Thursday, January 08, 2015

Talven 2014 - 2015 kylmin yö - Osa 3

Sääasioista kirjoittelussakin on ollut taas viivettä, mutta otanpa tässä vaiheessa esittelyyn tämän viikon 2/2015 ma-ti aikana sattuneen pakkasvaiheen, josta leipoutuikin yllättävän kylmä ja siksi poimin sen tämän talven kylmimmän minimilämpötilan seurantaan osana 3.

Tällä hetkellähän on jo menossa kahden pakkasjakson välinen lyhyt suojasäävaihe eli säätyyppi on jatkunut edellisviikolta ja jatkuu yhä tämänkin viikon jälkeen erittäin vaihtelevana kovistakin pakkasista suojasäihin - Tästä lisää myöhemmin omassa sääennustekirjoituksessa, jossa tulen kertaamaan normaalia enemmän edeltäneidenkin päivien säätä sekä ottamaan esille luontohavaintoja runsaasti mm. lumi- ja jäätilanteista.

Tämä nyt esiteltävä pakkasvaihe noudatti siis melko paljon samaa kaavaa kuin edellinen pakkasjakso - Tällä kertaa matalapaineen jälkeen pohjoiskoillisesta virtasi kylmää ilmaa edeltäneenä sunnuntaina ja ilmamassan kylmyys huipentui etelä-pohjoissuuntaisen korkeapaineen selänteen selkeässä ja tyynessä säässä ma-ti. Kylmyyshuipentuma noudatti taas ajallisesti kaavaa, missä maanantain iltana seljenneessä säässä iltalämpötilat juuri ennen vuorokauden vaihtumista kylmenivät päivän minimilämpötiloiksi. Sitten kylmin hetki oli seuraavana päivänä tiistaina tarkastelualueella muutoin aamulla, mutta etenkin itäosissa myöhäisemmän tyynen ja selkeän vaiheen takia enemmän vasta ko. päivän illalla. Samalla länsiosissa oli alkanut jo lauhtumaan nopeasti lounais-etelätuulissa. Katsotaanpa alla taas tuttuun tapaan tarkemmin:

Alla ovat siis tutut minimilämpötilalistaukset tarkempine olosuhdekuvailuineen. Lämpötila-arvot on poimittu alle Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella.


Maanantain 5.1.2015 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -7 astetta, Turku -13 astetta, Salo -15 astetta, Pori -13 astetta, Hämeenlinna -17 astetta, Tampere; Härmälä -17 astetta, Tampere; Siilinkari -14 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -12 astetta, Vantaa -14 astetta, Hyvinkää -16 astetta, Lahti -15 astetta, Kouvola -16 astetta, Porvoo -14 astetta, Lappeenranta; Lepola -14 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -14 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -11 astetta, Mikkeli -17 astetta, Jyväskylä -22 astetta, Savonlinna -18 astetta, Joensuu -18 astetta ja Ilomantsi -18 astetta.

Korkeapaineen selänteen saapuminen lännestä selkeän ja tyynen alueen kera tuotti tarkastelualueella lämpötilojen nopeaa laskemista juuri illalla, jolloin koko tarkastelualueella minimilukemat sattuivat klo. 21:00 ja 00:00 välillä. Kylmintä oli paikoin Keski-Suomen puolella, mutta muutoin sisämaassa minimilukemat olivatkin melko tasaisia kautta alueen. Nimittäin muutoin normaalisti kylmemmällä idän mantereisella alueella pohjois-koillistuuli oli vielä länttä voimakkaampaa ja se hillitsi siellä lämpötilojen laskua. Tyypillisesti lounaissaaristo erottui koko ajan selvästi muuta aluetta leudompana vieläkin normaalia paljon vähäisempien merijäiden ansiosta ja samaa leudontavaa vaikutusta havaittiin meren äärellä etelä- ja länsirannikolla sekä suurimpien järvien ulappaselillä, kuten Tampereen Siilinkarilla.

Tiistain 6.1.2015 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -7 astetta, Turku -15 astetta, Salo -20 astetta, Pori -13 astetta, Hämeenlinna -20 astetta, Tampere; Härmälä -21 astetta, Tampere; Siilinkari -14 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -14 astetta, Vantaa -17 astetta, Hyvinkää -21 astetta, Lahti -19 astetta (-20 astetta illalla), Kouvola -18 astetta (illalla), Porvoo -17 astetta (aamulla ja illalla), Lappeenranta; Lepola -16 astetta (illalla), Lappeenranta; Konnunsuo -20 astetta (illalla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -12 astetta, Mikkeli -22 astetta (illalla), Jyväskylä -24 astetta (aamulla ja alkuillalla), Savonlinna -21 astetta (illalla), Joensuu -22 astetta (illalla) ja Ilomantsi -25 astetta (illalla).

Korkeapaineen selänteen tyynen alueen etenemisen mukaisesti tarkastelualueen minimilämpötilat asettuivat ajallisesti siten, että yllä olevassa listassa (illalla) -sulkumerkinnän ulkopuolisilla alueilla eli juuri länsiosissa kylmin hetki oli aamulla; sillä alueella iltapäivällä vielä selkeässä säässä aurinko pystyi lämmittämään ilmaa n. 5 astetta, kunnes jo alkuillalla alkoi varsinainen lauhtuminen hetkellisen uudestaan kylmenemisen perään ja etenkin länsirannikolla hyvin nopeastikin jo lähelle nollaa. Sen sijaan noiden sulkumerkattujen paikkakuntien alueella eli idässä kylmintä oli aamun lisäksi myös illalla ja useimmilla paikoilla ilta oli aamua 1 - 3 astetta kylmempi; merkitsin Lahden kohdalla sekä aamun että illan minimilukemat havainnollistamaan asiaa ja kun ko. paikkakunta näytti olleen em. ajallisuuseron rajapaikka. Kaikkein itäisimmillä paikoilla (Joensuu - Ilomantsi) leudontuminen ei edes ehtinyt vielä alkaa tämän vuorokauden puolella, vaan vielä parisen tuntia puolen yön jälkeen keskiviikon puolella sattui siellä n. asteen verran kylmempääkin em. listaukseen verrattuna eli esim. Ilomantsissa -26 astetta. Tässä vaiheessa tuulen tyynnyttyä mm. Saimaan äärellä voimistuivat pienilmastolliset erot - Lappeenranta Lepola pysyi leudompana kuin Konnunsuo.

Edelliseen pakkasvaiheeseen verrattuna voidaan täten havaita, kuinka juuri ko. itäkolkassa ja paikoin Keski-Suomessa (mm. Jyväskylä) oli tällä kertaa suunnilleen yhtä kylmää tai yksittäisillä paikoilla jopa aavistuksen kylmempääkin - Talven kylmin pakkanen on siis toistaiseksi jakautunut ko. alueella kahteen eri vaiheeseen. Sen sijaan kaikkialla muualla ja varsinkin länsiosissa pakkanen jäi kylmyydessä selvästi toiseksi edelliselle pakkasvaiheelle.

Tätä julkaistaessa vaikuttaa jälleen siltä, että viikon 3 alussa (su-ma) sattuu taas samanlainen pakkashetki, jossa voi olla näiden kahden edellisen tilanteen veroisesti yhtä kylmää pienen hetken ajan. Eli saatan palata asiaan seurantaosassa 4...

No comments: