Friday, June 07, 2013

Bilderberg-ryhmän 2013 kokoontumisen seurantaa Infowars-mediasta (Päivitetty loppuun!)

Viime vuotiseen tapaan teen tähän linkkipainotteisen seurannan ja juttuarkistoinnin Infowars -sivuston runsaasta aineistosta koskien parhaillaan menossa olevaa Bilderberg-ryhmän vuosikokoontumista, missä länsieliitin kermaa ja heidän lakeijoitaan / asiamiehiään kokoontuu pohtimaan globalisaationsa ja taloususkontonsa tulevaa kohtaloa.

Agendoina on mm. kansallisvaltioiden lakkauttaminen korporaatio- ja pankkiiri-oligarkkihegemonian tieltä pois sekä siihen liittyvien imperiaalimenetemien käyttäminen, kuten Lähi-idässä epäsymmetrisen terrorisodan käyttäminen ääri-islamistien avulla. 

BB-kokoontumisen tarkoitus on nytkin se, että näitä agendojaan aivopestään hyväuskoisten tuoreiden osallistujien (Kuten Suomesta Jutta Urpilainen) mieliin, jotta he asettaisivat niitä käytäntöön kohdealueillaan ja virkansa puitteissa ympäri läntisen maailman - Ja vain läntisessä piirissä. Tässä onkin merkille pantavaa juuri se, kuinka esim. Venäjän hallinto (Putin) ei kuulu ollenkaan tähän piiriin, vaikkakin aikaisemmin juuri Putinin vastaisia henkilöitä oli BB-kokoontumisissa mukana. Nyt ei ilmeisesti heitäkään. 

Ko. tapahtuma on kuitenkin jo saanut ennen näkemätöntä mediahuomiota myös valtamedian piirissä, kun mm. BBC ja täällä Suomessa vaikkapa molemmat iltapäivälehdet on uutisoinut siitä; Salaperäisen Bilderberg-ryhmän kokous alkoi - mukana kolme suomalaista ja Jättilista - He osallistuvat salaiseen Bilderberg-kokoukseen.

Sellaisen vallan sylikoirauutisoinnin sisältö on kuitenkin keskittynyt lähinnä vain toteamaan kokoontumisen tapahtuvan ja siihen kuuluvaa salamyhkäisyyttä kuvaillaan vain hyvin neutraalisti. Niinpä ko. organisaation syvällinen ja laaja sisältö agenda-asetteluineen on jätetty edelleen hyvin rauhaan. Vain osallistujalista on oikeastaan ainoa "sisältö", josta valtamedia on rohjennut joten kuten puhumaan.

Niinpä jo monen vuoden kokemuksella ja vaihtoehtomedian moraalisella antaumuksella Infowars-media Alex Jonesin johdolla onkin edelleen maailman parhaita tahoja tekemään raportointia, analyysiä ja tutkivaa journalismia tästä kokoontumisesta ja länsieliitin hierarkkisesta systeemistä yleensäkin, johon kuuluu Bilderberg-ryhmän lisäksi paljon paljon muutakin...

Infowarsin tärkeys näistä asioista ja tästä kokoontumisesta kertomisessa on tällä kertaa aikaisempaa korostuneempaa siksikin, kun BB-ryhmän saloja vuosikymmeniä aina viime vuoden BB-kokoontumiseen saakka tutkinut ja paljastanut tutkiva journalisti Jim Tucker poistui keskuudestamme parisen kuukautta sitten: Jim Tucker - Länsieliitin valtaliittorakenteita ja NWO-agendoja uraa uurtavasti paljastanut tutkiva journalisti on kuollut.

Tämä seurantakoosteeni on päivittyvä eli lisään ainakin Infowarsin materiaalia ensi maanantaihin saakka ja mahdollisesti pidemmällekin. Myös muista lähteistä saatan laittaa juttuja listaukseen...

Tämän koosteen on tarkoitus olla siis lähinnä Bilderberg-ryhmää koskevan aineiston arkistointiprojekti, joten tämä jää linkkisikermäpainotteiseksi enkä niinkään vielä tässä tuo omaa analyysiäni / pohdintaani esille. Tämän tapahtuman seuraamiseltani en edes paljon ehtisikään....

Tässä on viime vuoden seurantani >> Bilderberg -ryhmän 2012 kokoontumisen seurantaa Infowars -mediasta.

Infowars -median liveseurantavideota tapahtumien keskipisteestä.

Infowars -sivuston Bilderberg-juttuja listattuna tämän vuoden Bilderberg-ryhmän kokoontumisesta (Viimeiset päivitykset ylimmäisenä vihreällä):

Tapahtuman seuranta on päättynyt ja viimeiset jutut on viimein päivitetty.

Ylimmäksi juttulinkistössä jätän kokonaisena tämän David Icken lähes tunnin mittaisen puheen, jonka hän piti Bilderberg-ryhmää vastaan protestoineelle ihmisjoukolle Watfordissa tapahtuman viimeisenä päivänä. Se on yksi Davidin parhaimmista puheista ja sisältää hyvin koostettuna oleellista tietoa länsieliitin olemuksesta sekä heidän taloususkonto- ja imperialismiagendoista ja humaaneja vastustamisen ohjeita heidän promotoimaansa ko. tyrannia-diktatuuria vastaan! >> David Icke at the Bilderberg Festival 2013.

Infowars-median Bilderberg-juttuja >>


Infowars.com | Watch Alex’s inspirational Fringe Festival speech in its entirety.

Bilderberg and Alex Jones on BBC One Show - June 11th, 2013
Infowars.com | This show airs at 7pm on BBC One, national television, meaning millions will have watched it.

Infowars.com | A random sampling of photographs taken at the event last weekend.

Steve Watson | Elite Group members realising that increased exposure means they can no longer hide.

Paul Joseph Watson | Unprecedented insight opens up conflict of interest charges.

Paul Joseph Watson | Michael Meacher wants to know what was decided during secret confab.

Infowars.com | David Icke gives a rousing speech to thousands of people at the Bilderberg 2013 protests.

Alex Jones Storms BBC, Confronts Bilderberg Member - June 9th, 2013
Paul Joseph Watson | Radio host takes over live broadcast.

Infowars.com | “The BBC will probably report there were five people here.”.

Infowars.com | European economic integration planned by Nazis and German central banker in 1942.

Infowars.com | Nightly News covers the latest on the Bilderberg protests in Britain.

London Telegraph | David Cameron could be forced to give details of private talks he is holding with world leaders at the secretive meeting of the Bilderberg Group.

Infowars.com | Two icons of the liberty movement embrace for the first time in the shadow of the Bilderberg meeting.

Infowars.com | Reuters, AP, Channel 4 News, the Times, the Telegraph, the Press Association, London Tonight. The BBC had at least three radio reporters at Bilderberg.

Infowars.com | Half a mile from the most important international policy conference in the world, something remarkable happened: the mainstream press showed up. In droves.

Infowars.com | Where Bilderberg is closed, dark and joyless, we are open, happy and free.

Infowars.com | Alex Jones sensationally infiltrated the grounds of the luxury elite compound via a barge using a public access canal.

guardian.co.uk | Bilderberg delegates use Daily Mail newspaper with child porn headline to shield their identities.

Stephen Lendman | The Bilderberg comprise a virtual rogues gallery of scoundrels.

guardian.co.uk | Downing Street defends visit to secretive group, where prime minister will not be accompanied by civil servants.

Daily Mail | List of 140 politicians, academics and businessmen only includes 14 women.

Kit Daniels | Sheriff charged with official misconduct after releasing man arrested on gun charge.

Infowars.com | Gerard Batten calls for an investigation of the Bilderberg Group.

Steve Watson | Shell/BP deal would be biggest corporate deal ever.

Paul Joseph Watson | Participant of secretive confab set to talk with BBC.

Donna Anderson | The American people have a right to know what’s going on behind closed doors.

Infowars.com | Residents are experiencing a virtual police state.

Infowars.com | Jakari Jackson of Infowars Nightly News covers effort to send Bilderberg story to the memory hole.

Infowars.com | Bilderberg meeting is officially underway today.

Infowars.com | Evolution by Stealth: The Bilderberg Group and the Council on Foreign Relations.

London Evening Standard | Bilderberg conference may include Cameron, Kissinger and even Obama.

London Telegraph | Former leading members tell the Telegraph it was the most useful meeting they ever went to and it was crucial in forming the European Union.

Financial Times | A nice hotel is a good place to reminisce about conspiracy theories.

Infowars.com | BBC reporter admitted her job was to “provoke” Alex Jones.

Paul Joseph Watson | Secretive group faces internal pressure to lift veil of secrecy.

Kurt Nimmo | Attention on outrageous bankster financial scandals may produce Bilderberg transparency.

Infowars.com | Alex hits the streets of London in preparation for Bilderberg 2013.

Infowars.com | Police chief Steve Lee and various protesters talk with Alex Jones and the Infowars team.

Alex Newman | Of course, Bilderberg leaders try to frame the annual gathering as simply a forum to discuss global issues in private.

Infowars.com | Alex breaks down the global elite’s foreign policy plan and their economic crimes.

Infowars.com | A day ahead of Bilderberg’s official start, police appear to be asking residents of Watford to identify themselves.

Charlie Skelton | Chief Inspector lets slip that ‘Operation Discuss,’ the code name for Bilderberg’s security op, had been running for 18 months.

Jurriaan Maessen | British diplomat tells reporter Bilderberg’s veil of secrecy not only applies to the outside world, but also extends to those invited to participate.

The Legacy of Bilderberg’s Elite Criminals - June 5th, 2013
Infowars.com | Bilderberger Henry Kissinger – “defender of freedom and democracy” or lying war criminal?

IBT | High profile consultant Andrew Kakabadse has met many people who have attended the conference in the past.

Financial Times | Seated in a kiosk in Watford’s market hall, Tina the Psychic Tarot Reader appears to have little foreknowledge of the international event shortly to arrive on her doorstep.

Infowars.com | The Queen is not happy at developments in Watford.

Infowars.com | Alex Jones and the rest of the infowars crew break down their experience at stonehenge.

Infowars.com | Dorothy Thornhill outraged government would send bill for protecting some “the wealthiest people in the world” to taxpayers.

Infowars.com | Alex and company come upon a field of grazing Obama supporters.

Donna Anderson | Bezos’ wealth-building and tax-evasion experience will be a great addition to Bilderberg plans for total economic control.

Jurriaan Maessen | Incrementalism key to Bilderberg’s long-term agenda.

Steve Watson | Police regard confab as potential “terrorist” target.

Infowars.com | Talk radio host Michael Savage explains why the Bilderberg meeting in Watford, England is a big deal.

Sartre | The days of allowing a massive media cover-up of the actual intentions of the Bilderberg clan are over.

Paul Joseph Watson | Ring of steel being erected around site of elitist confab as terror lock down goes into effect.

Infowars.com | Alex Jones discusses the Bilderberg Group’s agenda as he reflects on the transhumanist art which populates the grounds of the Grove Hotel.

London Guardian | Heads of big tax-avoiding firms set to attend secretive group’s four-day summit being held near Watford.

Infowars.com | A ring of steel is being erected around the Grove, site of Bilderberg 2013.

Infowars.com | Alex Jones and Mike Adams speak with David Icke regarding the upcoming Bilderberg meeting.

IBT | Regular Bilderberg follower Charlie Skelton says he expects this year’s conference to attract more attention than ever.

CBC News | Brad Wall keen to pick Henry Kissinger’s brain on China.

Infowars.com | Skelton and Keiser discuss what to expect now that Alex Jones has landed in London.

Infowars.com | A reader sent us a notice posted by the Hertfordshire Constabulary.

Steve Watson | Both government and opposition heads of finance to participate in secretive confab.

eFinancial Careers | Although banking and financial services regulation aren’t on the agenda, plenty of bankers and banks attend Bilderberg meetings on a regular basis.

Infowars.com | Blow-by-blow updates and streaming video content as the globalist cabal convenes.

Jurriaan Maessen | The official Bilderberg website has released the key topics that will be discussed at the conference.

Infowars.com | Invitees and agenda of talking points released.

Paul Joseph Watson | Officials refuse to divulge why reservations were canceled in apparent violation of UK law.

Steve Watson | “Shambolic, unforgivable, disgraceful”.

Charlie Skelton | The Bilderberg group’s meeting will receive greater scrutiny than usual as journalists and bloggers converge on Watford.

No comments: