Wednesday, December 31, 2014

Uuden Vuoden 2015 tervehdys!

Viimekertaiseen tapaan toivotan tervetulleeksi Uuden vuoden 2015 ottamieni valokuvien kera - Tällä kertaa poimin esittelyyn tänään Uudenvuoden aattona 31.12.2014 ottamiani valokuvia havainnollistamaan vuodenvaihteen erikoisen leutoa säätilannetta verrattuna kaksi päivää aikaisemmin huipentuneeseen tämän talven tähän mennessä kylmimpään pakkasjaksoon. Ylimpänä kuvana on yksi erikoinen ote tämän kertaisesta ilotulituksesta, joka on ollut tasaisesti käynnissä tänä iltana klo. 18:00 alkaen. Alin kuva on otettu uudella kotiseudullani Espoon Karakallion ja Leppävaaran puolivälissä. Muut kuvat on otettu Hämeenlinnassa.

Sää on siis äitynyt tänään yllättävän leudoksi etenkin Etelä-Suomen länsi- ja eteläosissa, kun leuto länsivirtaus on lämmennyt Föhn-ilmiön ansiosta entisestään ja siksi lämpötilat ovat olleet iltapäivällä ja vielä tässä illalla Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa jopa +8 asteen lähellä ja muutoinkin laajasti em. alueella +5 asteen vaiheilla - vähän sen yli. Niinpä jouluviikolla 52 / 2014 saatu runsas lumipeite on sulanut erittäin nopeasti tänään ja tällä hetkellä jopa 80 - 90 % siitä on kadonnut esim. juuri sekä Espoossa että Hämeenlinnassa; lumipeite on jo vain laikullinen ja runsaasti sulamisvesiä on myös ollut liikkeellä kuin keväällä.

Päättyvä vuosi 2014 oli esim. yhteiskunnallispoliittisen aktivismini koko mitassa se huonoin - Maailman tapahtumat olivat sen puitteissa hirveimmät ja länsimaisen rappion syvyys paljastui entistä vakavammaksi ja totaalisemmaksi ilman riittävää toipumisen ja parantumisen mahdollisuutta näköpiirissä... Tästä aspektista paasaan varmasti myöhemminkin alkavana vuonna 2015 ja jo huomiseksi Uudenvuodenpäiväksi on tekeillä bloggausta siihen liittyen...

Toisaalta päättyvä vuosi oli itselleni henkilökohtaisesti raskas juuri mm. yhteiskunnallispoliittisen aktivismini hankaluuden takia, mitä sävyttivät mm. noiden esilletulleiden poliittisten asioiden hirvittävyys sekä aktivismiini negatiivisesti suhtautuneiden ihmisten negatiiviset reaktiot itseäni kohtaan ilmeten mm. minun hylkäämisenä facebook-ystävälistoilta.

Henkilökohtaista raskautta lisäsi myös uuden asunnon etsintä, joka osoittautui hyvin vaikeaksi. Onneksi kuitenkin Espoon Asunnot Oy tarjosi minulle lopulta entistäkin paremman ja kivemman asunnon :) Tämä oli tietenkin yllättävän hyvä käänne parempaan omalla kohdallani, josta olen kiitollinen ja jonka ansiosta arkeni ja yhteiskunnallispoliittinen aktivismini saavat myös ensi vuonna toimintavoimaa.

Olen silti ollut melkoisen pessimistinen alkavan vuoden 2015 suhteen varsinkin siis yhteiskunnallispoliittisesti - Näköpiirissä on nimittäin aivan liikaa länsimaiden perustavaa laatua olevien ongelmien välttelyä, kyvyttömyyttä ymmärtää niitä ja eliitin halua käyttää ko. kriisiä vain omaksi hyväkseen omaan mahdottomuuteensa luhistuen... 

En voi siis valitettavasti täysin sydämestäni uskoa parempaan ensi vuoteen, mutta toivotan nyt kuitenkin parempaa vuotta 2015 kaikille blogini lukijoille. Toivotaan, että löytyisi jokaisen omasta itsestä vaikkapa sopivana taistelutahtona paremman maailman luomiseksi uutta intoa ja valveutumisen tavoitteita!....


Uudenvuodenaaton valokuvia 31.12.2014 >>


Uudenvuoden 2015 ilotulitusta 31.12.2014 Hämeenlinnassa













Ilotulitusta kuvattuna illalla keskiviikkona 31.12.2014 Hämeenlinnan keskustassa; erikoinen punainen valopallo kieli omaksi huviksi laukaistusta hätäraketista - Se kuvaa täsmällisesti länsimaiden tilaa, missä omaksi huviksi länsieliitti luo hätää ja kärsimystä.


Uudenvuodenaaton suojasää 31.12.2014 Hämeenlinna C













Huurteesta sulavaa alikulkusiltaa kuvattuna keskiviikkona 31.12.2014 Hämeenlinnassa Paasikiventien alla; kovan pakkasen jälkeen nopeasti tullut erityisleuto suojasää tuotti mm. betonipintoihin saman huurre-sulamisilmiön, joka havaitaan jäätelöpakkauksen pakastimesta ottamisen yhteydessä. Ensin sään lämmettyä tulee huuru ja sitten se sulaa laikullisesti.


Uudenvuodenaaton suojasää 31.12.2014 Hämeenlinna B













Sulavaa rantalunta ja järvijäätä kuvattuna keskiviikkona 31.12.2014 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä; nopea lumen ja jään sulaminen tuotti hienoa lumipeitteen laikkuestetiikkaa ja järviveden vyöhykejääloskaestetiikkaa.


Uudenvuodenaaton suojasää 31.12.2014 Hämeenlinna A













Sulavaa järvijäätä kuvattuna keskiviikkona 31.12.2014 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä; järvijään päälle jouluviikolla satanut paksu lumipeite muuttui yhdessä yössä tummaksi loskavelliksi laajoilla järvenselillä. Taivaalla oli tässäkin tyypillistä Föhn-tilanteen aaltomaista keskipilvilauttaa.


Uudenvuodenaaton suojasää 31.12.2014 Espoo Karakallio / Leppävaara













Sulavaa lunta viljapellolla vesilammikon kera kuvattuna keskiviikkona 31.12.2014 Espoon Karakallion ja Leppävaaran puolivälissä; lumen sulaminen kiihtyi viime yön myötä jo niin rajuksi, että sulamisvedet kertyivät nopeasti suuriksi lammiksi alavilla paikoilla ja nousivat jopa lumihangen päälle asti.

No comments: