehtisyyttä 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Mustajalopähkinän (Juglans nigra) puolilehtisyyttä perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; jalopähkinöistä juuri tämä laji on myös muita sukunsa edustajia myöhäisempi lehteentulija, jolloin silläkin ilmenevä pikantti kevätväritys on ollut tällä kertaa normaalia upeampaa viipyilyssään. Muilla jalopähkinöillä oli tässä vaiheessa myös kukinta (mm. riippuvat hedenorkot), joka on samaan aikaan kuin kotipihlajalla (Sorbus aucuparia), pihasyreenillä (Syringa vulgaris), balkaninhevoskastanjalla (Aesculus hippocastanum) sekä tietenkin tässä kuvakavalkadissa esitellyillä lajeilla.


Alppikärhön (Clematis alpina) kukintaa 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Alppikärhön (Clematis alpina) kukintaa perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; em. lajien kanssa samaan aikaan kukkiva alppikärhö on violettien kukkavärien aatelia ja harvoja juuri tähän aikaan näyttävästi kukkivia köynnöslajeja.


Keto-orvokin (Viola tricolor) kukintaa 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Keto-orvokin (Viola tricolor) kukintaa perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; Suomen luonnossa moniin runsaasti yleisiin ajankohdan kukkijoihin (mm. ne em. juhannusajan kukkijat) verrattuna melko harvakseltaan havaitaan myös tätä kukintaa, mutta esiintymispaikoillaan se voikin olla hyvin runsasta kuvan tapaan.


Keltajapaninangervon (Spiraea japonica "Goldmound") lehtiä 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Keltajapaninangervon (Spiraea japonica "Goldmound") lehtiä perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; kevät- ja alkukesävärityksistä puiden ja pensaiden nuorissa lehdissä on otettava esille myös erityiset lajikevärit (vihreistä väreistä poikkeavat), jotka nekin ovat pysyneet tasaisen viileissä tämän kasvukauden alkuvaiheissa normaalia pidempään hyvin vahvoina / kirkkaina ilman nopeaa kesähaalistumista.


Atsalealajikkeen (Rhododendron cv.) kukintaa 12.6.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Atsalealajikkeen (Rhododendron cv.) kukintaa perjantaina 12.6.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; valitettavasti tätä lajiketta ei ole nimetty ko. puistossa enkä ala tässä arvailemaa sitä, mutta päätin ottaa sen esimerkiksi atsaleakukinnan huikeasta upeudesta - ainakin Etelä-Suomen olosuhteissa voidaan kasvattaa uusien lajiketuotantojen ansiosta jo kymmeniä erilaisia atsaleoja rikastuttamaan juuri kesäkuun kasviestetiikkaa ja kukintaa.


Kasviestetiikkaa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa lauantaina 6.6.2015 >>


Marjatanalppiruusun (Rhododendron Tigerstedtii-ryhmä "Haaga") kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Marjatanalppiruusun (Rhododendron Tigerstedtii-ryhmä "Haaga") kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; alppiruusukukinta on atsaleojen ohella jopa koko kesän mitassa näyttävintä kasviestetiikka-antia ja nyt viileiden säiden aiheuttaman kukintapitkittymisen ansiosta on saatu poikkeuksellista kestokauneutta sen päällekin.


Kevätkotakuusaman (Weigela praecox) kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Kevätkotakuusaman (Weigela praecox) kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; kuten jo todettua - pihasyreenin (Syringa vulgaris) ja kotipihlajan (Sorbus aucuparia) kukinta-aikojen kanssa suunnilleen samaan aikaa löytyy hyvin paljon muitakin kukkivia pensaita ja puita - Tässä niistä tällainen vaaleanpunaista unelmaa tuottava pensas.


Japaninruusukvittenin (Chaenomeles japonica) kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Japaninruusukvittenin (Chaenomeles japonica) kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; tämä hedelmäkasvinakin tunnettu maanpeittopensas on kukinta-aikanaan kauneimmillaan, vaikka sille on tyypillistä hieman piilotella kukkiaan lehvästöjensä alla.


Tarharuusukvittenin (Chaenomeles X superba "Youki Gotin") kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Tarharuusukvittenin (Chaenomeles X superba "Youki Gotin") kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; myös muita ruusukvittenilajeja ja -lajikkeita on olemassa, mistä tässä erikoisen kermankeltakukkainen esimerkki. Nämä erikoisemmat ja nimenomaan kerrottukukkaiset lajikkeet eivät ole niinkään hedelmäkasveina hyviä.


Siimesheisin (Viburnum furcatum) marjaraakilevaiheen alkua 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Siimesheisin (Viburnum furcatum) marjaraakilevaiheen alkua lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; vieläkin varsin tuntemattomaksi jäänyt isolehtinen heisilaji, jolla kukinta on muita sukunsa lajeja aikaisemmin toukokuussa, ja jolla on erittäin upea punaoranssi ruska syys-lokakuussa. Marjansa käyvät läpi oransseja ja punaisia värivaiheita kesällä ennen mustaksi kypsymistään.


Darwintulppaanin (Tulipa Darwinhybridi-ryhmä "Juliette") kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Darwintulppaanin (Tulipa Darwinhybridi-ryhmä "Juliette") kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; tasaisen viileinä vallineet touko- ja kesäkuun säät aiheuttivat myös sen, että monet tulppaanit pitkittivät kukintaansa selvästi kesäkuun puolelle - Tämä lajike oli kuitenkin jo melkein kukinnan lopussa, mistä kieli tuo terälehtien "levällään olo".


Tarhatulppaanin (Tulipa gesneriana "Angelique") kukintaa 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsinki













Tarhatulppaanin (Tulipa gesneriana "Angelique") kukintaa lauantaina 6.6.2015 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä; nyttemmin tässä Juhannuksen ajankohtana myös tämä tulppaanilajike on viimein päättänyt kukintansa. Kevääseen sijoittuva sipulikasvien kokonaiskukinta-aika venyi täten ennätysmäisen pitkäksi, koska kevään alussa kasvukausi oli alkamassa erittäin aikaisin ja tuotti siksi jo maaliskuussa ensimmäistä runsasta sipulikasvikukintaa. Sittemmin suursäätila on siis ollut viileävoittoista ja kasvua hidastavaa, joka on venyttänyt touko-kesäkuun kasvuvaiheita.


Kasviestetiikkaa Helsingin Meilahden arboretumissa lauantaina 30.5.2015 >>


Terttuseljan (Sambucus racemosa subsp. pubens) kukintaa 30.5.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Terttuseljan (Sambucus racemosa subsp. pubens) kukintaa lauantaina 30.5.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; terttuseljan kukinta osuu samaan aikaan kuin tuomenkin (Prunus padus) ja molemmat pitkittivät kukintaansa viileissä säissä kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Tämä ko. alalajiksi arvioimani pensas on normaalia terttuseljaa valkokukkaisempi ja kaikilta osiltaan rotevakasvuisempi.


Ruusuherukan (Ribes sanguineum) kukintaa 30.5.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Ruusuherukan (Ribes sanguineum) kukintaa lauantaina 30.5.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; toukokuun ajan tasainen viileys aiheutti tällä pensaalla kukinnan pitkittymistä jopa niin, että se kukki melkein koko toukokuun ajan ja ulottui jopa kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Samaa tapahtui myös muutamilla myöhään kukkivilla onnenpensaslajeilla ja -lajikkeilla (Forsythia sp. / cv.), mikä olikin erittäin pikanttia, sillä mm. komeaonnenpensas (Forsythia X intermedia) kukki leudon talvenkin edesauttamana (Ei ollenkaan pakkasvaurioita) erityisen runsaasti tällä kertaa!


Norjanangervon (Spiraea "Grefsheim") kukintaa 30.5.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Norjanangervon (Spiraea "Grefsheim") kukintaa lauantaina 30.5.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; yleisistä koristepensaista tämä on tyypillinen tuomen (Prunus padus) kanssa samaan aikaan kukkiva kasvi, ja siis sekin pitkitti kukintaansa selvästi kesäkuun puolelle tällä kertaa - Kokonaiskukinta-aika oli jopa 2 - 3 viikkoa.


Valkoalppiruusun (Rhododendron "Cunningham's White") kukintaa 30.5.2015 Meilahden arboretum Helsinki













Valkoalppiruusun (Rhododendron "Cunningham's White") kukintaa lauantaina 30.5.2015 Meilahden arboretumissa Helsingissä; tämä alppiruusulajike on muita kesäkuussa kukkivia saman suvun "kavereitaan" varhaisempi kukinnassaan, mutta viileät säät pitkittivät siis tämänkin kukinnan silti kesäkuullekin.

No comments: