Monday, December 10, 2012

Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012

Tämän vuoden kasvukausi on enää vain muisto alkaneen talven keskellä, mutta tässä on viimein sen aikana tekemäni kasvivalokuvasarjan koko kauden tuotanto linkkikoosteena. Poimin kunkin viikon lajiesittelyt alle ylhäältä luettuna uusimmasta vanhimpaan eli kooste kattaa viikot 17 - 48 (Huhti-toukokuun vaihteesta marraskuun loppuun).

Ennen tämän koosteen tekoa kävin vielä läpi jokaisen viikon lajiesittelytekstit ja tein niihin vielä kielenhuoltoa ja asiavirheiden korjausta. Etenkin alkupään eli kevään - alkukesän esittelyihin lisäsin vielä lajitietouttakin, koska ne osat olivat vielä muotoaan hakeneita harjoituksia. Näin yhtenäistin kaikki sarjan osat samanveroisiksi ja siksi niissä riittää vielä paljon uuttakin tutustuttavaa. 

Tässä koosteessa olen lisäksi ottanut kaikkien viikko-osien kohdilla esille kunkin lajin ko. valokuvaustilannetta seuranneita kuulumisia lyhyesti kommentoiden. Yleiskommenttina kasvukausi eteni tänä vuonna osittain varsin normaalisti, mutta poikkeamia siihen tekivät runsassateinen kesä, erityisen runsassateinen ja leuto syys-lokakuu (Etenkin etelärannikolla jopa ennätysmäisesti), hyvin kylmä lokakuun lopun pakkasjakso, sitä seurannut leuto jakso marraskuussa sekä erittäin jyrkästi ja nopeasti alkanut talvi marras-joulukuun vaihteessa, mikä päättikin sattuvasti myös kalenterin mukaan syksyn viimeiset kasvien kehitystapahtumat.

Ennen koostelistausta mainitsen vielä, että se löytyy jatkossa helposti myös tunnisteella "Viikon kasvivalokuva 2012 -kooste". Tämän jälkeen teen vielä yhteenvedon päättyneen syksyn ruskasta Etelä-Suomessa ja sitten on tauko kasviaiheisten blogitekstieni suhteen. Ensi vuoden vastaava kasvivalokuvasarja on harkinnassa, mikäli Bloggerin kuvapalvelussa on silloin tilaa... Sitä ennen saatan palata vielä tämän talven aikana jossain muodossa kasviaiheisiin, mutta ainakin tämä joulukuu tuon ruskabloggauksen jälkeen on taukoa.

Viikon kasvivalokuvat -listaus vuodelta 2012 -->

Viikon 48 kasvivalokuva: Kiinankadsura (Kadsura longipedunculata) >> Tämän tilanteen jälkeen en ole enää käynyt ko. kasvupaikalla tarkistamassa tilannetta, mutta marras-joulukuun vaihteen talventulo on todennäköisesti jo tuhonnut lajin viimeiset lehdet lumipeitesuojastakin huolimatta.

Viikon 47 kasvivalokuva: Halava (Salix pentandra) >> Marras-joulukuun vaihteen talventuloon liittynyt lumimyrsky (Antti-myrsky) kykeni karsimaan lajin hedelmänorkoista siemenvillaa jonkin verran pois, mutta tuulensuojaisilla paikoilla on edelleen pörhökkäitä norkkoja.

Viikon 46 kasvivalokuva: Taikinamarja (Ribes alpinum) >> Tätä tilannetta seuranneena viikkona ko. pensaan ruska huipentui, jossa haalean limenkeltainen väritys muuntui ruskehtavaan suuntaan ennen pensaan tyhjentymistä lehdistään. Pieni osa lehdistä säilyi oksissa kiinni vielä marras-joulukuun vaihteen talventuloon mennessä.


Viikon 45 kasvivalokuva: Suosypressi (Taxodium distichum) >> Marraskuun lopussa kävin toteamassa puun tilanteen juuri ennen marras-joulukuun vaihteen talventuloa; vajaa puolet puun neulasista oli vielä kiinni oksissa muuttuneena tummanpunaruskeiksi. Eli lajin ruska jaksoi sinnitellä lokakuun lopun pakkasjaksoa seuranneen leudon sään turvin talventuloon saakka.


Viikon 44 kasvivalokuva: Otatammi (Quercus palustris) >> Tämän valokuvan ottamisen jälkeen en ole enää käynyt ko. kasvupaikalla tarkistamassa tilannetta; arvioni on, että punahehkuista ruskaa kerkesi vielä tulemaan lisää melko hyvin lokakuun lopun pakkasjaksoa seuranneen leudon sään turvin marraskuussa.


Viikon 43 kasvivalokuva: Tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera) >> Kuten jo itse artikkelissa mainittiin; lajin ruskaantuneet lehdet varisivat paria sinnittelijää lukuun ottamatta heti kokonaan pois ko. valokuvaamista seuranneen yön pakkasen takia.


Viikon 42 kasvivalokuva: Fotinia (Photinia villosa) >> Pensaan ruska sinnitteli hyvin lokakuun lopun eli seuraavan viikon lopulla huipentuneeseen pakkasjaksoon saakka, mutta sen myötä kaikki lehdet sitten välittömästi paleltuivat ja varisivat ensimmäisessä kunnon yöpakkasessa.


Viikon 41 kasvivalokuva: Japaninkesäkamelia (Stewartia pseudocamellia) >> Ruskaa jatkui näyttävänä vielä seuraavallekin viikolle, mutta sen jälkeen ko. pensaan syysnäytös alkoi olla ohitse. Hedelmäkotia oli muodostunut melko vähän huolimatta kesän varsin runsaasta kukinnasta; ilmeisesti kesän sateiset säät haittasivat pölyttymistä.


Viikon 40 kasvivalokuva: Pallesorvarinpensas (Euonymus alatus) >> Tilanteen ruskahuipennuksen jälkeen pensaan lehdet varisivat melko nopeasti ja jo viikolla 42 ko. kasvupaikan pensaat olivat täysin alastomia, vaikka edes yhtään hallaa ei siihenkään mennessä vielä esiintynyt.


Viikon 39 kasvivalokuva: Syysmyrkkylilja eli alastonimpi (Colchicum autumnale) >> Kukintaa jatkui vielä reilun viikon ajan, mutta sitten lajin maanpäällinen elämä katosi tauolle ensi kevääseen saakka. Kuvan tilannetta oli jo edeltänyt lajin kukintaa ainakin parisen viikkoa.


Viikon 38 kasvivalokuva: Rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva) >> Ko. pitkittynyttä kukintaa jatkui tällä kasvupaikalla vielä parisen viikkoa hallattomuudenkin turvin. Lokakuussa alkoi tyypillinen ruska, johon sen kuun lopun pakkasjaksolla oli kohtalaisesti näivettävää vaikutusta. Lehdet eivät ehtineet kuolla vielä aivan kokonaan ennen marras-joulukuun vaihteen talventuloa.


Viikon 37 kasvivalokuva: Katsura (Cercidiphyllum japonicum) >> Ruska huipentui odotetun leiskuvasti tällä lajilla suunnilleen normaaliin aikaan ennätyssateisesta syyskuusta huolimatta; tämän kasvupaikan kolmen yksilön ryhmässä väriloisto oli näyttävimmillään lokakuun ensimmäisellä viikolla.


Viikon 36 kasvivalokuva: Viinivaahtera (Acer circinatum) >> Tällä kasvupaikalla ko. taimien ruska ei muodostunut odotetun räiskyväksi, koska lehtiin näytti iskeneen jokin ruostesienitaudin tyyppinen lehtivioitus; lehdet vain kuivuivat ruskeiksi varsin suureksi osaksi syys-lokakuussa. Tänä syksynä erilaiset ruostesienet olivatkin etenkin kotimaisten lehtipuiden riesana ennätyspaljon.


Viikon 35 kasvivalokuva: Soihtunauhus (Ligularia X hessei) >> Kukintaa jatkui perennalla vielä parisen viikkoa näyttävästi. Lokakuussa sateisen ja leudon sään ansiosta kasvustojen kuihtuminen viivästyi, mutta kuun lopun pakkasjakso aloitti varsien kuolemisen; niiden mahdollista poistoa en huomannut rekisteröidä sen jälkeen.


Viikon 34 kasvivalokuva: Jaloangervot (Astilbe Arendsii -ryhmä) >> Tällä kasvupaikalla ko. kuihtuneet kukintovarret säilytettiin yllättäen jopa marraskuun lopulle saakka, missä tuo lokakuun lopun pakkasjakso ehti palelluttaa kaikki kasvustot lehtiä myöten ruskeiksi. Ennen marras-joulukuun vaihteen talventuloa kaupungin puisto-osasto leikkasi varret pois.


Viikon 33 kasvivalokuva: Keltatrumpettipuu (Catalpa ovata) >> Jo seuraavasta viikosta alkaen puun palkomaiset hedelmäkodat alkoivat kasvaa kukkatertuista; niitä muodostui lopulta hyvin runsaasti kasamaisina nippuina. Lajin ruska ehti etenemään lähes loppuun saakka ennen lokakuun lopun pakkasjaksoa, mutta yli puoleksi alastomana viimeiset lehdet ehtivät jäämään ko. pakkasten kouriin; ne paleltuivat ja varisivat kokonaan heti ensimmäisessä kunnon yöpakkasessa.


Viikon 32 kasvivalokuva: Hapsijukka (Yucca filamentosa) >> Tätä seuranneena viikkona kukinta hiipui jo varsin nopeasti; melko pian sen jälkeen kukintovarret poistettiin. Lehdet säilyivät vehreinä pitkin erittäin runsassateista ja hallatonta syksyä lokakuun lopun pakkasjaksoon saakka, mistä ei siitäkään vielä liiemmin haittaa syntynyt.


Viikon 31 kasvivalokuva: Tuoksuherne (Lathyrus odoratus) >> Lajin kukinta runsastui vielä tästä tilanteesta koko elokuun lopuksi ja sitä jatkui vielä hienona syyskuussakin eikä sateisuudesta huolimatta härmäkään liiemmin vaivannut jatkossa. Kasvusto poistettiin jo ennen lokakuun lopun pakkasta, mutta en huomannut rekisteröidä versojen lopputilaa juuri ennen sitä.


Viikon 30 kasvivalokuva: Madonnanlilja (Lilium candidum) >> Kukintaa jatkui vielä parisen viikkoa tämän jälkeen. Syksyksi muodostui maahan muutama uusi lehtiruusuke, jolloin ensi vuoden kukintana saattaa olla enemmänkin kuin vain yksi kukkavana...


Viikon 29 kasvivalokuva: Ranskanruusu (Rosa Gallica -ryhmä "Auli") >> Pensaan kehitys oli varsin normaalia; syksyllä sateisuudesta huolimatta näytti ilmaantuvan lokakuussa varsin kirkasta ruskaa myös oranssien - punertavien sävyjen kera. Kiulukat ovat tällä lajilla isoja ja kypsinä oranssinpunaisia.


Viikon 28 kasvivalokuva: Opuntia (Opuntia phaeacantha) >> Erittäin kiinnostuneena jäin odottelemaan ko. viikon kukintatilanteen mahdollistamaa hedelmien muodostusta, mutta niitä ei sittenkään muodostunut yhtään. Suomen oloissa niitä ei ilmeisesti muodostu, koska oikeanlaiset pölyttäjät puuttuvat täältä. Ehkä syynä on myös se, kun ko. kasvusto saattaa ollakin vain yhtä ja samaa yksilöä; pölytyksen onnistuminen vaatii ainakin kahta eri yksilöä.


Viikon 27 kasvivalokuva: Lakkipuu (Cladrastis kentukea) >> Lajin kukintaa kesti vielä seuraavalle viikolle, mutta tällä kertaa se tuotti vain hyvin vähän palkohedelmiä; syynä lienee varsin sateiset - pilviset olosuhteet lajin kukinnan aikaisessa hyönteispölytyksessä. Syksyn ruska ehti muodostua käytännössä loppuun saakka ennen lokakuun lopun pakkasjaksoa, joka oli ko. kasvupaikalla syksyn ensimmäinen pakkastilanne.


Viikon 26 kasvivalokuva: Tulimarja (Pyracantha coccinea) >> Seuraavalla viikolla kukinta alkoi jo hiipumaan ja marjojensa kypsymisprosessi noudatti varsin normaalia aikataulua; syyskuun lopulla ne olivat jo loistonsa huipulla. Nyttemmin alkanut talvi on jo aloittanut lumihangen päälipuolisten lehvästöjensä palelluttamisprosessia pakkasen oltua tämän joulukuun alussa kireimmillään ko. kasvupaikalla jo -16 astetta.


Viikon 25 kasvivalokuva: Korallikeijunkukka (Heuchera sanguinea) >> Perennan kukkaloistoa jatkui vielä lähes kuukauden ajan, minkä jälkeen mitään oleellista normaalista poikkeavaa ei ilmaantunut.


Viikon 24 kasvivalokuva: Revontuliatsalea (Rhododendron "Rosy Lights") >> Kasvukauden normaali kehitys jatkui koko ajan lajikkeella eikä edes syksyn ennätysmäinen sateisuuskaan juurikaan vaikuttanut pensaan ruskaan poikkeuttavasti; melko iso osa jo pitkälle ruskaantuneista lehdistä tosin paleltui lokakuun lopun pakkasissa.


Viikon 23 kasvivalokuva: Jumaltenpuu (Ailanthus altissima) >> Kaikkein mielenkiintoisin kasvutilanne tämän puun osalta olisi ollut odottamani kukinta, mutta eipä sitä tänäkään vuonna vielä ilmaantunut. Muutoin kasvutapahtumat etenivät normaalisti ja ennen lokakuun lopun pakkasjaksoa lehtiin ehti tulla hieman ruskaa, kunnes ensimmäinen kunnon yöpakkanen varisutti kaikki lehdet kerralla pääruoteja myöten ko. yön jälkeiseksi päiväksi; sama kohtalo kuin ylempänä esitellyllä saman kasvupaikan tulppaanipuulla viikolla 43.


Viikon 22 kasvivalokuva: Höyhenpensas (Fothergilla major) >> Pensaan kasvutapahtumat etenivät suunnilleen normaaleissa merkeissä muutoin, mutta syksyn ennätysmäinen sateisuus ja leutous viivästyttivät ruskaa ja lokakuun lopun pakkasissa se jäi osittain kesken lehtien palelluttua.


Viikon 21 kasvivalokuva: Toisusu(paju) (Toisusu urbaniana syn. Salix urbaniana) >> Tässäkin tapauksessa kasvukausi eteni lajilla muutoin suht normaalisti, mutta syksyn erikoinen sateisuus ja leutous viivästytti ruskaa, joka keskeytyi vajaatilaisena lokakuun lopun pakkasten aiheuttamaan lehtipaleltumaan.


Viikon 20 kasvivalokuva: Hopeavaahtera (Acer saccharinum) >> Puun kasvutapahtumissa ei tällä kasvupaikalla tapahtunut merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta. Tosin syksyllä ennätysmäisen runsassateisuuden takia ruska viivästyi ja lokakuun lopun pakkasjakso keskeytti sen vajaatilaisena lehtipaleltumiin; tämä ko. yksilö näyttää olevan eteläistä alkuperää.


Viikon 19 kasvivalokuva: Japaninmagnolia (Magnolia kobus) >> Näyttävää kukintaa jatkui lajilla vielä tätä seuranneena viikkonakin, mutta viikolla 21 kukinta päättyi jo täysin. Hedelmiä ei muodostunut ollenkaan melko runsaasta kukinnasta huolimatta ja syksyyn mennessä ilmeni myös se, että kukkasilmuja seuraavaa kevättä varten muodostui tätä kevättä vähemmän. Ruska ehti edetä suureksi osaksi loppuun ennen lokakuun lopun pakkasjaksoa.


Viikon 18 kasvivalokuva: Terttuselja (Sambucus racemosa) >> Tämän pensaan kohdalla ei tullut muutoin tavanomaisesta poikkeavia kehitystapahtumia, mutta jo kesänkin poikkeuksellisen runsassateisuuden takia lajin lehtiin tuli paikoin erittäin pahaa härmävioitusta loppukesällä, joka aiheutti syksyllä paikoin lehtiensä ennenaikaista varisemista lokakuussa; muutoin lehdet kohtasivat loppunsa valtaosin vasta lokakuun lopun pakkasjaksossa.


Wapputervehdys vuodelle 2012 ja kasvivalokuvieni esittelyn aloittaminen uudestaan! >> Tämän valokuvasarjan aloittaneen ko. viikon rusokoiranhammas (Erythronium dens-canis) jatkoi kukintaansa tämän jälkeen vielä reilun viikon ajan ja sen jälkeen jatkokehitys noudatti tavanomaista kaavaa.

No comments: