Sunday, April 28, 2013

Jim Tucker - Länsieliitin valtaliittorakenteita ja NWO-agendoja uraa uurtavasti paljastanut tutkiva journalisti on kuollut

Uraa uurtava yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Jim Tucker on poistunut toissa päivänä keskuudestamme! Tällä lyhyellä merkinnälläni haluan osaltani osoittaa kunnioitustani hänen muistolleen. Hän oli tutkimuksissani yksi ensimmäisistä vastaani tulleista vaihtoehtomedian hahmoista, kun aloitin oman NWO:n vastaisen aktivismini loppuvuonna 2008. Lepää rauhassa Jim!

Jim Tucker oli työssään 1970 -luvulta alkaen keskeisimpiä ja monessa katsannossa ensimmäisiäkin nykylänsieliitin moraalittomia juonitteluita ja agendoja paljastaneita valtaliittotutkijoita. Erityisesti hän kunnostautui ns. Bilderberg-ryhmän sisältöä ja toimintaa paljastaneena aktivistina. 

Hänen pohjatyönsä onkin osaltaan hyvin tärkeä esikuva meille kaikille nykyisille vaihtoehtomedian journalisteille ja sosiaalisen median kansalaisaktivisteille, kun jatkamme länsimaiden yhteiskunnallispoliittisten ja ekonomisten väärinkäytösten ja moraalittomuuksien paljastamista ja kritisoimista valtaliittoineen ja Uuden maailmanjärjestyksen (NWO - New World Order) agendoineen!

>> Bilderberg Sleuth Jim Tucker Dead at 78 ja Jim Tucker, Bilderberg Hound, Dies at 78

Lainauksia: "Jim Tucker, the ground breaking journalist who chronicled the activities of the secretive Bilderberg Group beginning in the 1990s."

"Jim appeared in Alex Jones’s seminal film, Endgame: Blueprint for Global Enslavement, released in 2007. The film partially covers the 2006 Bilderberg conference at the Brookstreet Hotel in Ottawa, Canada."

"Jim Tucker was known as the Bilderberg Hound and was one of a few investigative journalists who infiltrated the notorious Bilderberg Group.

Other families and organisations that Jim famously investigated were the Rockefeller Family, Council on Foreign Relations and the Trilateral Commission.".

Päivitys sunnuntaina 28.4.2013 klo. 20:55: Lisäsin tähän loppuun vielä joitakin Youtube-videoita Jim Tuckerin esiintymisistä - haastatteluista >>

Jim Tucker Speaks at Bilderberg Protest 2012

Interview of Jim Tucker by Mark Anderson for American Free Press

USWGO Jim Tucker Interview July 2nd 2011 by Brian Hill

Veteran Sleuth Jim Tucker: Bilderberg = Global Mafia

Jim Tucker Finds Bilderberg!

No comments: