Wednesday, December 18, 2013

Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Tilannevalokuvia viikon 51 alusta: Maisemakuvat

Tämän joulukuun aikana aloitin tämän valokuvataiteeni talviestetiikkaa tutkivan sarjan ja nyt siinä on takautuvasti vuorossa Zen- ja Maisemavalokuvineen tilanteita viikon 51 alusta; tässä ovat maisemakuvat. Julkaisu tälle keskiviikon 18.12.2013 kohdalle tapahtui tiistaina 31.12.2013 klo. 20:25. Tätä edeltänyt viikonloppu 50 jäi pimentoon kameran muistikorttini jumituttua ja kaapattua kenties ikuisesti otetut valokuvat sisäänsä. 

Edeltäneenä viikkona tiistaina 10.12.2013 oli talven siihen mennessä kovimmat pakkaset hetkellisessä kylmyyshuipentumassa (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1), mutta sen jälkeen oli leutoa suojaa ja sen sääjakson päätteeksi taas hetken aikaa hieman talvisempi hetki la-su, kun perjantaina 13.12.2013 sattuneen Seija-myrskyn (Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Seija-myrsky perjantaina 13.12.2013) jälkeen kylmeni lauantaiksi hieman pakkasellekin. 

Kuitenkin jo sunnuntaina 15.12.2013 alkoi lumisateen kera uusi leudontuminen; ko. päivänä sisämaassa saatiinkin taas esim. alla olevilla Hämeenlinnan paikoilla parisen senttiä lunta, mutta jo su-ma yöksi lämpötilat nousivat niin paljon plusasteille, että se lumi ehti kokonaan sulaa pois alla esiteltävien maanantain 16.12.2013 tilanteisiin mennessä. Sinä päivänä olivatkin enää jäljellä edeltäneen viikon 50 leudoissa säissä osittain sulaneet järvijäät esim. Hämeenlinnan Vanajavedellä. Näissä maisemakuvissa havaitaan kuitenkin se, kuinka jo edeltäneen viikon 50 leudon sään aikana vanhatkin lumet olivat sulaneet kokonaan pois Hämeenlinnan tasaltakin; jo tuohon Seija-myrskyyn mennessä se oli tapahtunut. 

Alle olen sommitellut Hämeenlinnan Vanajaveden ääreltä lähinnä niitä samoja maisemanäkymiä kuin mitä olen jo kahdessa aikaisemmassa tämän sarjan osassa käyttänyt tilannehavainnollistuksissa. Nyt alla on kuitenkin vain yksittäisnäkymiä samalta päivältä eikä seurantasarjoja / kuvapareja samasta kohteesta eri päiviltä.


Maisemavalokuvat viikon 51 alusta / 2013 >>

















Edelleen vihertänyttä rantakaislikkoa ja vanhaa järvijäätä ohuen vesikalvon kera; kaukana ulapan vesikalvolla havaitaan voimakkaan lounaistuulen tekemiä aaltokareviiruja. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:15 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla Citymarketin eteläpuolella kaakkoon.

















Tämä seisovavetinen poukama on aina ensimmäisenä jäässä oleva osa tässä järvessä; tässä sen jääkansi oli rantaan ahtautumisen takia sen verran luokilla, että sen pinnalla oli tuo aaltoileva lampi verrattuna ulapamman ohueen aaltoilemattomaan vesikalvoon. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:09 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla Citymarketin takana eteläkaakkoon.

















Aikaisemman joulukuun aikana eri vaiheissa jäätyneen jääkannen vaaleaa ja tummempaa osaa; sisempi osa oli jäätynyt ensimmäisenä ja sen päälle ja sekaan sataneet lumet tekivät siitä vaaleampaa kohvajäätä verrattuna tuohon ulapamman puhtaampaan tummaan jäähän, joka uutena ei ehtinyt saada lunta sekaansa. Tässäkin ohuessa vesikalvossa näkyi paikoin lounaistuulen tekemiä aaltokareviiruja. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:30 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta etelälounaaseen Paasikiventien eteläpuolella.

















Alempana julkaistussa tämän päivän kuvia sisältävässä zen-kuvat -osiossa nähtävät pölymassakuviot ovat osa tässä nähtävää pölymassajuovaa, jonka etelän ja lännen väliset tuulet olivat kasanneet ohuen jäänpäällisen vesilammikon / -kalvon reunaan. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:35 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta länsilounaaseen Paasikiventien eteläpuolella.

















Virtaavavetisenä tämäkin järvenselkä jaksoi jäätyä edellisviikon ma-ti ajan pakkashuipentumassa sen verran tiukasti jäähän, että tässä vaiheessakin sulava jääkansi oli vielä yhtenäinen ja ohut vesikalvo ei pystynyt siksi aaltoilemaan voimakkaassa tuulessa kuin vain ajoittaisina kareviiruina. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:38 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta lounaaseen Paasikiventien eteläpuolella.

















Ylempään kuvaan verrattuna tässäkin oli edellisviikon talven tähän mennessä kovimpien pakkasten takia tämäkin virtaava vesi kapeassa jokimaisessa kohdassa jäätynyt sen verran, että vielä vettä ei ollut vapautunut jäistä aaltoilemaan tuulessa. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:54 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalta pohjoiseen Hämeen linnalle.

















Edellisviikon perjantaisen Seija-myrskyn hajottamaa jäälauttasäpäleikköä oli edelleen tässäkin vaiheessa lähes entisillä sijoillaan, kun jäät eivät olleet vielä sulaneet niin väljiksi, että nämä jäät olisivat ehtineet lähteä kohdalla olevan virtaavan veden mukaan pois. Näissä kahdessa alimmassa kuvassa havaitaan myös jo hämärtyneen iltapäivän sinisyys verrattuna ylempien kuvien iltaruskoisempiin väreihin. Kuvattuna maanantaina 16.12.2013 klo. 14:48 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla Ystävyydenpuistosta koilliseen.

No comments: