Sunday, June 29, 2014

Länsieliitin geopoliittisia toimia finanssi-, ääri-islamisti-, uusnatsi- ja peitesota-aseineen kesäkuussa 2014 - Hyvän ja pahan taistelun kiteytymä: Cristina Fernandez de Kirchner vs. Barack Obama

Päätin tähän kesäkuun lopun kohtaan tehdä itselleni talteen ja muistiin sekä teille suureksi tietopakettikoosteeksi linkkivalikoiman maailman tämän hetken geopolitiikan keskeisistä kuumista pisteistä ja tapahtumista viimeisten n. kolmen - neljän viikon ajalta - Kyseessä on hyvin minimalistisesti, mutta laajasti toteutettu linkkilistaus eri aihepiirien mukaan ryhmiteltynä.

Olen poiminut linkkikoosteet tutuista vaihtoehtomedioista, missä pääosassa on LaRouche PACVerkkomedia ja Alex Jonesin sekä Infowars että Alex Jones Channel ovat myös keskeisiä lähteitä. Vähemmässä roolissa on monesta eri lähteestä muutamia juttuja. 

Aihepiireinä ovat >> Ensimmäisenä tulee ilmi urhean hieno esimerkki siitä, kuinka Argentiina on entistä enemmän laittamassa vastaan länsieliitin rahataloudellisille ja imperiaalisille toimille, kun tilanne on siinä kohtaa eskaloitunut Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ratkaistua finanssieliitin velka-finanssijärjestelyjä Argentiinan päänmenoksi ja mihin Argentiinan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner ei ole suostunut - Arvostan tätä naista nyt entistäkin enemmän! :) Onneksi Argentiinalla on tässä mm. BRICS-maiden tuki takanaan. Tämä onkin yksi vakavimmista ja varteen otettavimmista enteistä saattaa lännen oligarkki-pankkiirieliitti polvilleen.... 

Toisena äärimmäiseksi kontrastiksi Argentiinan hyvälle esimerkille otan esille Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinnon jatkuvat väärinkäytökset geopolitiikassa, sisäpolitiikassa ja talouspolitiikassa sekä maansa perustuslain rikkomiset, jotka ovat itse asiassa tämän kesäkuun aikana eskaloituneet entistäkin enemmän jo yleiseen tietoon sekä varteen otettavaksi aiheeksi saattaa Obama pois viralta virkarikossyytteiden nojalla. Toivottavasti siinä tapahtuu lähiaikoina etenemistä.... Tässä otan esille myös Britannian Tony Blairin, joka on ollut Lontoon Cityn ja brittimonarkian keskeinen agentti jo 90-luvulta saakka ja hän on myös vastaavasti alkanut tulemaan Obaman tavoin entistä enemmän syyttävän suurennuslasin alle omine sota- ja muine rikoksineen.

Näiden kahden tahon paljastamana voidaan sanoa, että viime aikoina maailman geopolitiikan vastakkainasettelu länsieliitin intressien ja hyvinvointivaltioperiaatteiden välillä on kiteytynyt hyvä vastaan paha -taistelun muotoisena Cristina Fernandez de Kirchnerin ja Barack Obaman roolien välillä.

Kolmantena geopolitiikan keskiöön on ilmestynyt kesäkuun alussa Irakissa ääri-islamistisen ISIS-ryhmän terrori- ja vallankumousaalto, joka on voitu jäljittää vakuuttavasti länsieliitin Lähi-itää manipuloivaan ikeeseen; ISIS on hyvin suoraan CIA:n ja MI6:n ohjaama - luoma peitesota-ase. Siinä se on osaltaan ollut jatkumoa jo George H.W. Bushin ja George W. Bushin kummastakin Irakin sodista saakka ja se on ollut nyt alustana länsieliitin uusille juonille koko Lähi-idän kriisiyttämiseksi osaltaan hajoita ja hallitse -metodina sekä toisaalta paineen luomisena edelleen Venäjää ja Kiinaa vastaan imperiaalisena agendana.

Neljäntenä ja viimeisenä otan taas esille koko tämän vuoden jatkuneen Ukraina-kriisin, missä eskalaatio on valitettavasti mennyt touko- ja kesäkuun aikana samalle antihumaanisuuden ja terrorin tasolle kuin edeltäneinä vuosina ja edelleen tänäkin vuonna Syyriassa - Tässä tapauksessa terrorista eivät vastaa ääri-islamistit, vaan Kiovan ns. natsijuntta, jossa uusfasistiset voimat suorittavat siviilien kansanmurhaista ja rituaalista lahtaamista surutta Ukrainan venäläistaustaisia ihmisiä vastaan. 

Tähän on koko ajan liittynyt tänä vuonna voimakasta russofobista aivopesua läntisessä valtamediassakin yhtäältä Ukrainan em. tilanteen poispiilottamiseksi sekä toisaalta Venäjä-vastaisuuden nostattamiseksi länsimaissa mm. NATO:n itälaajentumista ja muutenkin länsieliitin imperiaalisia agendoja varten; muka heikoksi ja ääripahaksi mielenmanipuloitu Venäjä länsimaisten ihmisten mielissä olisi askel länsi-imperialismin eskaloimiseksi Venäjän valloittamiseen keinolla millä tahansa.... 

Tästä koko Ukraina-tapahtumasarjasta olen kerännyt koko tämän vuoden runsaasti materiaalia muistiin Facebook-seinälleni ja tarkoitukseni on edelleen jossakin vaiheessa vielä ennen syksyä koostaa siitä esille muutamien aihepiirien mukaisesti analyyttisempiä juttuja....

Nyt kuitenkin seuraavaksi alla on tämä linkkikoostesikermä kesäkuun 2014 geopoliittisesta kokonaiskuvasta neljän aihepiirin kautta havainnollistettuna:



Argentiinan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner hyvinvointivaltioperiaatteiden puolustajana länsieliitin rahatalousparasiitin uskonnollista ja neofeodaalistavaa imperialismia vastaan: 

LaRouche PAC >> A Case Study In Sovereignty: Argentina & the Bankruptcy of the Financier OilgarchyOAS Calls Extraordinary Session to Consider Argentina CrisisG77 Nations + China Back Up ArgentinaArgentina Is Not Standing Down: "We've Paid our Debts"—Judge Griesa Has Abused His Authority, Calling Argentina a 'Key Partner,' Putin Confirms July Visit to Buenos AiresThe Battle for Sovereignty in ArgentinaLaRouche: The Attack on Argentina Means the British Empire's Bail-in Policy Is in Full Play NowArgentine Presidency Issues Full Page Ad Asking, Who Wants To Drive Argentina Into Default?U.S. Supreme Court Sides With Vulture Funds Against Argentina ja Argentine Congressmen Tell U.S. Counterparts: Sovereignty Comes Before Speculators.


Länsieliitin rahatalousparasiitin uskonnollisen ja neofeodaalistavan imperialismin pääasiamies - Yhdysvaltain presidentti Barack Obama - sotkeutuneena asiamiesrikoksineen viraltapanouhkaan entistä enemmän:

LaRouche PAC >> LEAFLET · LaRouche: Hillary Clinton’s Benghazi Revelations Mean Obama Must Be Impeached Immediately!'What Did the President Know, And When Did He Know It?'Zepp-LaRouche: President Obama's 'Nixon Moment' Is HereFrancis Boyle: We Face WWIII, We Need Articles of ImpeachmentObama's 'Drone Memo' Confirms—It's MurderPublisher's Press Release for 'Blood Feud' Stokes the Flames for ImpeachmentSupreme Court Rules that Obama 'Lacked the Constitutional Authority' To Make His Recess-AppointmentsHistory Is Closing In On ObamaLaRouche: Hillary Clinton’s Benghazi Revelations Mean Obama Must Be Impeached Immediately!Ed Klein Book, Blood Feud, Exposes Obama Role In Benghazi DeceptionImpeach Obama Now! 'The President has no Mandate'Treasonous Democrats Blocked Impeachment of Bush & Cheney for Political Reasons, Says Prof. Francis Boyle; and Today?Congress Reacts To Obama's Hubris, as 'Roll Call' Headlines: "Obama Prepared for Iraq Action Without Congress"Obama Defies ConstitutionSaudi Arabia, Qatar are the Funders of ISIS; Impeach Obama Immediately ja Further Motion on Impeachment.

Tony Blair liittyy asiaan osaltaan: Tony Blair should be sacked as Middle East envoy, say former ambassadorsWhen Blair's Impeachment Comes, Can Obama Be Far Behind?Daily Mail Calls for the Impeachment of Tony Blair ja The War Crisis on a Hair Trigger, Blair is being Impeached, Impeach Obama!.

Infowars >> HIGHEST COURT: OBAMA VIOLATED CONSTITUTION WITH RECESS APPOINTMENTSBenghazi Suspect Funded By U.S. ja Obama: Liar-in-Chief.

Alex Jones Channel >> Benghazi Suspect Funded By U.S.Empire Is Killing The U.S: Constitutional ScholarObama The American SlayerSecret Service Agent: Obama Is Worse Than You Know, Emperor Obama Promises Gun Control by Executive OrderObama Causes Humanitarian Crisis On The BorderObama's Goal: Collapse AmericaGlobalists Plans To Takedown USA RevealedObamacare Will Kill 2.5 Million Jobs!Obama Trumps NixonObama: Imperializing The Office Of PresidentIs Obama Preparing For Civil War?The Obama Distraction: Bowe BergdahlConsensus: Obama Broke The Law With Gitmo Hostage Trade, Could Obama Face Impeachment For Bergdahl Release? ja Inside The Gitmo Hostage Crisis.

Verkkomedia >> Ulkomaan uutinen: Obama pyysi yli 65 miljardin dollarin sotakassaa seuraavalle budjettikaudelle.

Muita linkkejä: Join Noam Chomsky, Stephen Fry, Russell Brand: sign the Sack Tony Blair petition ja Unmasking Tony Blair’s ‘Interfaith’ Crusade: Using Religious Extremism to Impose a New World Order.


Irak uuden kriisin syövereissä ISIS-järjestön ääri-islamistisessa terrorissa länsieliitin sekä vanhan imperialismin jatkoseurauksena että uutena manipulaatioalustana koko Lähi-idän hajoita ja hallitse -metodia että Venäjän - Kiinan alistamista varten:    


LaRouche PAC >> The UK/U.S. 'Success' In IraqRussia, Iran Offer Warnings Against the Terrorist StateIraq Crisis Intensifies as ISIS Moves to Encircle Baghdad and Obama Deploys Drones and Special ForcesWhy Did the Obama Administration Ignore Threats to Iraq Posed by the ISIS Terrorists?As Iraq is Plunged Into A Sectarian Bloodbath, Americans Must Get Out NowPat Buchanan Echoes LPAC: To Destroy ISIS, Shut Down SaudisISIS Militants Capture Cities on Both Sides of Iraq/Syria BorderImpeach Obama Now! Additional Evidence Emerges of Saudi Sponsorship and Obama Complicity in Funding, Training And Arming ISISSaudi Monarchy’s Anti-Iran Foot-Soldiers on a Mission To Cause Mayhem in IraqObama's Iraq Speech Neither Rules Out Military Action, Nor Promises To Put It Before Congress for a VoteThe Whole U.S. Political Spectrum Opposes Iraq WarSaudis Are Responsible for Genocide: Iraq GovernmentBlair: "Total Responsibility for ISIS"British Empire Unleashes Barbarism in IraqBritish Controlled Freemasonic-like Order is Behind ISIS Success in IraqTony Blair Slammed for Hypocrisy and War MongeringISIS Massacre Claims Intended To Stoke British-Orchestrated Sectarian Warfare In IraqBritish-Orchestrated Sunni-Shi'ite Religious War Threatens Entire Southwest Asia RegionTony Blair: The Whole Middle East is Under Threat — But It Is Not Our Fault, Are the British Planning "Iraq War III?"Grand Ayatollah Sistani Calls on Iraqis to Defend Country as Chaos SpreadsThe ISIL Offensive in Iraq Signals Ultimate Division of Iraq into Sectarian and Ethnic Mini-States ja The Neo-Con & Liberal Agenda Has Failed In Iraq.

Infowars >> ISIS RUN OUT OF U.S. EMBASSY IN TURKEYKERRY ENLISTS OUTNUMBERED SYRIAN “MODERATE” MERCENARIES IN FIGHT AGAINST ISIS IN IRAQISIS RELEASES GLOBAL TAKEOVER MAPCOMBAT TROOPS BEING SENT BACK TO IRAQ?OBAMA BEHIND AL-QAEDA INVASION OF IRAQ ja US flying armed drones in Iraq.

Alex Jones Channel >> Obama Eyes February 2015 Troop Deployment!ISIS Terrorists Have U.S. PassportsIraq War: We Were Sold A Bill Of GoodsThe United States Has Been Funding Terrorism For YearsU.S. Backed Terror, Inc.Wake Up America...We Are Being Duped Into Another Iraq War!Alex Jones Predicted ISIS Heat Seeking Missile Threat 18 Months AgoBOMBSHELL: Insider Reveals U.S. Training Of ISIS In JordanU.S. Caught Training ISIS Terrorist At Secret Jordan BaseU.S. Caught Training Terrorists AgainObama Using Terror Networks To To Further NWO AgendaNWO Runs All Fake Terror OrganizationsU.S. Gave ISIS Stinger MissilesU.S. Back Saudis Using Al-Qaeda To Take Over The Middle EastU.S. Gov't Funds The Killing Of ChristiansObama Is Giving The Middle East To Al-QaedaProof We Run Al-Qaeda: Special ReportAl-Qaeda To Completely Control Iraq ja Iraq Under Siege By U.S. Funded Terrorists.

Verkkomedia >> Ulkomaan uutisia: Venäjä toimittaa välittömästi Irakiin sen kipeästi kaipaamia hävittäjäkoneitaHajoita ja hallitse: Lännen laskelmoivaa pragmatismia hegemonian säilyttämiseksi Lähi-idässäUSA ja Britannia eivät välittäneet Kurdistanin viranomaisten ISIL-varoituksista Irakissa, Irakin kriisi saattaa jättää Ukrainan tapahtumat taustalle EU:ssa ja Hyökkääkö Yhdysvallat liittolaisiaan vastaan Irakissa käynnistääkseen Syyrian pommitukset?.

Sähkeitä: Irakin pääministeri kiitollinen Syyrian ilmaiskuista ISIL-terroristien asemiinIrakin pääministeri ei suostu USA:n painostamaan ''hätätila-hallitukseen''Syyrian ja Jordanian ilmavoimat pommittivat ISIL-joukkoja Irakin alueellaAntiwar: Yli 4500 kuollutta kesäkuun aikana Irakin konfliktissaNeljä Länsi-Irakin kaupunkia ISIL-militanttien hallintaanIrakin pääministeri kiittää Venäjää sen tasapainoisesta suhtautumisesta tilanteeseenIrakin pääministeri ei eroamassa vastineeksi Yhdysvaltain sotilaallisesta tuesta ja ''Ei ilmapommituksia'' - Yhdysvallat osoittaa haluttomuuttaan tukea ilmapommituksilla Irakin armeijaa.......

Muita linkkejä: Target ISIS: First batch of Russian fighter jets arrives in Iraq'Infidels must wear red collars and shave heads': 'Nazi' vision of Muslim Britain from Imam who ran 'Isis' barbecue in Cardiff park ja Saddam Hussein’s Last Words: "To the Hell that is Iraq!?".


Ukraina-kriisin eskaloitunut sisällissota Kiovan natsijuntan ikeessä länsieliitin promotoimana ja russofobiaa hyväksikäyttävänä militarismi-terrorismina - kansanmurhana imperiaalisia länsiagendoja varten: 

LaRouche PAC >> UKRAINE: What You Need To Know · UPDATED Fact SheetGlazyev Calls Ukraine Government a 'Nazi Frankenstein' in BBC Interview Just Before Ukraine Signing of EU AgreementNational Association of Manufacturers and U.S. Chamber of Commerce Oppose Sanctions Against RussiaEIR Presents "On Eurofascism," by Russian Academician and Presidential Advisor Sergei GlazyevRussia and Ukraine, June 26thPutin, European Officials in Diplomatic Efforts over UkrainePutin Condemns Ukraine Ultimatums, Orders Snap Military ExerciseChurkin, Lavrov on Ukraine War CrimesRussia Expert Stephen Cohen Blasts Obama for Taking the U.S. to “the verge of war with Russia”, Russian Embassy in Kiev Attacked by Radical MobBloggers Denounce NPR for Anti-Russian PropagandaLavrov Slams British Cynicism and Failure of Anglo-American Policy"They Are Making Europe Fit for War, To Conduct That War!" ja Putin Representative Charges, "Russophobia Could Cause WWIII!".

Infowars >> US PROPAGANDA ACCIDENTALLY EXPOSES NAZI CRIMES IN UKRAINE ja THE CIVIL WAR IN UKRAINE HAS CREATED A MASSIVE HUMANITARIAN CRISIS WHICH WILL ULTIMATELY BENEFIT RUSSIA.

Verkkomedia >> Ulkomaan uutisia: Demarkaatiolinja yksipuolisesti Venäjän rajalle - Tarvitseeko Ukrainan hallitus psykiatria?, EU allekirjoitti sopimuksen Ukrainan kanssa - johtaakseen Kiovan sotapolitiikkaaKiovan presidenttinä toiminut Turchinov myöntää systemaattisen valehtelun Venäjän toimista, Venäjän etsintäkuuluttama oligarkki jatkaa sotatoimia Itä-Ukrainassa tulitauosta välittämättäUkrainan presidentti Petro Poroshenko Yhdysvaltain CIA:n agenttiKiovan joukot pommittaneet siviilikohteita Itä-Ukrainassa kielletyillä fosforipommeillaMilitarismia uhkuva Petroshenko toteuttaa lupauksiaan: Kramatorskin asukkaat pakenevat pommituksia, Kiovan terroripommitukset jatkuvat: Slavianskin laitamilla ei enää ainuttakaan ehjää taloaKiovan tykistö ja raketinheittimet jatkavat siviilikohteiden moukarointia Itä-UkrainassaSlavianskin siviiliväestö pakenee panssarien, tykistön ja ilmavoimien tukemia hyökkäyksiäLänsimedia vaikenee Kiovan sotatoimet siviiliväestöä vastaan vaikka YK ja Ety-järjestö raportoivat ja USA moninkertaistaa sotilasapunsa: Kiovan joukoille Itä-Ukrainassa 16-kertainen palkankorotus. 

Uutismonitori tarjoaa myös paljon tietoa, kuten tämä juttu; Demarkaatiolinja yksipuolisesti Venäjän rajalle - Tarvitseeko Ukrainan hallitus psykiatria?.

Sähkeitä: Luhansk ja Donetsk ratifioivat perustuslakinsaVenäjän viranomaisten suojissa yli 23 000 ukrainalaista pakolaistaNATO ryhtyy rahoittamaan Ukrainan armeijaaDonetskln tasavalta muutti kantaansa ja myöntyi tulitaukoon perjantaihin saakkaUkrainalaispuolue: Yli 40 lasta surmattu tykistöllä Kiovan sotilasoperaatioissa Itä-UkrainassaDonetskin miljoona asukasta ilman vettä 2 päivässä - korjausmiehiä vastaan avattiin tulitusTshekki sanoutuu irti EU:n Venäjän vastaisista toimista ja Kiova vaatii Donbassin aluejoukoilta ehdotonta antautumista ja aseiden luovutusta tulitaukoa vastaan......

Muita linkkejä: Ukrainan armeija tulitti SlovjanskiaUkrainian crisis serves only as pretext to impose sanctions on Russia - expertUkrainian troops ignore Poroshenko's statement on ceasefire - Lugansk People's RepublicBus with refugees from Ukraine's southeast attacked in Donetsk region, casualties reportedRight Sector fighters recruited into Ukrainian army battalion - Lugansk People's RepublicMissä ovat rahat, herra presidentti?Donetsk, Lugansk alliance parliament ratifies Union of People's Republics' constitutionYK-järjestö: Jo yli 100 000 siirtynyt Ukrainasta VenäjällePoroshenko’s call to Putin ploy to buy time for blitzkrieg: AnalystNATO pledges new funding for Ukrainian militaryNato: Putinin ehdotus on Venäjän ensimmäinen rakentava askel Ukrainan konfliktin ratkaisemiseksiKiova toiminta Donbassia vastaan ja kansainvälinen tuomioistuinPutin asks Federation council to revoke decision to use military force in UkraineAmerica Cleanses Southeastern Ukraine of Ethnic RussiansUS praises 'restraint' of Kiev forces while they shell E. Ukraine with missilesThe Only Standards Are Double Standards for the US in Ukraine ja Putin perui armeijan luvan puuttua Ukrainan tilanteeseen.


Unohtaa ei edelleenkään sovi länsi-imperialismin Syyria-rintamaakaan: Obama pyytää kongressilta 500 miljoonaa Syyrian maltilliselle oppositiolle ja Obama haluaa Syyriasta uuden Somalian - 500$ miljoonaa lisätukea militanteille.

Lisäksi tämä taitaa olla kuin ikuisen väkivallan tyyssija tämän uuden eskalaation myötä: Israel harkitsee valtaavansa Gazan uudelleen lopettaakseen palestiinalaisten rakettitulen.

No comments: