Monday, May 20, 2013

Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Viikon 20 poikkeava kesälämpö ja sen ilmeneminen kiivaana kasvien kasvunopeutena

Poikkeuksellisten / erikoisten säätilanteiden valokuvasarjani saa nyt jatkoa esitellen visuaalisesti Etelä-Suomen päättyneen viikon 20 paljon tavanomaista lämpimämmän sään kesäistä luonnetta, joka oli etenkin viikon loppupuoliskolla heinäkuiseksikin sellaiseksi lämpimänpuoleista; itse säästä tarkemmin tulevassa viikkosääraportissa.

Parhaiten ko. lämpöpoikkeaman esittely käy tietenkin tähän aikaan vuodesta havainnollistamalla kasvien kehitysnopeutta, koska kasvien kasvumäärä eli -nopeus noudattaa varsin orjallisen tarkkaan suoraan verrannollisesti saatavilla olevan lämmön määrää; mitä lämpimämpää on, niin sitä nopeammin kasvu tapahtuu. Juuri näin toukokuussa kasvun nopeus paljastuukin hienon visuaalisesti ajallisen verrannon puitteissa, kun puut ovat vasta lehtimässä ja monet lajit yleensäkin tuottavat kukkimistaan tiheään tahtiin peräjälkeen ja samaan aikaan keskenään.

Päättyneen viikon aikana kasvukausi harppasikin jo etuaikaan tavanomaisesta ajankohdan kehitysasteesta. Sitä kuvaa tänään maanantaina 20.5.2013 mm. tuomen (Prunus padus) saavuttama täysi kukinta ja metsävaahteran (Acer platanoides) kukinnan päättyminen uusien lehtiensä purskahdettua kukkien tilalle jo vähintään puolikokoon; viimeksi mainittu puulaji oli päättyneen viikon alussa vasta tulossa kukintansa huipentumaan, joten nopeaa kehitys on ollut.

Alla olevat valokuvat kertovat tästä kasvunopeudesta kuvaverrantoina, mutta ilman noita em. puulajeja. Sen sijaan valitsemassani kuvasarjaotannassa on muiden lajien havainnollistamana sama asia; niin puita, pensaita kuin ruohovartisia lajejakin. Tämän jälkeen julkaistavassa viikkosääraportissani kerron myös kasvien tapahtumista lisää viime(kin) viikon osalta, joten en selittele tässä ylimääräistä ja annan etenkin kuvien kertoa puolestaan.

Kuvauspaikkoina olivat Espoon Pohjois-Tapiola ja Hämeenlinna. Molemmilla paikoilla kasvukauden kehitys noudatti varsin paljon samaa tahtia eli eroja ei juurikaan ollut nähtävissä niiden välillä. Vanhimmat kuvat ovat viime tiistailta 14.5. ja viimeisimmät tältä maanantailta 20.5. Kuvauskohteita oli kolme, joiden kasvunopeudesta tein ajallisen kuvavertailun siten, että ylimmässä Hämeenlinnan kaupunkipuistokohteessa on kaksi kuvaa, keskimmäisessä etenkin rusokirsikkaa (Prunus sargentii) havainnollistavassa Tapiolan puistokohteessa on kolme kuvaa ja alimmassa tapiolalaista taajamametsää esittelevässä kohteessa on kaksi kuvaa >>
















Näkymää Ystävyydenpuistoon Vanajaveden rannalla kuvattuna sunnuntaina 19.5.2013 Hämeenlinnassa.
















Näkymää Ystävyydenpuistoon Vanajaveden rannalla kuvattuna maanantaina 13.5.2013 Hämeenlinnassa.

Kuvaparista havaitaan perennaryhmissä mm. tulppaanien (Tulipa sp.) kukinnan räjähdysmäinen eteneminen kukkien pieneltä nuppuasteelta täyteen kukintaan vain 6 päivässä! Samalla tuon järven koivuvaltainen taustametsä ehti lähes täysikesäistyä ilmeeltään. Vasemmassa kuvalaidassa seppelvarpu (Stephanandra incisa) otti reippaan vihertymisspurtin. Ko. puisto löytyy Hämeenlinnan ydinkeskustan itälaidalta kohdassa, jossa sen pohjoispuolella on kuvissakin näkyvä ns. Rantakasino -baari / terassi sekä laivaliikenteen päälaituri. Tämä puisto on remontoitu parisen vuotta sitten tällaiseksi ko. kaupungin paraativiheralueeksi.












 

 


Puistonäkymää rusokirsikan (Prunus sargentii) kera Pohjois-Tapiolassa kuvattuna maanantaina 20.5.2013 Espoossa.
















Puistonäkymää rusokirsikan (Prunus sargentii) kera Pohjois-Tapiolassa kuvattuna perjantaina 17.5.2013 Espoossa.
















Puistonäkymää rusokirsikan (Prunus sargentii) kera Pohjois-Tapiolassa kuvattuna tiistaina 14.5.2013 Espoossa.

Tämä kuvien vasemman laidan rusokirsikan kukintavaiheita esittelevä kolmen kuvan sarja näyttää, kuinka ko. puulaji kävi lämpöaallon käsissä hyvin nopeasti läpi koko kukinnan >> Alimmassa kuvassa kukat olivat vasta tummalla nupulla, kolmen päivän kuluttua keskimmäisessä kuvassa oli jo vuorossa täysi kukinta vaaleanpunaisena hattarana, mutta ylimmässä kuvassa kukinta olikin jo seuraavan kolmen päivän jakson kuluttua kokonaan ohi ja vain vielä kevätväriset lehdet ovat jäljellä. Tuo taustalla oleva koivikko (Betula sp.) näytti vihertymisnopeuttaan hiirenkorvilta lähes täysikesäasuun ja nurmikko tuli leikattavaan kuntoon; joskin se odottaa sitä toimenpidettä vielä... Ko. paikka on Louhentien itälaidalla Pohjois-Tapiolassa.

















Taajamametsänäkymää Pohjois-Tapiolassa kuvattuna maanantaina 20.5.2013 Espoossa.
















Taajamametsänäkymää Pohjois-Tapiolassa kuvattuna tiistaina 14.5.2013 Espoossa.

Tässä kuvaparissa on tyypillinen ko. kaupunginosan rehevähkö sekametsä, jossa ylispuina kasvaa kuusta (Picea abies), mäntyä (Pinus sylvestris) ja koivuja (Betula sp.). Kuvaparissa nähdään aliskasvoksena olevien kotipihlajien (Sorbus aucuparia) räjähdysmäinen kehitys lähes täyteen lehteen, missä suhteellisen avoin näkymä umpeutui sen tuloksena hyvin paljon vain kuudessa päivässä! Tosin eri vuorokauden aikojen valoero kuvien välillä korostaa sitä hieman. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa (Vaccinium myrtillus) ja vadelmia (Rubus idaeus), joista ensin mainittu ehätti ko. verrantoajassa kukinta-asteelle. Tämä taajamametsä löytyy Louhentien, Kalevalantien ja Koivuviidantien rajaamalta alueelta.

PS.: Viikkosääraporttini ilmestyy poikkeuksellisesti vasta huomenna tiistaina 21.5.

No comments: