Thursday, October 17, 2013

Valokuvalataamisongelma blogikirjoituksia haitaten jatkuu ratkaisuyrityksistä huolimatta: koe-esittelyä värivirheistä - Lisäksi sääennustetta lähipäiville; kylmää ja epävakaista

Olen jatkanut Bloggerin valkokuvalataamisongelman (Valokuvabloggaamiseni toistaiseksi keskeytyksissä Bloggerin Picasa-albumin kuvalataamisongelman takia: Joissakin valokuvissa ilmennyt väärävärisyyshaittaa... ) tutkimista ja ratkaisua eikä valitettavasti edelleenkään ole näkyvissä poispääsyä harmillisesta pattitilanteesta. Havainnollistan alla neljän valokuvan kera sitä, mistä on kyse.

Kaksi ylintä valokuvaa ovat keskenään tismalleen sama valokuva japaninkesäkamelian ruskasta lähiotoksena, jonka te saatatte muistaa viime vuoden Viikon kasvivalokuva -sarjasta; Viikon 41 kasvivalokuva: Japaninkesäkamelia (Stewartia pseudocamellia).

Kokeilin tällä samalla valokuvalla sitä, että onko Picasa muuttanut jotain valokuvien näkymisasetuksissa päin prinkkalaa parin viime viikon aikana >> Ylempi kuva on ladattu Bloggeria varten Picasa-albumiin tuolloin viime lokakuussa, mutta alempi on ladattu Picasaan tällä viikolla ko. koetta varten. Vaikka kyseessä on tismalleen sama valokuva tismalleen samasta tiedostosta, niin silti mystisesti kuvien välille on ilmaantunut huomattava väriero Picasa-albumiin aivan samalla tavalla ladattaessa.

Näyttää siis siltä, että Picasa on muuttanut aivan viime aikoina valokuvien näkymisasetuksia pois vastaamasta alkuperäistä valokuvaa ja siten siis aivan pieleen omalta kannaltani; nimittäin tuo ylempi kuva kuuluu olla tuolla tavalla saturaatioltaan voimakas ja keltavoittoinen, kun taas alemman valjummat ja sinivoittoisemmat sävyt ovat täysin vääriä siihen nähden, mikä reaalitilanne oli.

Kaksi alinta valokuvaa ovat keskenään myös yksi ja sama valokuva, mutta tällä kertaa aloitin kokeilemaan Photobucket-nimistä nettialbumia verrantona Picasan kanssa. Tämä valokuva on yksi niistä toissa viikolla ottamistani maisemavalokuvista, joiden väripaletti ja saturaatio olivat aivan poskellaan pielessä Picasa-albumiin ladattaessa ja mistä siis havaitsin jonkin pahasti muuttuneen siinä nettialbumissa.

No, ylempi näistä alimmista kuvista on ladattu tuohon Photobucket-albumiin ja siinä kuvan väripaletti säilyy lähellä alkuperäisen valokuvan värimaailmaa eli siis vastaa melkein reaalista tilannetta; kuitenkin se on hieman liian vähän keltainen. Alempi puolestaan on Picasa-albumiin samaa koetta varten tällä viikolla ladattu sama kuva ja siinä nähdään sävyjen vääristyneen ladattaessa aivan pieleen eli todella liian keltaruskeaan suuntaan.

Photobucket siis saattaisi olla mahdollinen korvaaja Picasa-albumille, mutta toisaalta toisissa testilataamisissani olen havainnut ylempien kahden valokuvan kaltaisesti ruskan lähikuvissa Photobucketissakin saturaation valjuutta hieman. Ei silti läheskään yhtä pahasti kuin Picasassa. 

Toisaalta Photobucket tarjoaa valokuvien editointimahdollisuutta myös ilmaiseksi, mutta siinä esim. tähän ym. ongelmaan ratkaisuna tarjolla oleva saturaatiohallinta tuottaa kuitenkin koko kuvaan liian luonnottoman karamellimaista tulosta säädettäessä ns. ylöspäin ja sekään ei ole hyvä asia.

Tässä vaiheessa voidaan siis sanoa, että Picasa on kummallisesti rojahtanut pieleen ja se on tästä lähtien täysin käyttökelvoton! Tämä on suuri ihme, koska vuodesta 2005 aina tämän kuun alkuun se oli ollut erittäin luotettava ja helppo valokuvieni liittämiseksi Bloggerin blogikirjoituksiin. Nyt mystisesti ilmenee aivan kammottavaa virhettä! Photobucket on hyvin lähellä haluamaani, mutta siinäkin on jotain pielessä sen verran, että en ole vielä halukas ottamaan sitä albumia Picasan korvaajaksi...

Korvaajan etsintä ja tutkinta siis jatkuu edelleen ja siksi toistaiseksi tätä koe-esittelyä lukuun ottamatta valokuvabloggaamiseni ärsyttävä keskeytys jatkuu vielä.... Joka tapauksessa >> Mikä ihme Picasaa on alkanut vaivaamaan?!


Koevalokuvalataamisia >>
















Picasa-albumiin lokakuussa 2012 ladattu valokuva; kuva on otettu 13.10.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
















Picasa-albumiin lokakuussa 2013 ladattu valokuva; kuva on otettu 13.10.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
















Photobucket-albumiin lokakuussa 2013 ladattu valokuva; kuva on otettu 4.10.2013 Espoon Tapiolassa.
















Picasa-albumiin lokakuussa 2013 ladattu valokuva; kuva on otettu 4.10.2013 Espoon Tapiolassa.


PS.: Koska ehdin tehdä vasta aikaisintaan perjantaina valmiiksi seuraavan viikkosääraporttini, niin mainitsenpa tässä lyhyesti ruskan etenemisestä ja tulevien päivien sääennusteesta >>

Facebook-seinälläni kommentoin maanantaina 14.10.2013 Etelä-Suomen ruskatilannetta seuraavasti: Taas ruskatilanteen havaintoja äskeiseltä matkaltani Hämeenlinnasta Espoon Tapiolaan >> Viime yönä sisämaassa vaikuttaneen yöpakkasen takia etelärannikon ja sisämaan (Hämeenlinnan) ruskatilanteen välille muodostui erittäin suuri ero; sisämaassa pakkanen varisutti lehdet jopa niin paljon, että alastomuus kattaa maisemien lehtipuustot siellä jo yhtäkkiä 80 - 95 % verran. Sen sijaan noin Kehä I ja III välimailta meren rantaan olevalla rannikkokaistaleella etenkin taajamissa ruskan huipennus pitkittyy vielä monin paikoin reippaasti yli puolilehtisissä maisemissa. Näin ollen tasan viikko sitten arvioitu "maisemien sammuminen kuin saunalyhty" toteutui jo sisämaassa, mutta toisaalta väri-iloa riittää mm. pääkaupunkiseudulla vielä parisen päivää; ke-to välisenä yönä saattaa olla etelärannikollakin sen verran pakkasta, että sitten täälläkin lehtivariseminen huipentuu....

Sääennusteessa tarkastelualueella eli Etelä-Suomeen on odotettavissa kylmän matalapaineen ja sen sadealueen tulo lännestä suoraan päälle alkaneen torstain aikana, kunhan alkaneesta pakkasyöstä on selvitty; etelärannikkoa myöten voi olla pakkasta ja sisämaassa paikoin -5 asteen paikkeille saakka.

Sateet alkavat jo aamulla länsirannikolla, mutta leviävät hitaasti idemmäksi päivän mittaan. Ilmamassa on niin kylmää, että jännäyksen kohteena on se, kuinka etelässä sisämaassa osa sateista tulee lumena; Keski-Suomeen on ennustettu pe mennessä jopa 10 - 20 cm lumipeitettä!... Etelärannikolle ulottuu etelästä sen verran leutoa ilmaa, että sateet tulevat vain vetenä, mutta Lapissa alkanut pakkastalvinen sää kiertyy matalapaineen jälkipuolella etelään pe yönä ja voi ainakin sisämaassa muuttaa sateet lumisemmiksi viimeistään pe alkupäivän aikana, ennen kuin sateet loppuvat. Pe siis sää poutaantuu, mutta tuulet pysyvät hyvin voimakkaina ja puuskaisina, mitä ne ovat jo to illasta asti; pe suunta on pohjoisen ja lännen väli matalapaineen keskuksen jälkipuolella. Pe aikana jopa myrsky voi olla mahdollista!

La ja su matalapaine sijoittuu keskukseltaan Kuolanniemimaan paikkeille ja jää vellomaan sijoilleen; niinpä se jää myös kierrättämään kylmää ilmaa Lapin kautta Etelä-Suomeenkin; sää on melko tuulista aluksi, mutta vähitellen tuulet heikkenevät ja enimmäkseen poutaisessa säässä pilvisyys vaihtelee selkeästä runsaahkopilviseen; länsirannikolla lumikuurot ovat meren takia mahdollisia. Päivälämpötilat jäävät sisämaassa vain asteen pari plussalle ja etelärannikollakin vain +5 asteen vaiheille. Öisin on pakkasta koko alueella; sisämaassa eniten paikoin -5 asteen paikkeille saakka.

Ensi viikolla kylmä yöpakkassää jatkuisi aluksi, mutta jo tämän viikon lopussa Atlantilla muhiva laaja ja hyvin voimakas matalapainetoiminta kierrättää Länsi- ja Keski-Eurooppaan lounaasta hyvin leutoa ja kosteaa ilmaa, jonka ulottumista Suomeen jännätään sitten ensi viikon mittaan; yhdessä skenariossa erittäin leutoa ilmaa ulottuisi täpärästi Etelä-Suomeen, kun matalapainetta pistäisi kiilamaisesti lounaasta Keski-Suomeen. Samalla Lappiin jäisi kuitenkin yhä talvista pakkasilmamassaa ja tuossa skenariossa jossain Keski-Suomen paikkeilla olisi hyvin jyrkkä lämpötilaero; etelässä jopa yli +10 asteen lukemia ja Lapissa pakkasta jopa -10 ja -20 asteen välillä... Lämpötilarajalla olisi epävakaisinta ja ehkä runsaita lumisateitakin.

Lisää sääennusteita pe viikkosääraportissa.

Em. sääennusteen perusteella ruskasta voidaan lopuksi todeta, että tämän meneillään olevan yönpakkasen sekä to-pe ajan rajujen tuulten takia etelärannikollakin lehtivariseminen tuottaa jo melkein kokonaan varistuneet maisemat; vain yksittäisiä lähinnä ulkomaisia puu- ja pensaslajeja säilyy vielä lehtevänä... Viikonloppuna uudet yöpakkaset viimeistelevät lehtipuita alastomiksi.

No comments: