Thursday, October 30, 2014

Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja kauppakeskus Goodmanin rakennusvaiheet valokuvaseurantana - Työmaatilanne 18.3. ja 22.4.2012; katerakenteen teräsbetonien valua sekä Paasikiventien sillan purku

Tänään torstaina 30.10.2014 Hämeenlinnassa on siis viimein ollut suuri päivä kauppakeskus Goodmanin avattua ovensa yleisölle! - Tilanteesta tuli suuri mylläkkä, kun ihmiset olivat suurena tungoksena jo aamuvarhain jonottamassa sisälle pääsyä. Mediassakin tapahtuma oli yksi pääuutisista, kuten tässä havaitaan >> Ihmiset sekosivat euron kännyköistä Hämeenlinnassa - olisitko itse nähnyt näin paljon vaivaa? ja Villi ryntäys moottoritien päälle pystytettyyn kauppakeskukseen - katso kuvat!

En ota kuitenkaan tässä kantaa sen enempää avajaismylläkkään ja -ohjelmaan tai kauppakeskuksen itsensä rooliin, vaan jatkan tässä koko viikon jatkuvaa ko. moottoritiekatteen, asuinrakennuksiensa ja toki myös kauppakeskus Goodmanin rakentamisvaiheiden esittelyä valokuvaseurantani sadosta poimimallani kavalkadilla.

Tässä vaiheessa esittelen vuoden 2012 alkupuoliskon tilanteita, missä alla on 12 kpl. 18.3. otettuja ja 13 kpl. 22.4. otettuja työmaakuvia 7.7. otetun yhden lisäkuvan kera. En ottanut koko talvena 2011-12 kuvia työmaasta, koska se näytti edistyvän varsin verkkaiseen tahtiin. Siinä syynä osaltaan oli etenkin tammi- ja helmikuussa Etelä-Suomea vaivannut erittäin ankara talvi kovine pakkasineen sekä hyvin runsaine lumimäärineen. Myös melko epähavainnollista olisi toisaalta ollut kuvata työmaata paksuimman lumihangen aikana.

Nämä keväällä 2012 otetut kuvat paljastavatkin sen, että työmaalla oli läpi talven keskitytty lähinnä vain moottoritien kohdalla katerakennetta varten tulevien teräsbetoniseinien valamiseen. Silti esim. tuossa huhtikuussakaan valut eivät olleet ehtineet valmistua vieläkään kokonaan - Toisaalta valamistehtävää oli paljon, koska valurakenteisiin kuuluu kohdalla kolme moottoritien tulevan tunnelin seinää Paasikiventien ja Turuntien välillä sekä niiden päälle teräsbetoninen lattia / katto. Huhtikuussa valutöiden lisäksi oli jo toisaalta tapahtunut Paasikiventien moottoritiesillan vanhan osan purku ja liikenteen liittäminen osaksi uutta katerakennetta tilapäistoiminnoin. Kesällä 2012 oli alkava jo Kaivokadun varrella työmaa-alueen pohjoispäässä asuinkerrostalojen rakentaminen sekä Turuntien moottoritiesillan uusiminen.

Tässä on vielä uudestaan Hämeenlinnan Google Maps -kartta, josta voitte tarkastella vertaillen alla olevien valokuvieni kohteita ja näkymäsuuntia sekä tietenkin katsoa myös Street View -näkymiä. Moottoritiekate ja nyt valmis kauppakeskus Goodman sijoittuu siis seuraavien katujen rajaamalle alueelle: Eureninkatu, Turuntie, Kaivokatu ja Paasikiventie. Kuvat ovat tuttuun tapaan kuvaamisreitin mukaisessa kronologisessa järjestyksessä.

Valokuvaseurantaesittelyn edelliset osat ovat tässä: Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja kauppakeskus Goodmanin rakennusvaiheet valokuvaseurantana - Työmaatilanne 9.10. ja 20.11.2011; maanrakennustöitä sekä paalutuksen aloitusta ja betonivaluvalmisteluja

Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja kauppakeskus Goodmanin rakennusvaiheet valokuvaseurantana - Työmaatilanne 11.9.2011; puunkaatosavotta suoritettu ja

Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja kauppakeskus Goodmanin rakennusvaiheet valokuvaseurantana - Työmaan alkamista edeltäneitä näkymiä syyskuun 2011 alussa.


Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja Goodman-kauppakeskuksen rakentaminen: Työmaatilanne 7.7.2012; moottoritieliittymien ja kevyenliikenteen väylien uusimista >>


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 7.7.2012 - kuva 1













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 7.7.2012 - Otos Hämeensaarentieltä kauppakeskus Tavastilalle vievän kevyenliikenteen väylältä pohjoisluoteeseen yli takana olevalle katetyömaalle; kuvassa nähdään tukittuna viemäröintisysteemillä entinen alikulku moottoritien tuloliittymän kohdalla, joka nähdään vielä avoimena alla 18.3. olevan kuvakavalkadin ylimmässä kuvassa. Tässä kesävaiheessa liikennealueiden uudelleenjärjestely olikin osaksi vauhdissa. En kuitenkaan ottanut työmaavalokuvia kevään 2012 jälkeen muutoin kuin seuraavan isomman kerran vasta syyskuussa; siitä tulee seuraava oma osansa tähän seurantaesittelyyn.


Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja Goodman-kauppakeskuksen rakentaminen: Työmaatilanne 22.4.2012 teräsbetonirakenteiden oltua suureksi osaksi valmiita Paasikiventien siltarakentamisen alkuvaiheessa >>


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 12













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Kaivokadun eteläpäästä länsilounaaseen kohti Paasikiventien moottoritiesiltaa; ko. sillan uudelleen rakentaminen oli alkanut verrattuna alla maaliskuun tilanteeseen ja siltarakenteiden työapuna oli metallisia tukimuureja. Alempana toiseksi seuraavana on päinvastoin otettu näkymäkuva.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 11













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien viereiseltä tilapäiseltä kevyenliikenteen väylältä pohjoiseen pitkin katetyömaan itäreunaa Kaivokadun vieressä; koko talven keskeytyksissä ollut Kaivokadun vieren maanrakentaminen oli taas alkanut eteläpäässä sitten alla olevan maaliskuun tilanteen. Pohjoispäässä oli alkamassa perustustyöt uusia asuinkerrostaloja varten.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 10













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien viereiseltä tilapäiseltä kevyenliikenteen väylältä itään yli Kaivokadun ja Paasikiventien risteyksen; tulevan kauppakeskus Goodmanin kaakkoispuolisen tulevan aukion reunalla olevaa infra- ja perustusrakennetta työmaasähköjohtojen kera.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 9













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien viereiseltä tilapäiseltä kevyenliikenteen väylältä itään yli Kaivokadun ja Paasikiventien risteyksen edelliseen kuvaan nähden vähän lännempää; tässä em. "päinvastaisessa" näkymässä hahmottuu kiemurteleva tilapäinen kevyenliikenteen väylä ja "pumppubaarikin" on yhä sijoillaan.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 8













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta koilliseen kohti Kaivokatua; työmaa-alueen itäpuoliskossa eteläosatkin olivat toimineet jo jonkin aikaa varastoalueena ja samaa jatkui edelleen pitkin ko. vuotta.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 7













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta itäkaakkoon; alla olevaan maaliskuun tilanteeseen verrattuna Paasikiventie on tässä jo ohjattu kulkemaan uuden katerakenteen päältä tilapäisratkaisuna ennen sillan kunnolla uudelleen rakentamista ja vanha silta on jo purettu tuon metallisen tukimuurin takaa.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 6













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta lounaaseen; edelliseen kuvaan verrattuna tässä on näkymä kuvattuna samasta kohtaa toiseen suuntaan eli Lahdensivutielle. Vanhan sillan poiston jälkeen kevyt liikenne ohjattiin vain tien tälle pohjoislaidalle tilapäisesti.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 5













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien uuden moottoritiesillan länsiosasta pohjoiseen kohti Turuntien moottoritiesiltaa ja yli uuden katerakenteen; teräsbetonivalut olivat työmaan eteläpuoliskossa pidemmällä valmiita kuin pohjoisosassa, kun tässä katto-osan betonivaluja oli valmistettu jo n. 10 - 20 m pohjoiseen päin.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 4













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Paasikiventien länsipäästä itäkaakkoon uuden katerakenteen moottoritiesillalle ja sen edelläkin esitellylle tilapäiselle kevyenliikenteen väylälle; työmaahan kuuluneet liikenneväylärakentamiset pysyivät vielä pitkin vuotta keskeneräisinä ja uutta siltaa alettiin kunnolla rakentamaan Turuntien kohdalla.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 3













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Eureninkadun varrelta itäkoilliseen yli katetyömaan; katerakenteen betoniset seinävalut alkoivat olla kokonaan valmiit ja tuo ns. puolivälin kohta oli ainoa tällä puolen, missä valumuotteja vielä oli. Eureninkadun vieressä maanrakennus jatkui ja kasattuna nähdään vanhoja kaivorenkaita.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 2













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Turuntien ja Eureninkadun risteyksen luoteispuolelta kaakkoon yli katetyömaan; tässä näkymät esti aikaisemmin korkea ja tiheä suojapuusto eri lehtipuulajeista, mikä nähdään seurannan alkutilannesarjan hautausmaalta otetussa kuvassa. Näkymät säilyivät edelleen erittäin avoimina pitkin tätä vuotta työmaa-alueen ympärillä.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - kuva 1













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 22.4.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillan länsipäästä pohjoiskoilliseen kohti uutta pysäköintihallia; tämä näkymäkuva on muusta seurannasta poikkeava, mutta otan sen esille esimerkkinä katetyömaahan liittyneiden uusien liikennejärjestelyjen rakentamisesta. Tätä Turuntien ja Lukiokadun välistä hallia ryhdyttiin rakentamaan jo yli vuotta ennen itse katetyömaan aloittamista ja tähtäimessä oli jo varautua kasvaviin liikenne- ja pysäköimistarpeisiin.


Hämeenlinnan moottoritiekatteen ja Goodman-kauppakeskuksen rakentaminen: Työmaatilanne 18.3.2012; läpi ankaran talven jatkunutta teräsbetonirakenteiden valua ja rakentamista >>


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 13













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Paasikiventien vanhan moottoritiesillan itäpäästä itään pitkin kevyenliikenteen väylää ja kohti vanhaa moottoritien tuloliittymän alikulkua; tämä kevyenliikenteen väylästö oli tuleva kokonaan uusittavaksi myöhemmin kesällä ja tuolla yllä ensimmäisessä kuvassa ko. alikulku olikin jo laitettu umpeen. Kuvassa City-market on oikeassa reunassa.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 12













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta pohjoiskoilliseen kohti Kaivokatua ja yli tuon metallisen tukimuurin rajaaman katetyömaan itäpuoliskon; ylempiin kuviin nähden tässä oli vielä kuvaajan alla vanha moottoritiesilta ja tien eteläpuolinen kevyenliikenteen väylä, jotka seuranneeksi huhtikuuksi oli jo purettu. Tässä vaiheessa tuolla pohjoispuolisella tieosalla ei ollut kevyenliikenteen väylää.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 11













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta pohjoisluoteeseen kohti Kaivokatua ja yli katetyömaan länsipuoliskon; kuva on otettu edelliseen nähden samasta kohtaa ja katerakenteen tuolle edessä nähtävälle osalle oli jatkossa nouseva kauppakeskus Goodmanin eteläpääty.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 10













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Paasikiventien moottoritiesillalta itään pitkin ko. tien etelälaitaa ja kohti City-marketia; tällä kuvan oikean alaosan viheralueella oli aikaisemmin tuon marketin näkyvyyden peittänyt vanha tervaleppämetsikkö, mutta tähän kevääseen mennessä se oli jo kaadettu pois. Kuvassa nähdään myös koko työmaan ajan tuossa paikalla olleet työmaakopit.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 9













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Eureninkadun varrelta pohjoiskoilliseen pitkin katetyömaan länsireunaa; ko. katu oli kaventunut yksikaistaiseksi koko tiealueen maanrakentamisen takia. Taustalla auringon valaisemana nähdään jo valmista katerakenteen moottoritieseinää; vrt. alemmat kuvat valujen työvaiheista.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 8













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillan länsipäästä eteläkaakkoon yli moottoritiekatteen teräsbetonielementtien valurakennelmien; tässä vaiheessa vasta keskikaistan betoniseinä oli valmis, mutta moottoritien sivuseinät olivat vielä keskeneräisiä. Ylempänä huhtikuun tilanteessahan seinät olivat valmiit ja kattovaluja oltiin jo tehty.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 7













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillan länsipäästä etelään pitkin katerakenteiden ja Eureninkadun välistä aluetta; maanrakennus oli edennyt edeltäneen talven aikana ko. välissä vain vähän, kun päätehtävänä oli kate-elementtien valaminen.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 6













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillalta katerakenteiden valutyömaalle; tässä on yksityiskohtaisempaa rakennekuvaa siitä, kuinka tällaisia teräsbetonielementtejä tehdään.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 5













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillan eteläpuolelta alaoikealle moottoritielle; katerakenteen teräsbetonielementtien yksityiskohtaisempaa rakentamis- ja valumuottimaailmaa, jossa tässä päässä oli jo valmisteltu katteen katto-osan valurakentamista. Turuntien vanha moottoritiesilta pysyi vielä huhtikuussakin ennallaan.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 4













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien moottoritiesillalta etelälounaaseen ja alas moottoritielle; tien itälaidalla teräsbetonielementit oli pidemmälle rakennettuja kuin yllä nähtävällä tien länsilaidalla ja moottoritie oli hautautuva tunneliin.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 3













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Turuntien varrelta etelään yli katetyömaan itäpuoliskon; tämä alue oli pysynyt koko talven ajan työmaan varastoalueena, jonne kontit, maa-aineskasat yms. oli sijoitettuna. Paikalla ollutta pysäköintialuetta ei enää ollut hahmotettavissa. Tämä pohjoispään varastovaihe ennen paikalle rakennettavia uusia asuinkerrostaloja säilyi vielä kesään saakka.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 2













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos idempää Turuntien varrelta etelään yli katetyömaan Kaivokadun varrella olevan osan; kuten lumihangesta havaitaan, niin koko edeltäneen talven ko. kadun varrella maanrakennus oli koko ajan keskeytyksissä. Aluetta ja tulevaa kauppakeskusta mainostava kyltti oli sentään saatu paikalle.


Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - kuva 1













Hämeenlinnan moottoritiekate ja Goodman-kauppakeskus: Työmaatilanne 18.3.2012 - Otos Kaivokadun eteläpäästä länsiluoteeseen yli katetyömaan; näkymät olivat yhä avoimet niin, että vastataivaanrannalla oli nähtävissä Eureninkadun varren puutalot ja niiden takainen vanha kasarmialue.

No comments: