Saturday, December 01, 2012

Länsirappion sosiaalis-psykologinen tutkiminen ja Wilhelm Reich: Aineistoa Käymälä -blogista

Olen päättyneenä syksynä tarkkaillut hyvin suurella mielenkiinnolla Käymälä -blogin kirjoittelua etenkin liittyen siellä viime aikoina pinnalla olleeseen Wilhelm Reichiin. Niinpä otan nyt siihen liittyviä kirjoituksiaan esille tässä koosteena muistiin jatkopohdintoja ja -tutkimusta varten. 

Lisäksi ajattelin ottaa tämän koosteen esille teidän lukijoidenkin ns. avuksi jo ennen aivan tässä parin päivän sisällä julkaistavakseni aikomiini kahteen esilleottoon liittyen, joissa kiteytyy radikaalillakin tavalla tämän nykyisen länsirappion juuri sosiaalis-psykologisia piirteitä, mitä nämä Käymälä -koosteen sisällötkin osaltaan sivuavat - keskeisestikin käsittelevät... 

Joka tapauksessa Käymälän kirjoituksethan ovat minulle tuttuja jo monen vuoden takaa, mutta nämä viimeaikaiset havaintonsa ovat hyvin hedelmällisiä omiin yhteiskunnallispoliittisiin tutkimuksiinikin liittyen. 

Länsimaiden rappiota on kuvattu blogissani monesta näkökulmasta, mutta usein kiinnostaa pohjimmaisena oikeastaan juuri se, että minkälaisista psykologis-sosiologisista ja sosiaalikonstruktiollisista lähtökohdista käsin nämä monet transatlanttisen rappion ominaisuudet ja agendat oikein nousevat haittaamaan ja perikatovaaraa aiheuttamaan. Käymälän kirjoitukset ovat monesti aikaisemminkin pureutuneet onnistuneesti tähän ongelmavyyhtiin ja näissä Wilhelm Reich -aiheisissa jutuissaan se kiteytyy varsin hienosti lisää ja uudella tavalla; tulihan Reich aikoinaan nimenomaan tunnetuksi psykopolitiikan edelläkävijänä. 

Käymälän ansiokasta pohdintaa ovat myös näiden yhteiskuntaongelmien havainnollistaminen ihmisen seksuaalisuuden ja seksuaalienergioiden kautta. Omankin henkilökohtaisen kokemukseni perusteella voin todeta, että monet seksuaalisen käyttäytymisen muodot ilmentävät länsimaissa nykyään hyvin usein aikamme kulttuurillisen ja sosiologisen sisällön sairastumista / vääristymistä, missä on hyvin paljon kyse näiden inhimillisten ominaisuuksien ja sisältöjen väärä ja haitallinen vuorovaikutusongelma aikamme ajattelua ja kulttuuria saastuttavien rahataloususkonnon ja yli-individuaalin sokeuden kanssa.

Tämä Wilhelm Reich -tematiikka palautti mieleeni taas sen, kuinka toisen omalla tavallaan myös psykopoliittisen ajattelijan Francesco Alberonin teesit ja havainnot ovat nekin tähdellistä pohdittavaa näissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa tilanteemme ymmärtämiseksi ja vaaran tunnistamiseksi. Jotkut teistä varmasti muistavat, kuinka muutama vuosi sitten aloin tuomaan hänen ajatteluaan esille, mutta sittemmin jätin sen homman kesken odottamaan ilmeisesti hedelmällisempää aikaa... 

Alberonin ansiokas oivallus liittyy joka tapauksessa siihen, miten yksilöiden inhimillisiä tunne- ja tahtotoimintoja eli myös seksuaalisuuttakin voidaan kuvailla, määritellä ja todistaa totunnaisesta poikkeavilla sosiologis-psykologisilla työkaluilla / metodeilla ottamalla ko. havainnollistamiskäyttöön yhteiskunnan kollektiivisia ja poliittisia termejä ja määritelmiä; "joukkoliikkeet" ja "instituutiot" määrittäjinä ja ominaisuuksina >> Rakastuminen on joukkoliikkeen yksi erityismuoto ja rakastaminen yksi sen institutionaalinen prosessin tulos monista... Ja prosessihan voi mennä monella tavalla ns. pieleen ja / tai tuottaa jotain toisenlaista "instituution" sijaan...

Niinpä myös toiseen suuntaan >> Yksilön inhimillisiä tunne- ja tahtotoimintoja tutkimalla voidaan myös oppia näitä kollektiivisia yhteiskunnan ja kulttuurin - sivilisaation ilmenemismuotoja, joista ja joiden tilasta on vakavasti kyse myös näissä nykytilanteemme rappioilmentymissä.

Itse asiassa havahdun tässä siihen, kuinka minulle on kertynyt jo aimo liuta edelläkävijöitä ja edistyksellisiä ajattelijoita ns. esikuvikseni ja oppimis - valveutumisprosessini "mentoreiksi" / "tukijoiksi". Käymälän intensiivisen ja runollisen sisällön lisäksi parasta suomenkielistä materiaaliahan olen mainostanut löytyvän mm. ainakin Seppo Oikkosen blogista Kuinka Karl Marx tavataan. Hänen kykynsä pukea ajatushistoriallista ja tiedonfilosofillista sisältöä sanoiksi on erityislaatuista, joka antaa ko. länsirappion kuvaamiseen hedelmällistä kieltä ymmärryksen syventämiseksi.

Ulkomaisista ajattelijoista Alberonin lisäksi on tietysti tunnettua Lyndon LaRouchen ns. fanitukseni; hänen kauttaan olenkin oppinut paljon uutta historiasta, maailman geopolitiikasta ja ymmärtänyt innovatiivista konkretiaa siitä, kuinka rahatalous ja fyysinen ekonomia ovat talouden erillisiä entiteettejä ja joiden parhaillaan eskaloituva keskinäinen epäjatkuvuushaitta monenlaisina vuorovaikutusongelmina on nimenomaan tämän nykyisen länsirappiokierteen keskeisiä käytännön ilmenemismuotoja yhteiskuntarakenteessamme. LaRouche -liike kykenee opettamaan sitä, mitä tällaisen ongelmavuorovaikutuksen muuttamiseksi neorenessanssiseksi on tehtävä.

Käymälä on tuonut Wilhelm Reichin lisäksi myös Rupert Sheldrakea paljon esille mielenkiintoisella tavalla. Sheldraken epäortodoksiset teesinsä elämästä, biologiasta ja yleensä tieteestäkin ovat myös kiinnittäneet huomiotani; hän kykenee laajentamaan fyysisen todellisuutemme ilmiömaailman taustaksi elämän ja maailmankaikkeuden metafyysisiä syitä ja prosesseja tavalla, joka nivoo tärkeästi ja mielenkiintoisesti yhteen empiiristä tiedettä ja ns. henkimaailman ilmiöitä. Hänen teoriansa keskeiset elementit ovat morfinen resonanssi ja morfogeneettinen kenttä. Tässä jutussa niitä on avattu...

Näiden edelläkävijöiden erilaisuudesta huolimatta oma havaintoni on se, että kaikkien heidän(kin) ajattelunsa ja havaintojensa avulla voidaan tutkia näitä samoja yhteiskunnallis-poliittisia ongelmia ja hahmottaa uuden ajan renessanssia niiden tilalle. Kyseessä on tietenkin erittäin megalomaanisen kokoinen ymmärryksen kehittämisprojekti, joka ei voikaan olla nopeaa ja vaikutuksiltaan välitöntä. Paljon on siis minullakin vielä tutkittavaa ja kirjoitettavaa jäljellä näistä aiheista, jos luoja ja maailmantilanne suo :) ...

Tässä tarjoan siis Käymälä- ja Wilhelm Reich -aiheisen koosteen pääasiana. Alla olevassa koosteessa käytetään mm. termejä; "sopimusirrationaalisuus", "massaihminen", "seksuaaliekonomia" ja "pikkuporvari"... Avaan vielä hieman niitä omasta näkökulmastani ennen ko. listausta: 

Sopimusirrationaalisuus kuvaa sitä keinojen ja sisältöjen ristiriitaisuutta, joka syntyy rahataloususkonnollisen sisällön irrationaalisen tunnustuksellisesta puuttumisesta reaalitodellisuuteen aiheuttaen antihumaania poliittista toimintaa humaanien intressien ja rahatalousintressien välille.

Massaihminen tarkoittaa ilmeisesti Käymälän esille ottamassa katsannossa sitä kollektiivista ryhmän tilaa, jossa yhteiskunnallis-sosiaalinen ymmärrys ja tajunta hämärtyy / on hämärtynyt uneen yhdeltä kantilta katsottuna yli-individuaalin sokeuden taholta ja toisaalta sen takia korrespondenttisena vastinkappaleena ryhmäpsykologisten ominaisuuksien ja toimintojen ymmärrysvamman edesauttamana.

Seksuaaliekonomia eli seksuaalisuuden ihanteelliseen yhteiskuntatoteutumiseen tähtäävä konstruktio kuvaa ihmisen seksuaalisuuden tasapainoista ilmenemistä tunne- ja tahtotoimintojen suhteen niin, että sekä fyysiset että henkiset tarpeet ja niiden toteuttamiskäyttäytyminen asettuvat jonkinlaiseen harmoniaan yksilöiden ja yhteiskuntaolosuhteiden kesken...

Pikkuporvari on ilmeisesti Käymälän tarkoittamana juuri se henkilötyyppi (tyypillisimmin poliitikko, ekonomisti tms. fasistisen korporatiivisesti - pankkiirioligarkkisesti ajatteleva), joka palvelee globaalia - transatlanttista rahataloususkonnollista eliitti-pankkiiri-oligarkkikartellia joko kätyrinä tai hyväuskoisena hölmönä. 

Vielä ennen koostetta on hyvä tuoda esille jo 1980 -luvulta Pertti "Veltto" Virtasen artikkeli Wilhelm Reichista, mikä avaa aiheitta varsin hienosti >> "Panssaroitunut ihminen".

Enempää lisäämättä tässä on ko. Käymälä -kooste n. viimeisen kuukauden ajalta -->

MUSTASUKKAISUUSKOURISTUSTEN...




































No comments: