Sunday, October 28, 2012

Poikkeuksellisen kylmä viikko 43 lokakuussa 2012: Kylmimpien öiden listaus

Tämän viikon lopulla Suomessa on koettu pitkästä aikaa tavanomaisesta huomattavasti poikkeavia lämpötiloja ajankohtaan nähden; nyt on ollut vuorossa hyvin kylmä sääjakso ja niinpä otan sen tässä tarkasteluun perinteisen lämpötilalistaukseni muodossa kohdistuen Etelä-Suomen alueelle.

Tilanteen on aiheuttanut varsin klassinen suursäätila, missä laajan matalapaineen sijoituttua ke jälkeen painopisteeltään Suomen itäpuolelle ja korkeapaineen alettua ulottumaan laajana Grönlannista Islannin yli etelään on näiden välistä pohjoisesta päässyt laajasti hyvin kylmää ilmamassaa Fennoskandian yli jopa laajasti Länsi- ja Keski-Eurooppaan saakka; itse asiassa manner-Euroopan kylmyys on eskaloitunut tänään mm. rajuiksi lumisateiksi Alpeilla ja Etelä-Ranskan alueella Alppien eteläreunalle ja samalla ko. kylmän ilmamassan rajalle muodostuneen rajun matalapaineen edesauttamana (Iltasanomien juttu).

Etelä-Suomen eli tarkastelualueeni suhteen tämä on merkinnyt ajankohtaan nähden erikoisen aikaista ja voimakasta talvista säätä lumisateineen ja monin paikoin erityisen alhaisine yölämpötiloineen ajankohtaan nähden. Viimeksi näin kylmää lokakuussa oli vuonna 2002, jolloin tämän kertaistakin ankarampi talvisää tuotti silloin tunnetun historian kylmimpiin kuuluneen lokakuun.

Tällä kertaa lumisateiden suhteen talvisimmat olosuhteet ovat modostuneet Etelä-Suomen osalta länsiosiin, jossa normaalia lämpimämpivetisen Pohjanlahden yli puhaltaneet kylmät luoteistuulet antoivat sille alueelle useita senttejä merellistä lumikuurolunta. Sen sijaan itäosissa ja paikoin Uudellamaalla on jäänyt edelleen alueita kokonaan - lähes kokonaan lumisateetta.

Tämä kylmä jakso on jäämässä kattamaan torstain 25. - maanantain 29.10 välisen jakson, koska jo ensi yön jälkeen lännessä muodostuneen uuden matalapaineen tuomana lounaasta - etelästä alkaa virtaamaan leudontavia tuulia Suomeen. Alla olevassa listassa ovat päivien 27. ja 28. minimilämpötilat poimittuna tuttuun tapaan Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivujen lämpötilakuvaajista. Huomenna ma lisään vielä tulevan yön minimilämpötilat päivityksessä.

Mainittakoon vielä, että tämän kylmän jakson alussa 25. päivän yönä Etelä-Suomessa oli laajoilla alueilla vasta silloin tämän syksyn ensimmäinen yöpakkanen ja etenkin rannikkoalueilla paikoin jopa vasta hallatilannekin, koska edeltänyt syksy oli leuto ja runsassateisena myös pilvisyyden runsaus ja tuulisuuskin pitivät osaltaan yölämpötilat korkeina eli hallattomina - pakkasettomina. Kylmyyden huipennus alla tarkasteltuna alkoi siis 27. päivän yöstä. Päivälämpötilat ovat vaihdelleet vähän nollan molemmin puolin ko. jakson aikana; kylmin päivä oli perjantai 26.10.

Lauantain 27.10.2012 alimmat yölämpötilat: Maarianhamina -5 astetta, Turku -13 astetta, Salo -12 astetta, Pori -11 astetta, Hämeenlinna -10 astetta, Tampere -5 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -6 astetta, Vantaa -8 astetta, Hyvinkää -10 astetta, Lahti -12 astetta, Kouvola -6 astetta, Porvoo -8 astetta, Lappeenranta -3 astetta (Illalla -5 astetta), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -3 astetta, Mikkeli -7 astetta (Illalla -9 astetta), Jyväskylä -9 astetta, Savonlinna -5 astetta (Ennen puoltayötä -8 astetta), Joensuu -4 astetta ja Ilomantsi -5 astetta.

Tässä vaiheessa erikoispiirteenä oli kylmyyspisteen sijoittuminen hyvin pikantisti runsaasti lunta saaneelle länsiosien alueelle, jossa varsin yleisesti oli kylmempää kuin -10 astetta. Lumi edesauttoi kylmyyttä, mutta selkeä ja heikkotuulinen tilanne edisti vielä lisää tilannetta, kun Pohjanlahden lumikuurotehdas piti taukoa yöllä. Sen sijaan Päijänteen itäpuolisilla alueilla itäpainotteinen matalapaine piti yölämpötiloja sen verran kurissa pilvien ja tuulen ansiosta, että sillä alueella päivän kylmimmät lukemat sattuivat paikoin vasta illalla; näistä maininnat sulkeissa listauksessa. Itäosassa merkittävää oli myös suurten järvien huomattava leudontava vaikutus monin paikoin (Myös esim. Tampereen lukemassa), koska edeltäneen syksyn leutouden takia järvivedet pysyivät kylmän jakson tuloon saakka selvästi normaalia lämpimämpinä eli jopa yli +5 asteisina pintavesiltään. Siksi edes tämän yön pakkaset eivät ehtineet jäädyttää järvivesiä, kuten itse havaitsin Hämeenlinnan Vanajavedessä.

Sunnuntain 28.10.2012 alimmat yölämpötilat: Maarianhamina -6 astetta, Turku -6 astetta, Salo -10 astetta, Pori -7 astetta, Hämeenlinna -4 astetta, Tampere -4 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -4 astetta, Vantaa -4 astetta, Hyvinkää -5 astetta, Lahti -7 astetta, Kouvola -6 astetta, Porvoo -8 astetta, Lappeenranta -4 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -2 astetta, Mikkeli -10 astetta, Jyväskylä -10 astetta, Savonlinna -9 astetta, Joensuu -7 astetta ja Ilomantsi -9 astetta.

Tänä yönä eniten vaikuttaneena tekijänä oli edellispäivän puolella luoteesta saapuneen hyvin pienen ja lumikuuroisen matalapaineen osakeskuksen rooli, joka jätti jälkeensä tarkastelualueelle yöksi monin paikoin alapilvikantta ja hyvin tyynessä säässä aamuksi muodostui lisäksi sisämaassa sumujakin. Tällä oli selkeästi edellisyöhön verrattuna leudontava vaikutus etenkin muutamilla sisämaan paikkakunnilla. Sen sijaan itäisimmissä osissa kävi päin vastoin heikomman tuulen ja selkeämmän sään takia; tästä yöstä tuli siellä edellistä selvästi kylmempi. Toki suurten järvien leudontavaa vaikutusta oli siellä edelleenkin.

Maanantain 29.10.2012 alimmat yölämpötilat: Maarianhamina -6 astetta, Turku -5 astetta, Salo -7 astetta, Pori -3 astetta, Hämeenlinna -1 astetta, Tampere -1 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -2 astetta, Vantaa -4 astetta, Hyvinkää -2 astetta, Lahti -3 astetta, Kouvola -7 astetta, Porvoo -4 astetta, Lappeenranta -4 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +0 astetta, Mikkeli -8 astetta, Jyväskylä -6 astetta, Savonlinna -6 astetta, Joensuu -7 astetta (Puolenyön maissa) ja Ilomantsi -6 astetta.

Tänä yönä alkoi olla jo leudontumisen merkkejä, joista merkittävin ilmeni Pohjanlahdelta Porin yli Tampereen ja Hämeenlinnan seuduille liikkuneena runsaana pilvisyytenä heikkojen lumikuurojen kera, mikä piti yölämpötilat näillä seuduilla huomattavan vähän pakkasella muihin vähäpilvisempiin alueisiin verrattuna. Vielä heikkona - tyynenä vallinnut tuuli korosti asiaa, jonka takia Ahvenanmaalla Maarianhaminan edelleen hyvin alhainen yölämpötila sikäläisittäin ilmensi sitä eniten. Kotka Rankissa sen sijaan oli jo pakkaseton yö meren vaikutuksen korostuttua tuulensuunnan käännyttyä pois puhaltamasta sisämaasta päin. Kylmimmät alueet olivat selkeimmillä sisämaan alueilla yhtäältä lounaassa ja toisaalta itäosissa.

Seuranta päättyy tähän; mainittakoon alkaneesta leudontumisesta sen verran, että se pääsee kunnolla vauhtiin vasta keskiviikon jälkeen, jolloin Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Atlantille muodostuva laaja ja voimakas matalapaineen alue osakeskuksineen alkaa kierrättää itäpuolellaan etelästä hyvinkin leutoa ja kosteaa ilmamassaa Suomeen, jolloin tämän alkaneen viikon 44 lopulla eteläosissa on odotettavissa yötä-päivää useita lämpöasteita ja jopa +10 astetta saatetaan saavuttaa ainakin lounaassa... Ennen sitä kuitenkin voi vielä olla ainakin ti-ke välisenä yönä heikkoa yöpakkasta sisämaassa ja osa sateista tulee vielä räntänä - lumena. Ke jälkeen kaikki sade olisi vettä ja kaikki muodostunut lumipeite sekä routaantunut maa sulavat kokonaan.

PS.: Sääaiheita seuranneille pahoittelen tässä samalla sitä, kun sää- ja luontokirjoitusteni teko on keskeytynyt. Bloggaaminen on ollut tässäkin vähentyneen kiinnostuksen kohteena, mutta katsotaan josko tällekin asialle tulee joku uusi ratkaisu lähitulevaisuudessa...

No comments: