Saturday, September 14, 2013

Venäjän hieno väliintulo Syyria-konfliktin ja suursotauhan rauhoittamiseksi ja Obaman hallinnon uskottavuuskriisi: Laaja geopoliittinen yhteenveto viikon 37 tapahtumista

Tällä viikolla Syyria-konflikti on rauhoittunut välittömästä sotauhasta huomattavasti, mikä on oikein iloinen asia tällä erää ja siksi haluankin mässäillä sillä nyt tässä kunnolla! Toisaalta tilanteisiin ei olla saatu edelleenkään mitään lopullisia ratkaisuja eikä perusasetelmissa ole edistytty vielä kunnolla parempaan suuntaan sekä Syyrian "kapinallisten" ja al-Assadin hallinnon välillä että geopolitiikassa / suurvaltapolitiikassa idän ja lännen välillä.

Mielenkiintoisinta on ollut havaita tässä vaiheessa juuri sitä, kuinka länsieliitti ja marionettinsa Barack Obaman ja John Kerryn johdolla ovat joutuneet alistumaan geopolitiikan kentällä sotauhkailustaan pois ja menettäneet paljon otettansa tässä Syyria-pelissä ja oman imperiaalisisältönsä edistämisessä; samalla heidän siihen kuuluva moraaliton agendallisuutensa on paljastunut entisestään kaikkien nähtäville, kun sen sokeasti ja itsepäisesti jatkunut vyöryttäminen on tässä tilanteessa kohdannut merkittävän ja sisältöään havainnollistavan esteen. Samalla kontrastina Venäjän Vladimir Putin tiiminsä kera on päässyt paistattelemaan ennen näkemättömästi sovittelijana ja diplomaattisena ongelmanratkaisijana. Katsotaanpa näitä seikkoja alla tarkemmin >>

Tämän viikon ko. tilannerauhoittuminen lähti siitä, kun aivan aluksi John Kerry lipsautti televisiohaastattelussa alkuviikosta mahdollisuudesta välttää USA:n tekeillä olevat iskut Syyriaan ainoastaan, jos al-Assadin hallinto alistuisi hävittämään valvonnassa kaikki kemialliset aseet. Vladimir Putin tarttui tähän hetimiten ja ehdotti Syyrian hallinnolle juurikin ratkaisua, missä Syyriassa olevat kemialliset aseet asetettaisiin kansainväliseen valvontaan ne hävittäen. Samantien Syyrian hallinto otti avosylin vastaan tämän ehdotuksen ja näin kansainvälisten silmien alla pohja putosi pois USA:n välittömiltä Syyria-iskuilta. 

On myös huomattava, että aivan alunperin Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli jo ehdottanut tai välittänyt ehdotuksen tällaisesta operaatiosta Putinin hallinnolle >> Tuomioja vahvistaa välittäneensä Syyria-ehdotuksen Venäjän Lavroville.

USA:n sotaretkeilyagenda sai jo aikaisemminkin vakavan takaiskun, kun Britannian parlamentti äänesti Syyria-iskuja vastaan ja näin Britannian pääministeri David Cameron oli pakotettu taipumaan kansan tahtoon hyvin poikkeuksellisella tavalla. Tämä oli selvä merkki myös väestöjen valveutumiskehityksen paranemisesta ja vaikutusmahdollisuuksiensa noususta.

Länsimaissa nousikin edeltäneiden kahden viikon aikana hyvin suuri sodanvastainen protestimieliala, josta Yhdysvaltain kongressikin sai mojovan osansa, kun se oli palaamassa kesätauolta töihin syyskuun 9. päivänä; ihmiset nimittäin ottivat joukolla ja rajusti yhteyttä kongressiedustajiinsa sekä puhelimitse että kesätauon aikaisten kaupungintalotilaisuuksien aikana ja asettivat näin edustajille vahvan ukaasin olla hyväksymättä iskuja Syyriaan tälle viikolle 37 kaavaillussa kongressiäänestyksessä, mihinkä Obama oli myöntynyt. 

Tämä sodanvastainen protestimieliala ilmeni myös näin erikoisesti: Ei ehkä kaikkein hedelmällisintä käytöstä, mutta ymmärrettävää kun yhdysvaltalaiset ovat pääosin jo kurkkuansa myöten täynnä hallintonsa imperiaalisia sotaretkiä >> CUNY Students Confront War Criminal David Petraeus (September 9, 2013)

Joka tapauksessa tuossa kongressin Syyria-iskuja koskevassa äänestyksessä Obamalle olisikin tullut ilmeisesti hyvin suuri ja nolo tappio Syyria-iskuja vastustavan puolen ilmeisen voiton takia. Tavallaan Putin tällä väliintulollaan pelastikin siinä katsannossa Obaman kasvot, koska se peruutti Syyria-iskujen välittömän toteuttamisen lisäksi myös ko. kongressin äänestyksen; hyvä tekosyy kongressillekin olla nolaamatta koko USA:n hallintoa.

Joka tapauksessa tällä on nyt ollut geopoliittista tilannetta rauhoittava merkitys ja asioilla onkin ollut sen jälkeen luonnetta siirtyä lännen sotamahtailusta kohti neuvottelupöytiä ja rauhanomaisempaa ratkaisuyritystä... 

Uhkakuvia on ollut kuitenkin yhä ilmassa, joista esim. jonkinlaisen uuden false flag -iskun mahdollisuus on ollut olemassa ja missä merkittävä syy sille olisi juuri Syyrian hallinnon lisämustamaalaaminen: Infowars -media paljasti viime viikon alussa epäilyttäviä ydinaseiden siirto-operaatioita Texasissa, mikä voisi olla merkki kulissien takaisesta false flag -iskun valmistelusta >> Exclusive: High Level Source Confirms Secret US Nuclear Warhead Transfer - September 4th, 2013.

YK:n raportti todistaa: Syyriassa käytettiin kemiallisia aseita >> Tuollainen on yksipuolista, yksisilmäistä ja synkkää länsi-imperialismia nuoleskelevaa propagandaa, joka tässäkin valtamediajutussa paistaa ja voi niitä monia lukijakommentteja, jotka valveutumattomina nielevät sen ja edustavat vain "kommari"-tasoista lapsenomaista lässytystä muka argumentaationa.

Tässä valveutunut lukijakommentti >> "Niin, no nyt tuli jo selväksi kuka se "Vihattava" osapuoli on, muistutettiin oikein erikseen muista rikoksista ihmisyyttä kohtaan vaikkei raporttia ole edes vielä julkaistu... Kumma juttu ettei YK:ta kiinnostanut tippaakaan Pohjois-Korean Gulag numero 22 sulkeminen jolloin kyseinen valtio hankkiutui eroon 20 000 ihmisestä? Aika nopeasti sekin pikku rikos unohtui ja aika paljon YK sai aikaan kyseisen valtion suhteen ei tehnyt yhtään mitään. Assad ei olisi ollut niin tyhmä että olisi käyttänyt taistelukaasuja siinä vaiheessa kun YK:n tarkastajat olivat vielä samassa kaupungissa. Varsinkaan kun Yhdysvallat veti sen punaiseksi viivaksi, minkä ylittämisen jälkeen he liittyisivät sotaan. Minä en usko tätä, tätä ei usko Yhdysvaltalaiset tuttunikaan ja loppujen lopuksi tuo 1400 uhria on kapinallisten antama luku, aika yksi silmäistä siis. "Amerikkalaisten antama luku" Niin, no he käyttävät kapinallisia tietolähteenään eli luotettavaako? Yksikertaisesti Yhdysvallat iskee tuonne, oli hyväksyntää tai ei, ja sillä saadaan syttymään koko lähi-itä. En olisi ikinä uskonut Obamasta, mutta olin tyhmä kun luulin hänen olevan jotenkin itsenäinen päättäjä.".

Ja tässä toinen >> "Ilta-Sanomat ja sen toimittajat eivät ilmeisesti edes tiedä nykyisin mitä objektiivinen maailman tapahtumista uutisointi ja kriittinen journalismi tarkoittavat. Tämänkin uutisen otsikoinnissa on irroitettu kaksi kommenttia asiayhteydestään ja ne yhdistämällä on saatu Ilta-Sanomien toimitukselle mieluinen USA:ta nuoleskeleva asiasisältö. Presidentti Bashar al-Assad, Syyrian hallinto ja myös Syyrian hallitusta vastaan taistelevat kapinalliset ovat Syyrian sisällissodan tilanteessa varmaankin syyllistyneet useisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Aivan samaa voi muuten sanoa USA :n presidentti Barack Obamasta ja USA:n hallituksesta. Harmi vaan että Barack Obamaa ei voi rahdata Atlantin poikki kahleissa sotarikostuomioistuimeen Haag :iin. Sotarikokset ja niiden tuomittavuus ei ole koskaan koskenut USA:ta eikä sen johtajia ja armeijaa. Odotan suurella mielenkiinnolla niitä todisteita, joiden pohjalta nuo YK:n tarkastajat päättelevät kuka Syyriassa on syyllinen tuohon kaasuiskuun. Minusta on erittäin mielenkiintoista, että vain muutama päivä sitten Uusi Suomi uutisoi, että Saksan tiedustelupalvelu on vakuuttunut, että Syyrian presidentti Bashar al-Assad ei ole ainakaan tuohon kaasuiskuun syyllinen. Lähteinä uutisessa oli saksalaislehti Bild am Sonntag ja The Guardian. Saksan tiedustelupalvelun salakuuntelulla saamien tietojen pohjalta presidentti Bashar al-Assad on nimenomaan useaan otteeseen kieltänyt Syyrian sotilaallista johtoa käyttämästä kemiallisia aseita. Koko kaasuisku haiskahtaa ns. "false flag -operaatiolta", jonka avulla Syyrian kapinallisten taustavoimat, USA ja Ranska mukaan lukien, haluavat estää Syyrian sisällissodan päättymisen kapinallisten tappioon.".

Olen tässä vaiheessa melko varma siitä, että nuo kemiallisten aseiden tutkijat ovat myös länsieliitin laskuun toimivia agentteja, joilta on jo lähtökohtaisesti tilattu joka tapauksessa al-Assadia syyllistävä "tutkimustulos"....

--> Evidence of Syrian Rebel Use of Chemical Weapons Continues to Accumulate.

--> How The US Will Save Syria (Hyvin perinpohjainen tunnin luento!).

Seuraavaksi otan esille hyviä havaintoja muista lähteistä tähdentäen tätä uutta vaihetta Syyria-eskalaation lievenemisessä; poimin niistä lainauksia esille:


Ohjusiskut Syyrian siirtymässä kuukausilla >>

Lainauksia: "Tilanne Syyrian ympärillä on muuttunut vuorokaudessa hämmästyttävällä vauhdilla. Nyt näyttää jo siltä, että Yhdysvaltain mahdolliset ohjusiskut Syyriaan siirtyvät vähintään kuukausilla."


"Venäjän maanantaina esittämään aloitteeseen Syyrian kemiallisten aseiden riisumiseksi kansainvälisessä valvonnassa ovat lähes kaikki tahot tarttuneet, toiset enemmän ja toiset vähemmän innokkaasti.

Tähän iltapäivään mennessä myönteisen suhtautumisensa ovat ilmaisseet muun muassa Syyrian hallitus, Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa Kiina, joka Venäjän ohella on tähän mennessä estänyt Syyrian Bashar al-Assadia ahdistelevat päätöslauselmat."

"Presidentti Barack Obaman leirissä tulkitaan mielellään, että Yhdysvaltain esittämä uhkaus ohjusiskuista laittoi seisovat vedet liikkeelle ja sai Venäjän painostamaan Syyrian hallitusta.

Yhtä hyvin voi tulkita niin, että Vladimir Putin pelasti Obaman tämän itse itselleen rakentamasta ansasta."

"Suunnitelma ajautui pahaan vastatuuleen, kun Britannian parlamentti äänestyspäätöksellä kielsi pääministeri David Cameronia osallistumasta sotaretkeen.

......

Britannian päätös muutti tilannetta myös Yhdysvalloissa. Obama voisi valtuuksiensa puitteissa määrätä iskut yksinään, mutta hän ilmoitti, että hän alistaa asian kongressin päätettäväksi.

Maanantaihin mennessä alkoi olla selvää, ettei päätös ole läpihuutojuttu kongressissa."

"Molempien puolueiden edustajien niskaan hengittää yleinen mielipide, joka on valtaosaltaan ohjusiskuja vastaan."

"Venäjän aloite tuli maanantaina pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry oli sanonut, että Syyria voisi välttyä hyökkäykseltä luopumalla kemiallisista aseistaan.

Kerryn lausuntoa on pidetty lipsahduksena ja virallisesti selitettiin hänen puhuneen ”symbolisessa merkityksessä”. Mutta oliko se lipsahdus? Vai oliko se signaali perääntymistien etsimisestä?".

Tuossa Verkkolehden jutussa Arto Huovinen kuitenkin uskoo liian kritiikittömästi siihen, että muka al-Assadin hallinto olisi ollut tämän elokuun lopun kaasuiskun takana, mikä siis on ollut jo pelkästään loogisten sotastrategisten seikkojen valossa hyvin epäilyttävä ja mahdotonkin vaihtoehto.

How Putin Saved Obama, Congress and the European Union from Further Embarrassing themselves on Syria >> 

Lainauksia: "Secretary of State John Kerry was asked at a press conference in London Monday morning if there was anything that could forestall a US missile attack on Damascus, and he replied off the cuff that Syria could surrender its chemical weapons stockpile to the international community within a week.

Russian President Vladimir Putin and Russian Foreign Minister Sergei Lavrov pounced on Kerry’s comment, abruptly announcing that Russia would see what it could do. Lavrov said, “If the establishment of international control over chemical weapons in that country would allow avoiding strikes, we will immediately start working with Damascus . . . We are calling on the Syrian leadership to not only agree on placing chemical weapons storage sites under international control, but also on its subsequent destruction and fully joining the treaty on prohibition of chemical weapons”."

"Syria’s portly Foreign Minister Walid Muallim clearly knows how to chow down while the meal is still hot, and he wasted no time embracing Lavrov’s suggestion. Muallim said, “The Syrian leadership welcomes the Russian initiative because of its own eagerness to preserve the lives of Syrian citizens and ensure the security of the country, and given our confidence in the desire of the Russian leadership to prevent an attack on our country.”"

"Senate majority leader Harry Reid immediately postponed a vote on a Syria attack by his body that had been scheduled for Wednesday.

The indications were that President Obama might well not get 60 votes in the Senate for his attack on Damascus, and Reid must have exhaled a big sigh of relief."

"Putin’s gambit is irresistible to the West, even if it amounts to nothing. After all, it will take time to amount to nothing, and with the passage of time the urgency of military action (already low) will dissipate irrevocably.

The Russian initiative is not attractive because it seems practical or likely to be swiftly implemented but because it allows everyone involved to save face. Obama can look statesmanlike. He is already taking credit for Putin’s move, saying it would not have come about without his own saber-rattling.

The US Congress might be able to avoid the uncomfortable position of agreeing that Syria is guilty of chemical weapons use but declining to do anything about it.

And, the European Union was desperately looking for some step that could avoid further friction within the deeply divided organization."

"All this is good news for Western politicians and bad news for the Syrian rebels, who are denouncing the Russian initiative as mendacious."

"Without a US or Western bombing campaign, the Syrian regime is likely just strong enough to hold on for years. The rebels’ advance of last spring has stalled and in some places been reversed. Some sort of negotiation now seems likely.".

Riikka Söyring: Geopoliittinen tilanne Syyriassa nopeassa liikkeessä >> 

Lainauksia: "Geopoliittinen tilanne Syyriassa tuottaa erikoisia käänteitä. Yhdysvallat on pelattu nurkkaan ja uusia siirtoja odotellaan. Vastarinta-blokki vahvistuu, samoin sodanvastainen mieliala länsimaissa.

CIA on aloittanut asetoimitukset Syyrian kapinallisille kuukauden viiveen jälkeen, kertoo Washington Post -lehti (WP). Lehden mukaan Obaman hallinto lupasi aseet jo aikaa sitten, ja aseita on nyt toimitettu Syyriaan kahden viikon ajan. Asetoimituksia viivytettiin, koska Yhdysvallat pelkäsi niiden päätyvän jihadistien käsiin, kirjoittaa WP ironisesti."

"On monta kysymystä, joihin haluaisin vastauksen, mutta aloitetaan näistä:

- Miksi Syyrian hallitus olisi käyttänyt kemiallisia aseita juuri ennen kuin YK:n tarkastajat, joiden tulosta Syyrian hallitus tiesi, olivat saapumassa maahan?

- Miksi kemiallisia aseita käytettiin Ghoutassa, Damaskoksen raunioituneella esikaupunkialueella, jossa, kuten Äiti Agnes Mariam mainitsee, ei asu enää juuri ketään?

- Toisin kuin Yhdysvaltain tehtailemissa värivallankumouksissa tai Tunisiassa ja Egyptissä Arabikevään aikana, Syyriassa esiintyi heti alusta asti pyssymiehiä, aivan samoin kuin Libyassa. Ovatko nämä pyssymiehet olleet samantapaisia kuolemanpartioita (Salvador-optio), joita Yhdysvallat on käyttänyt useaan otteeseen aiemminkin?

- Yhdysvallat ovat osallistuneet kymmeniin sotiin ja konflikteihin eri maissa toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvallat on kaatanut ainakin seitsemän demokraattisesti valittua hallitusta eri maissa. Yhdysvallat nimesi Irakin, Libyan ja Syyrian uhaksi maailman rauhalle. Mihin maihin Irak, Libya ja Syyria ovat hyökänneet tavalla, joka uhkasi koko muun maailman rauhaa?

- Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry argumentoi kongressille "presidentti ei pyydä teitä aloittamaan sotaa", ainoastaan pommittamaan Syyriaa jonkin aikaa. Mikä ero on sodalla ja pitkäkestoisella pommituksella siviilien kannalta?

- Eikö ulkoministeri Kerry tiedä, että kongressi ei voi antaa lupaa hyökkäyssotaan toista valtiota vastaan, ellei Yhdysvallat ole suoraan uhattuna? Vai tietääkö Kerry, ja siksi valmistellaan jokin sopiva false flag -isku, jolla sota oikeutetaan?"

"Muutoin tunnustan, että minua suuresti hykerrytti Venäjän ja Syyrian ovela veto, jolla saavutettiin monta asiaa. Venäjä ehdotti, että kemialliset aseet annetaan kansainväliseen valvontaan. Syyria oli vikkelä kannattamaan. Näin Venäjä tarjosi Obamalle keinon pelastautua omalta sotaisalta "punainen linja" -retoriikaltaan kasvojaan menettämättä samalla kun Venäjä vaikuttaa sovittelevalta ja diplomaattiselta verrattuna Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain Iraniin ja Syyriaan kohdistama alueellinen uhka on yhdistänyt Kiinan ja Venäjän  ainakin toistaiseksi samaan blokkiin.

Syyrian nopea suostumus vie Yhdysvalloilta yhden hyökkäyssyyn pois ja osoittaa maailmalle Syyrian hallituksen haluavan rauhaa. Iran saa lisää aikaa. Syyrian nk. kapinalliset tuntevat olonsa petetyksi, jos Yhdysvallat ei hyökkää Syyriaan, vaikka oli luvannut tukea ja niin se liittolaissuhde terroristeihin alkaa rapautua."

"Yhdysvaltain liittolaismaat Persianlahdella eli diktaatuurit kuten Saudi-Arabia alkavat hermoilla oman turvallisuutensa takia.

Israelia ottaa päähän aivan kympillä ja Suomi, joka oli jo tukemassa Yhdysvaltoja, vaikuttaa ääliölle kansainvälisten piirien silmissä. Venäjä näpäytti Suomeakin näppärästi tällä ehdotuksellaan. Moni tulee myös muistamaan Eu.n rauhan nobelin ja jännäämään, millaista retoriikkaa eu-johto esittää Venäjän vedon jälkeen. Mikä huvittavinta, Venäjän ehdotus on vastaliike Yhdysvaltain sotaisan ulkoministeri John Kerryn vaatimukseen kemiallisten aseiden luovuttamisesta kansainvälisen yhteisön valvontaan.".

Obamalla pallo hukassa? >> 

Lukijakommentti: "Miksi tätä provokaatiota Syyriaa kohtaan ei haluta nähdä USA:ssa eikä muutamissa muissa maissa?

Kyllä se halutaan nähdä ja nähdäänkin. Juuri eilen keskustelin asiasta saksalaisen,USA.laisen ja ruotsalaisen ystävieni kanssa. He kaikki ovat täysin vastaan USA:n hallituksen toimia ja aikeita ja ovat todella tietoisia siitä mitä siellä tapahtuu, varsinkin USA:n omat kansalaiset.Tuntuu kuin he yrittäisivät jatkuvasti pyydellä anteeksi oman hallituksensa toimia ja ovat hyvin häpeissään. Näissä maissa kansa vastustaa hallituksen toimia.

Tosin on olemassa eräs piskuinen Suomen kansa joka seisoo järkähtämättä pellehallituksen ja presidentin takana tukemassa hyökkäystä Syyriaan. Nyt Katainenkin on Ville Niinistön kanssa Kiinan Dalianissa toitottamassa Kiinan pääministerille kuinka tärkeää olisi että Kiina puoltaisi USAa YK:ssa koska me suomalaiset emme voi sitää kemiallisia aseita.Kansa Suomessa on täysin aivopesty. Vain harvat Suomessa ovat valistuneita ja seuraavat kriittisesti tapahtumia.

Eräs suomalainen tuttavani esitti USAlaiselle tuttavallemme 911 päivänä osaanottonsa ja ymmärryksensä terroristijahtiin. USAlainen katseli häntä kummissaan eikä sanonut mitään.Suurin osa USA:ssa epäilee virallista totuutta 911 iskusta toisin kuin Suomessa.".

Otan vielä esille uudestaan tässä yhteydessä Syrian Girl -aktivistin selittämät 8 kohtaa siitä, miksi länsieliitti vihaa Syyriaa >>

Why the US, UK, EU & Israel hate Syria >> Tällä kertaa Adrian Salbuchi on saman Syrian Girl -lähteen äärellä kuin mistä minäkin olen aikaisemmin ammentanut; Salbuchi tosin analysoi tuossa asioita paremmin kuin minä.

Tässä on viimeisin ko. saman Syrian Girl -lähteen oma yhteenvetoni ---> Syyria-kriisin ja suursotauhan eskalaatio sekä niiden taustoittaminen: Länsieliitin Syyria-vihan 8 pääsyytä uusintaesittelyssä

Seuraavaksi vielä muutama lisäpointti >>

McCain: Screw Russia China, We'll Invade Anybody We Want to >> No niin, tällaista vastinetta rahoillensa Rothschildit haluavat John McCainiltä (Viittaus alla olevaan McCain-aiheiseen linkkiin); silkkaa agendallista pahuutta.

---> John McCain Formally Accused of Accepting Bribes From The Rothschilds | Alternative >> Taas ollaan oltu Rothschildien määräysvallan ja lahjonnan ikeessä; tosi tyypillistä länsipolitiikkaa. Suorastaan yleinen käytäntö.


Recruited by Al-Qaeda: Foreign fighters in Damascus jail tell their storiesObama Backed Terrorists Continue to Behead SyriansAl-Qaeda Rebels Abuse and Murder Syrian Christians | Gerard Direct ja Proof that the photo of the beheaded little girl in Syria was NOT photoshopped << Syyrian ulkomaiset ja jihadistiset "kapinalliset".

Syrian Girl -aktivistin näkemyksiä tästä elokuun lopun kaasuiskusta >> Chemical Attack on Syria - Who Did It And Why.

Vladimir Putin ja Sergei Lavrov ovat siis olleet hämmästyttävänkin esimerkillisiä geopoliittisesti tämän kriisin lieventämiseksi. Putinin ele New York Timesissa oli tätä pikantisti kiteyttävä tällä viikolla. Tästä kumpuavaa pohdintaani vielä lopuksi:

Putin Issues an Amazing Message to the American People via The New York Times - The Free Patriot >> Putinia on paljon parjattu, mutta tämä hänen avoin kirjeensä yhdysvaltalaisille puhuu sen puolesta, että hänellä on humaania tahtoa ja äskettäin eskaloituneeseen Syyria-kriisiin erittäin hyvä pelisilmä. Tämä viestinsä on sisällöltään erinomainen sekoitus rakentavaa kritiikkiä ja diplomatiaa. Putin näyttää olevan myös hyvin valveutunut maailman tilanteista. Tämä kaikki on kyllä jyrkässä kontrastissa verrattuna länsieliitin marionetteihin, kuten juuri Obamaan, Cameroniin ja Netanjahuun. Heistä ei voi sanoa tuollaista em. samaa kuin Putinista.

Toisaalta eipä Putin tai kukaan supervallan hallitsija ole tyystin puhdas pulmunen; sehän on itsestään selvää. Koko tämän Putinin uuden presidenttikauden aikana on kuitenkin nähty jo hyvin paljon sellaisia poliittisia reformeja Venäjällä, joissa on nähtävissä selkeitä kannanottoja länsimaiden rappio- ja imperiaaliprosesseja vastaan; se on ilmennyt yhtäältä ulkopoliittisesti mm. näinä Venäjän Syyria-asenteina ja toisaalta sisäpoliittisesti protektionaalisina muutoksina. Venäjän sisäpolitiikan uudistuksista juuri tuoreet homolait on otettu länsimaissa erityiseksi silmätikuksi ja niitä on parjattu ihmisoikeuksia loukkaavina. 

Onko siinä oikeasti perää vai onko siinä mukana tahallisen valheellisesti länsieliitin imperiaali-intressien taholta promotoitavaa mustamaalaamista Venäjän geopoliittiseksi kyseenalaistamiseksi? Entä onko Putin nykyään aidosti länsieliitin intressejä vastaan vai ei?... 

Aikaisemmin havaintoni mukaan on ollut merkkejä siitä, että Putin on mm. osallistunut länsieliitin kerman kanssa samoihin salaseuramenoihin ja hän olisi osa globaalia imperiaalipeliä länsieliitin mukana: itä vs. länsi -vastakkainasettelu olisikin siksi lähinnä vain hämäävää teatteria ja koko Syyria-kriisiinkin suhtautuminenkin olisi vain idän ja lännen yhteistä agendaa näyteltynä huijauksena... 

Mikä olisi yhteinen agenda siinä? Ehkä ym. perusteella saada Syyria jaettua kemiallisten aseiden hävittämisen jälkeen etupiireihin molempia tyydyttävällä tavalla ja tämä ilmennyt kemiallisten aseiden kriisi olisikin julkisivua sille...? Vai olisiko pedattavana vielä jotain uutta itä vs. länsiteatteria ja Syyria sekä Irankin asetetaan siinä taas uuden false-flag -operaation syntipukiksi?...

Toisaalta nämä viimeaikaiset Putinin hallinnon päätökset ja toimet nimenomaan ulkopolitiikassa kertovat varsin kirkasta kieltään rehellisestäkin länsieliitin intressien vastustamisesta ja parempien vaihtoehtojen ymmärtämisestä niiden sijalle. Putin olisikin oikeasti ottamassa yhä selvempää irtiottoa länsieliitin ikeestä. 

Siinä mielessä Brother Nathanaelin Putinia ylistävissä palopuheissa olisi pointtia, koska Putin olisi ilmeisesti kääntynyt vahvasti kristilliseen uskoon ja olisi osaltaan sen pohjalta uudistamassa Venäjän politiikkaa kaikilta osin. Toisaalta siinäkin voi tosiaan piillä sisäpoliittinen totalitarismin vaara, koska uskonto sinänsä voi olla dystooppisella tavalla tunnustuksellista opillisuutta ja siten ruokaa yhtenäiskulttuurilliselle diktatuurille... Vielä on vaikea sanoa lopullista juuta taikka jaata tästä; yhtäältä totalitarismin karikoista jossakin vaiheessa selviytyessään Venäjä voisi uudella tiellään kehittyä hyvinkin esimerkilliseksi uusrenessanssin vallaksi. 

Ilmeisesti joudumme vielä pitkään ja kärsivällisesti seuraamaan tilannetta, mutta suunta renessanssiin on ainakin jo nähtävissä Venäjän intresseissä ja tämän viikon Syyria-eskalaation hiljeneminen vapauttaa siihen energiaa - Toistaiseksi...

Kuitenkin tässä yhteydessä on vielä hyvä palauttaa mieleen myös vuoden 2008 elo-syyskuussa Georgian Etelä-Ossetiassa kärjistynyt kriisi ja sotatila Georgian ja Venäjän välillä; se ei ollut niinkään Venäjän yksipuolinen hyökkäyssota Georgiaan, vaan selkeästi siinäkin oli havaittavissa ensin länsieliitin provosoivaa ja manipuloivaa kädenjälkeä mm. George Soroksen kautta ja sitten Venäjä oli pakotettu reagoimaan jotenkin tilanteeseen >> 

Georgian sodan tapahtumissahan pitää muistaa keskeisesti, että Georgian presidentti Saakašvili oli länsieliitin silloisena (2008) kätyrinä pitkälti samoissa tarkoitusperissä kuin nyt Syyria-eskalaatiossa "kapinallisten" avulla on ollut käynnissä: Intelligence Report: Georgia vs Russia & WWIII, Stop Obama, Prevent the Economic Collapse, the British Financial Oligarchy.

Tuossa videossa hyvänä muistutuksena on myös vuoden 2008 finanssikriisin taustoista ja jo tuolloin ennen Obaman presidentiksi valintaa LaRouche-liike tiesi hänen olevan ihan muuta kuin "muutos".

Olli Rehn hehkuttaa kuitenkin nyt sitä neofeodaalistumisrappiota ja rahataloustotalitarismin eskalaatiota, joka lähti ko. finanssikriisistä liikkeelle: Rehn: "Finanssikriisi ei ollut Jumalan teko".

Eli kokonaisuutena täytyy nyt joka tapauksessa sanoa erittäin suuri kiitos Putinille ja tiimilleen, kun heidän väliintulonsa on toistaiseksi rauhoittanut Syyria-konfliktia! Toistaiseksi saatiin tilanne rauhoittumaan eskaloitumasta peruuttamattomiin Kolmannen maailmansodan laajuisiin dystopioihin ja sen pitää nyt tällä erää riittää. Töitä on kuitenkin vielä jatkossa todella paljon yhtäällä jos toisaallakin, kuten suomalaisten valveutumisessa.

---> Tuossa on linkki alkuperäiseen Putinin avoimeen kirjeeseen New York Timesissa: A Plea for Caution From Russia.

Aivan lopuksi koosteena Infowars- ja LaRouche PAC -medioista aihetta koskevia juttuja tältä viikolta >>

LaRouche PAC: President Putin Outflanks Obama Again, with Open Letter to the U.S. PopulationPresident Putin At SCO: "Ensure The Supremacy Of Principles Of International Law"Obama's Chemical Weapons Body Count Is a "Dodgy Dossier"With Syria Crisis Postponed SCO Can Focus on New Silk RoadRouhani Welcomed at SCO Summit; Meets Putin, Xi JinpingDay Two of Lavrov-Kerry Meetings in Geneva on SyriaSyria Signs On to Chemical Weapons ConventionMore Military Leaks Discredit Claims Assad Used Chemical Weapons In GhoutaSaudi-British-American Use of Terrorists in Syria Gives al-Qaeda Its Life BackIn July Russia Called for the UNSC To Probe Reports of Libyan Arms Being Sent to Syrian RebelsObama/Kerry/McCain Syrian "Curveball" Source Fired for LyingKaptur Thanks RussiaWhere the Russian Initiative Came FromA Politically Crumbling Obama Takes Up Russian Proposal to Avert Military Strike Against SyriaChaos Now Surrounds What Obama Will Do Next on Military AttackThe More Obama Pushes, The More Support He LosesRussian National TV: Will U.S. Army Be Mercenaries for the Saudis?, .

InfowarsMilitary Times Survey: 75% of Troops Oppose Strikes On Syria - September 14th, 2013Syria Deal Reached: US ‘to drop military threat’ - September 14th, 2013Why Are We Supporting Guys Who Want to Blow Us Up? - September 14th, 2013Preempting The Next Round of Lies Against Syria - September 14th, 2013

U.S. Military: Al-Qaeda Rebels Produced Sarin Gas For Chemical Attacks In Syria - September 13th, 2013Real Media Blocks Obama’s Attempt at Plunging Nations Into WW3 - September 13th, 2013Leader of Syrian Rebel Group Calls For Attacks Inside US - September 13th, 2013CNN Propagandist Amanpour Demands “Moral” Intervention in Syria - September 13th, 2013Putin Steps Into World Leadership Role - September 13th, 2013War Is Coming: 10 Reasons Why A Diplomatic Solution To The Syria Crisis Is Extremely Unlikely - September 13th, 2013Russia to expand Mediterranean fleet to 10 warships – Navy chief - September 13th, 2013

Venture Capitalist Claims US Troops Have Received Orders to Deploy to Syria - September 12th, 2013Sen. Menendez Wanted to Puke After Reading Putin’s New York Times Op-ed - September 12th, 2013Black Jihadist Flag Flies Over Christian Town of Maaloula - September 12th, 2013CIA Begins Delivering Weapons to al-Qaeda in Syria - September 12th, 2013Putin’s Emergency Warning to America - September 12th, 2013Is This Why Obama is So Desperate for a Nice Little War? - September 12th, 2013U.S. can’t prove Bashar Assad approved chemical attacks in Syria - September 12th, 2013

Obama: Al-Qaeda Just Wants to Live in Peace - September 11th, 201312 Years After 9/11, Obama Helps ‘Revive’ Al-Qaeda in Syria - September 11th, 2013Rand Paul’s Response to Obama’s Syria Speech - September 11th, 2013His Plan Was Never Good: “Obama…Can’t Tell the Difference Between Showbiz and Strategy” - September 11th, 2013Is Assad Being Set Up? - September 11th, 2013Awesome Letter That A Dying Military Veteran Sent To His Representatives In Congress - September 11th, 2013

Former Bush and Clinton Administration Insider – Nobody is Asking the Basic Question - September 10th, 2013NATO Leader: Syria Not To Be Trusted - September 10th, 2013Is Assad Being Tricked Into Sacrificing Syria? - September 10th, 2013McCain & Graham Seize on ‘Peace’ Initiative to Push War - September 10th, 2013Assad: “We’ll Do Anything To Prevent Another Crazy War” - September 10th, 2013Precious Little Girl Dismembered While She Is Still Alive By Obama’s Psychotic Syrian Rebels - September 10th, 2013Syria Intelligence Being Manipulated EVEN MORE than in Iraq War - September 10th, 2013URGENT: False Flag Involving Israel to Implicate Syria in the Works Says RT - September 10th, 2013

How Dare Assad Fight Back! - September 9th, 2013US Refuses To Admit Checkmate By Russia And Syria, Redirects Purpose Of Military Incursion - September 9th, 2013Bolton: Going to Congress on Syria Demonstrates Weakness - September 9th, 2013Kidnapped Teacher: Rebels Said Assad Not Behind Chemical Weapons Attack - September 9th, 2013Obama In Desperate Propaganda Push For Attack On Syria - September 9th, 2013Why Are Obama And Kerry So Desperate To Start A New War? - September 9th, 2013U.S. Admits No Imminent Threat from Syria, No Clear Evidence Assad Ordered Chemical Weapons Attack - September 9th, 2013US: There Is No Evidence Syrian Government Carried Out Attacks - September 9th, 2013Syrian Village Is ‘Liberated’ By Rebels… Who Then Forced Christians To Convert To Islam- September 9th, 2013.

LoppuesilleottoObama Is Being Ridiculed by his Friends and His Foes as Incompetent, Crazy and Incapable of Leadership >> Obaman brändätyn marionettinahan alta ovat tosiaankin paljastuneet todelliset jo kauan olleet epäkelpoisuudet tämän viimeaikaisen Syyria-kriisin eskalaation takia.

No comments: