Sunday, February 17, 2013

Viikon 7 sää vuonna 2013: Erittäin pilvistä, tavanomaista leudompaa ja enimmäkseen poutaa; ajoittain lievää suojaa ja sumuja

Takautuvasti julkaistuna sunnuntaina 24.2.2013 tässä on viikon 7 sääkatsaus vuonna 2013 Etelä-Suomeen. Tämä takautuva sääkatsaus ei täten sisällä ennustetta. >>

Yleiskuvaus viikon 7 - 2013 säästä Etelä-Suomeen: Säätä sävytti edelleen erikoisesti koko viikon jatkunut täyspilvisyys ilman auringonpaistetta sekä leutous, joka tuotti edelleen ajoittain lievää suojasäätä ja pitäen pakkaset heikkoina lukuun ottamatta itäosien to - la tilapäistä pakkasen kiristymistä normaaleihin ajankohdan lukemiin. Lumisateet jäivät kuitenkin vähäisiksi ja enimmäkseen oli siis pilvipoutaa, mutta utuja ja sumuja oli monena päivänä heikoissa tuulissa ja kosteissa ilmamassoissa. Leutojen ilmamassojen tulosuunta oli alkuviikolla erikoinen; kaakosta mantereisten alueiden yli. 

Euroopan mittakaavassa Länsi-Venäjällä pitkään jatkuneet sikäläisittäin hyvin leudot etelä-kaakkoisvirtaukset tyrehtyivät lopulta ke tienoilla, kun korkeapaine vahvistui sinne ja kiristi siellä pakkaset loppuviikoksi kohtalaisiksi - paikoin kireähköiksi. Manner-Euroopassa edellisviikon puolelta jatkunut talvinen sää antoi alkuviikon jälkeen periksi hieman; lähinnä Britannian - Ranskan tasalle tuli Atlantilta hyvin leutoa matalapainesäätä ajoittain, mutta muutoin jatkui edelleen varsin laajasti ainakin yöpakkaset ja sateet olivat pääosin lumisia. Skandinaviassa - Lapissa vielä alkuviikolla vaikuttanut kireän pakkasen korkeapaine siis poistui em. Länsi-Venäjän korkeapaineeksi, jolloin Lappi leudontui vain pikkupakkaselle loppuviikoksi.

Euroopan mittakaavassa em. tilanteet ilmenivät tarkemmin näin: Wetter3 -arkisto A ja Wetter3 -arkisto B (Esim. valinnat "Niederschlagstaerke und -form" ja "2 m Temperatur" tuovat tuttuja sääkarttatyyppejä).

Maanantai 11.2.2013: Pieni matalapaine jäi heikkenemään pois Suomenlahden - Etelä-Suomen päälle ja Lapissa vaikutti edelleen pieni pakkaskorkeapaine. Matalapaine kierrätti edelleen leutoa ja kosteaa ilmamassaa Itä-Euroopasta - Länsi-Venäjältä käsin; sää pysyi koko päivän yhä täyspilvisenä ja utuisena ajoittaisten sumujen kera. Lumikuuroja esiintyi paikoin ja ajoittain. Tuulet olivat hyvin heikkoja, suunnaltaan vaihtelevia ja ajoittain oli tyyntä. Lämpötila pysyi nollan vaiheilla koko päivän siten, että etelärannikolla oli lievää suojaa; illalla oli paikoin parisen astetta kylmempää.

Tiistai 12.2.2013: Em. pienen matalapaineen heikennyttyä pois tarkastelualueella alkoi vallita heikko kaakkoisvirtaus, joka toi edelleen hämmästyttävästi leutoa ilmamassaa Mustaltamereltä yli mantereisen alueen. Lapissa ollut korkeapaine venyi selänteeksi kaakkoon Venäjälle. Matalapaineet olivat kaukana Välimeren keskiosissa ja Pohjois-Atlantilla. Täyspilvinen sää vallitsi edelleen koko päivän, mutta enimmäkseen poutaisena; länsiosissa paikoin lumikuurottelua. Alkupäivä oli loppua utuisempi - sumuisempi; illaksi ilmamassa kuivui ja kirkastui selvästi kaakkoistuulen vähän voimistuttua tyynen vaiheen jälkeen. Lämpötila oli etelärannikon nollasta sisämaan pariin pakkasasteeseen; lämpötilan vuorokausivaihtelu oli yhä hyvin minimaalista.

Keskiviikko 13.2.2013: Korkeapaine vahvistui Lapin itäpuolella ja alkoi siirtyä hitaasti vähän idemmäksi; Länsi-Venäjällä pakkanen alkoi kiristymään hieman. Voimakas matalapaine yritti tulla Britannian ja Islannin välistä lähemmäksi. Tarkastelualueella jatkui heikko ja leuto kaakkoisvirtaus; sää pysyi edelleen koko päivän täyspilvisenä ja uusi annos kosteampaa ilmaa muodosti aamuksi ja loppupäiväksi utua - ajoittain sumua. Lisäksi länsiosissa liikkui ajoittain lumikuuroja etelästä pohjoiseen. Illalla poutaantui. Lämpötila pysyi koko päivän nollan vaiheilla siten, että yöllä oli enimmäkseen aste pari pakkasta ja päivällä lievää suojaa ainakin lännessä ja etelärannikolla. Illalla itäosissa alkoi pakastaa selvemmin.

Torstai 14.2.2013: Korkeapaine vahvistui vielä vähän lisää Länsi-Venäjällä ja siellä vielä vähän kiristynyt pakkanen alkoi kylmentää tarkastelualueen itäosia. Muutoin vallitsi edelleen heikko kaakkoisvirtaus, jossa täyspilvinen sää vallitsi edelleen koko päivän, mutta poutaisena. Alkupäivällä oli vielä utua ja ajoittain sumuakin, mutta illalla ilmamassa alkoi kuivua ja kirkastua idästä alkaen. Lämpötiloissa alkoi idän ja lännen välillä ero; lännessä lämpötila pysyi koko ajan nollan vaiheilla siten, että päivällä oli lievää suojaa. Idässä yölämpötila oli -2 ja -5 asteen välillä, päivällä oli aste - pari pakkasta ja illalla pakkanen kiristyi paikoin -5 ja -10 asteen välille ohentuneessa pilvisyydessä.

Perjantai 15.2.2013: Länsi-Venäjän korkeapaineesta alkoi pullistua selännettä Etelä-Suomen ylle, jolloin heikko kaakkoistuuli tyyntyi jopa kokonaan idästä alkaen. Atlantin matalapainetoiminta ei vieläkään pystynyt vaikuttamaan läntisintä Skandinaviaa idemmäksi. Tarkastelualueen täyspilvisyys jatkui edelleen, mutta ohentuneena ja rakenteellisemman näköisenä ala- ja keskipilvikantena ilmamassan kirkastuttua udusta samalla yhä lisää. Ilmamassa kylmeni vähän nyt myös länsiosissa; yölämpötila oli vielä länsirannikolla lähellä nollaa (Idässä paikoin -10 asteen vaiheilla), mutta päivälämpötila vaihteli -1 ja -5 asteen välillä; kylmintä idässä. Illalla pakkanen kiristyi lähes koko alueella -5 ja -10 asteen välille; leudointa lännessä ja etelärannikolla.

Lauantai 16.2.2013: Korkeapaineen selänne vahvistui Länsi-Venäjältä käsin lisää länteen ja asettui Etelä-Suomea hipoen akselille Baltia - Tanska. Selänteen pohjoisreunalla alkoi vaikuttaa leudontavat länsi-lounaistuulet. Tarkastelualueella oli edelleen täyspilvistä, mutta ajoittain ohuena ja aaltomaisen - levymäisen rakenteellisena ala- ja keskipilvenä. Aluksi oli enimmäkseen tyyntä, mutta loppupäivällä alkoivat länsi-lounaistuulet viritä. Yölämpötila oli enimmäkseen -5 ja -10 asteen välillä; leudointa lännessä ja etelärannikolla. Päivälämpötila oli 0 ja -5 asteen välillä; leudointa lounaiskolkassa, jossa oli lievää suojaa. Illalla lännen lämpötila pysyi ennallaan / leudontui hieman, mutta itäkolkassa kylmeni vielä -5 ja -10 asteen välille.

Sunnuntai 17.2.2013: Em. korkeapaineen selänne muodostui omaksi korkeapaineeksi Suomen eteläpuolelle keskukseltaan n. Puolaan. Heikkoa matalapainetta siirtyi samalla Norjanmereltä Skandinavian - Lapin ylle. Tarkastelualueella vallitsi leuto ja heikko länsi-lounaisvirtaus, jossa ilmamassa kostui uudelleen. Täyspilvinen sää täten jatkui ja ilmamassa tuli uudestaan utuiseksi - ajoittain sumuiseksi. Lisäksi illalla lännestä alkoi tulla osin märkiä lumisateita pienen matalapaineen osakeskuksen mukana. Lämpötilat olivat itäkolkassa aluksi yöllä -5 ja -10 asteen välillä, mutta muutoin lämpötilat olivat koko ajan nollan vaiheilla siten, että etenkin iltapäivällä lievää suojaa oli lännessä ja etelärannikolla.

Luontohavaintoja viikolta 7 - 2013: Etelä-Suomen lumipeitteen tilanne pysyi koko viikon lähes ennallaan, koska ensinnäkin lumisateet jäivät vähäisiksi; lumikuuroista tuli korkeintaan n. sentti - pari uutta lunta. Toisekseen lievät suojasäät eivät onnistuneet sulattamaan eikä tiivistämään hankia paria senttiä enempää, koska hangen rakenne koostui sen verran paksulti vanhasta jo useita suojasäitä läpikäyneestä kovasta ja jäisestä lumesta. Niinpä lumensyvyydet olivat viikon lopussakin yhä läntisimpien osien 10 cm tienoilta Varsinais-Suomen - Satakunnan itäpuoleisten alueiden 50 cm vaiheille; monin paikoin yli puolen metrin hankia ko. itäalueella. Routatilanne pysyi ennallaan tai jopa hieman sulamista tapahtui alta käsin viime viikolla paksuuntuneen lumen suojan alla; routaa 10 ja 20 sentin välille saakka oli siis yhä vain länsiosien vähälumisina olleilla alueilla. Muutoin oli yhä roudatonta - lähes roudatonta.

Puustolumet eivät varisseet kokonaan ajoittaisista suojasäistä huolimatta, mutta etenkin etelärannikolla varisemista tapahtui jo edellisviikon sunnuntain puolelta ja alkuviikolla. Suojaisille paikoille (Kuten sopivat metsien sisäosat) jäi etenkin havupuustoon yhä varsin isoja lumitaakkoja. 

Vesistöjäiden tilanne pysyi myös koko viikon lähes ennallaan, mutta jäiden päälle edellisviikolla kertyneen paksun uuden eristävän lumen takia paikoin tapahtui jäiden ohentumista alta käsin virtapaikoilla; järvissä nämä kohdat loskaantuivat paikoin näkyviksi. Tämä ilmiö oli selvin joissa, jotka vallinneissa leudoissa säissä syöpyivät paikoin jopa lähes kokonaan jäistä vapaiksi virtaavimmilta osiltaan. Suomenlahdella vakiintui tilanne, missä länsiosien ulappa-alue pysyi tavanomaista laajemmin jäättömänä. Itäosissa oli laajasti yhtenäinen jääkansi ja sisälahdissa - rannikon tuntumassa pysyivät lumipeitteiset jääkannet paksuudeltaan lännessä 15 - 30 cm ja idässä 30 - 45 cm. 

Leutojen säiden takia jäätilanteet jäivät kokonaisuutena yhä selvemmin ajankohdan normaalia vähäisemmiksi ja lisäksi alkutalven jäänmuodostuksen takia jäiden rakenteet pysyivät normaalia heikompina ns. kohvajäinä, mikä on loskasta muodostunutta jäätä johtuen alkutalven runsaista pyryistä ja voimakkaista tuulista jäätymisten aikaan.

Jo pitkään jatkuneet tavanomaista leudommat säät ehtivät herättelemään tässä vaiheessa jo kevään ihka ensimmäiset kasvien kehitystilanteet; nimittäin pajunkissat alkoivat ilmestyä joukolla esiin silmuistaan. Sen sijaan leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) hedekukintoaiheissa ei tapahtunut vielä mainittavaa heräämistä. Roudattomilla / vähäroutaisilla paksun lumen alueilla on kuitenkin lisäksi oletettavaa, että varhaisimpien sipulikasvien ensiversot ovat alkaneet kehittymään lumen alla maan pinnalle.

Luontohavaintoihin lähteinä ovat mm.: Itämeriportaalin merijäätilanteet, Ympäristö.fi:n järvijäiden paksuus ja Ilmatieteen laitoksen lumitilannekartta.

No comments: