Friday, March 20, 2015

Erittäin korkeita päivälämpötiloja 16. - 19.3.2015 - Lämpötilaseurantaa viikon 12 alkupuolella

Tänään perjantaina sää on jo muuttunut aikaisempaa selvästi kylmemmäksi, mutta tämän viikon 12 alkupuolta maanantaista torstaihin sävytti ajankohtaan nähden erittäin lämpimät päivät - Päätin tehdä tuosta jaksosta ko. vuorokausien maksimilämpötilojen seurannan tutuille Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille.

Tilanteen aiheutti erittäin vahva korkeapaine, joka muodostui keskukseltaan Etelä-Suomen ylle itä-kaakkoispainotteisesti jo edellisviikon 11 puolella, mutta se jaksoi pysyä lähes sijoillaan tämän viikon 12 keskiviikkoon saakka hyvin vahvana. Niinpä sen alueella nimen omaan päivät lämpenivät selvimmin jatkuvasti ja lisäksi korkeapaineen eteläpuolelta n. Mustanmeren tienoilta levisi länsikauttaan kierrättämällä lisää lämpöä myös Suomeen. Tämän jakson lämpimimmäksi päiväksi kaiken kaikkiaan muodostui keskiviikko, jolloin monella paikalla saavutettiin n. +13 asteen iltapäivälämpötiloja.

Korkeapaineen tyynituulisen keskusalueen viipyminen tarkastelualueen lähellä ja yllä useita vuorokausia tarkoitti toisaalta myös sitä, että yölämpötilat pysyivät hyvin heikoissa tuulissa ja selkeäsäisen kuivissa ilmamassoissa hyvin alhaalla useankin asteen pakkasina; sisämaassa jopa -5 ja -10 asteen välisiä minimilukemia. Tätä edesauttoi myös se, kun korkeapaine alkoi edeltäneen viikon aikana suhteellisen koleana. 

Lisäksi lumettomuus laajoilla alueilla aiheutti juuri sen, että päivälämpötiloilla oli mahdollisuus nousta tehokkaasti paljaan maan lämpenevyyden ansiosta hyvin korkeiksi - Näin muodostuikin etenkin sisämaa-alueilla hyvin suuria eroja yö- ja päivälämpötilojen välille; monin paikoin jopa n. 20 astetta ja jopa ylikin. Vain vähäisinä esiintyneet untuvapilvilautat takasivat ko. vuorokausivaihtelun moiselle suuruudelle myös sopivan vähäpilviset olosuhteet koko ajan.

Tällä kertaa en luonnehdi erikseen alla olevien kunkin päivän lämpötilalistauksia, vaan vedän niistä kaikista yhteenvetävästi seuraavia huomioita - Ensinnäkin korkeimpien maksimilämpötilojen jakautumisesta havaitaan juuri tuo lumettomimpien sisämaa-alueiden vaikutus; ensimmäisenä paljaaksi maaltaan tulleilla Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen sekä osaksi Satakunnan ja Pirkanmaan alueilla mitattiin joka päivä kaikkein korkeimmat lukemat. Toisessa ääripäässä koillisimman kolkan (Joensuu - Ilomantsi) vielä paikoin jopa lähes 50 cm paksut hanget ehkäisivät lämpenemistä ja siellä jäätiin aina vajaaseen +10 asteeseen. 

Toisekseen tässä tilanteessa kävi ilmi jo vesistöjen päivälämpötiloja viilentänyt vaikutus pienilmastollisesti; esim. noiden Tampereen eri kohteiden välillä oli lämpöeroa ja esim. Vantaan ja Helsingin Kaisaniemen välillä, mutta voimakkaimmin kylmäksi jäi Kotka Rankki, mikä on ollut vielä viimeisten merijäärippeiden ympäröimänä eräs sen alueen "kylmyyspiste". 

Viimeisenä seurantapäivänä torstaina tuli havaituksi tähän vesistöviilennykseen liittyen se, kuinka tuolloin korkeapaineen jo alkanut väistyminen voimisti lounais-länsituulia sen verran, että se viilensi selvimmin länsi-lounaisrannikon paikkoja meriviileydellään edellispäiviin nähden (Ma-ke aikanahan juuri länsirannikkokin oli erittäin lämmin, kun heikot tuulet etelän ja idän väliltä kumosivat meren viilentäneen vaikutuksen), ja muualla etenkin sisämaassa ylittyi vielä monin paikoin +10 asteen raja.

Ennen alla olevia listauksia mainitsen vielä sen, kuinka edelleen tuttuun tapaan olen käyttänyt ko. lämpötila-arvoille lähteenä Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajia, joista kävin joka ilta poimimassa nuo tiedot.


Maanantain 16.3.2015 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +9 astetta, Turku +12 astetta, Salo +12 astetta, Pori +12 astetta, Hämeenlinna +12 astetta, Tampere; Härmälä +12 astetta, Tampere; Siilinkari +10 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +7 astetta, Vantaa +10 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +11 astetta, Kouvola +10 astetta, Porvoo +10 astetta, Lappeenranta; Lepola +10 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +10 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta, Mikkeli +11 astetta, Jyväskylä +10 astetta, Savonlinna +10 astetta, Joensuu +7 astetta ja Ilomantsi +9 astetta.

Tiistain 17.3.2015 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +9 astetta, Turku +10 astetta, Salo +12 astetta, Pori +13 astetta, Hämeenlinna +12 astetta, Tampere; Härmälä +12 astetta, Tampere; Siilinkari +10 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +10 astetta, Vantaa +11 astetta, Hyvinkää +12 astetta, Lahti +12 astetta, Kouvola +10 astetta, Porvoo +11 astetta, Lappeenranta; Lepola +11 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +11 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta, Mikkeli +12 astetta, Jyväskylä +11 astetta, Savonlinna +10 astetta, Joensuu +7 astetta ja Ilomantsi +7 astetta.

Keskiviikon 18.3.2015 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +10 astetta, Turku +11 astetta, Salo +13 astetta, Pori +13 astetta, Hämeenlinna +13 astetta, Tampere; Härmälä +13 astetta, Tampere; Siilinkari +11 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +11 astetta, Vantaa +12 astetta, Hyvinkää +13 astetta, Lahti +13 astetta, Kouvola +12 astetta, Porvoo +12 astetta, Lappeenranta; Lepola +12 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +12 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +5 astetta, Mikkeli +12 astetta, Jyväskylä +11 astetta, Savonlinna +10 astetta, Joensuu +7 astetta ja Ilomantsi +8 astetta.

Torstain 19.3.2015 ylimmät (päivä)lämpötilat: Maarianhamina +9 astetta, Turku +10 astetta, Salo +10 astetta, Pori +8 astetta, Hämeenlinna +11 astetta, Tampere; Härmälä +10 astetta, Tampere; Siilinkari +8 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +8 astetta, Vantaa +10 astetta, Hyvinkää +11 astetta, Lahti +11 astetta, Kouvola +10 astetta, Porvoo +10 astetta, Lappeenranta; Lepola +10 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +10 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +4 astetta, Mikkeli +11 astetta, Jyväskylä +9 astetta, Savonlinna +10 astetta, Joensuu +7 astetta ja Ilomantsi +6 astetta.

No comments: