Tuesday, December 20, 2011

Syksyn 2011 poikkeuksellisen erikoinen Etelä-Suomen ruska ennätyslämpimän kasvukauden tuloksena

Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä nyt seuraa parin kuukauden tauon jälkeen kasveihin liittyvä blogikirjoitus. Kasviaiheena on syksyn 2011 ruskan luonteen analyysi Etelä-Suomen osalta ja tämä onkin tärkeä ja historiallisesti merkittävä kirjoitus, sillä ko. ruskaan vaikutti Suomen koko säähistorian eriskummallisimpien joukkoon muodostunut huhti- ja joulukuun välinen sääjakso!

Säästä muodostui nimittäin koko tuolla aikavälillä tunnetun historian pisin ja lämpötiloiltaan poikkeavin lähes koko ajan kestänyt yhtenäinen tavanomaista lämpimämpi jakso, mikä ilmeni kasvillisuuden suhteen mm. ennätyssuurena lämpösumman kertymisenä kasvukaudella (Ilmatieteen laitoksen juttu; Ennätyksellisen lämmin ja pitkä kasvukausi) ja ruskan muodostumisena erikoisen monella tavalla normaalista poikkeavaksi. Ruskasta kerron tässä pikkutarkkana analyysinä lajiesittelyineen (Google-linkkejä on tieteellisissä lajinimissä!), mutta aluksi seuraa pientä yhteenvetoa näistä kasvillisuuden poikkeusolot aiheuttaneista säätilanteista koko kasvukaudella.

Tausta-aineistoksi sääyhteenvedolle tässä on Ilmatieteen laitoksen toteutuneen sään kuukausitiedotteet tämän vuoden kasvukaudelta ja ruska-ajalta; huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu, elokuu, syyskuu, lokakuu ja marraskuu. Lisäksi tausta-aineistoksi kasvianalyysiosalle on tässä ko. kasvukauden aikana blogiini tekemät valokuvalliset kasvukauden tilannekatsaukset: Kasvukauden 2011 huomattavan etumatkan ilmenemisiä ja vaikutuksia luonnosta puistoihin ja puutarhoihin; juhannusviikko, Kasvukauden 2011 huomattavan etumatkan ilmenemisiä ja vaikutuksia luonnosta puistoihin ja puutarhoihin; heinäkuun toinen viikko, Kasvukauden 2011 huomattavan etumatkan ilmenemisiä ja vaikutuksia luonnosta puistoihin ja puutarhoihin; elokuun ensimmäinen viikko ja Kasvukauden 2011 huomattavan etumatkan ilmenemisiä ja vaikutuksia luonnosta puistoihin ja puutarhoihin; syyskuun 1. - 2. viikko.

Kasvillisuuteen vaikuttaneet sään poikkeusolot: Kasvukauden aikana kertynyt ennätyksellisen suuri lämpösumma:

- Huhti- ja toukokuussa lämpöaaltojen turvin kasvukausi ja lämpösumman kertyminen alkoivat ja etenivät noin 1 - 2 viikkoa etuajassa tavanomaiseen nähden huhtikuun loppupuolelta alkaen, mikä ei ollut vielä erityisen huomattavaa poikkeamaa normaalista; toukokuun alussa oli myös lyhyt hyvin kolea ja hallainen vaihe.

- Kesäkuun poikkeuksellinen lämpimyys ja runsaat helteet edesauttoivat huomattavan nopeasti lämpösumman kertymistä, jolloin kasvukauden kehityksen etumatka tavanomaiseen nähden kiri kuun mittaan 1 - 2 viikosta jopa n. 3 - 4 viikon veroiseen etumatkaan; jo Juhannuksena oli kuin heinäkuun puolivälin kasvutilanne.

- Heinäkuussa poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan oli runsaine helteineen edelleen suurta, mutta elokuussa poikkeama ei ollut suhteessa enää niin suurta. Hellepäiviä riitti silti muutamia myös aivan elokuun lopullekin saakka. Huippulämmön ansiosta lämpösumma jatkoi ennätyksellistä kertymistään kasvukauden kehitysvaiheiden edetessä jo peräti noin - reilunkin kuukauden etuajassa tavanomaiseen verrattuna elokuuhun mennessä.

- Tavanomaista selvästi leudommat syys- ja lokakuu kerryttivät lämpösummaa yhä ennätyksellisesti ja viimeisten kasvien kehitysvaiheiden (Ei ruska) nähtiinkin valmistuvan jopa yli kuukaudenkin etuajassa tavanomaisesta aikataulusta, mikä mahdollisti mm. sellaisia eteläisten lajien hedelmien kypsymisiä, mitkä normaalitilanteessa jäävät Etelä-Suomen olosuhteissa osaksi - kokonaankin toteutumatta kasvukauden loppuun mennessä.

- Kasvukausi pitkittyi Etelä-Suomessa jopa marraskuun alkupuolelle huomattavan leutouden jatkuttua edelleen. Kasvukausi päättyi viimein vasta marraskuun 8. päivänä ja koko kasvukauden lämpösummaksi saavutettiin Etelä-Suomessa paikoin ennätykselliset yli 1800 vuorokausiastetta (Normaalilukema on yleensä n. 1300 vuorokausiastetta). Koskaan aikaisemmin 1800 vuorokausiasteen ylittäviä lämpösummakertymiä ei ole Suomessa mitattu! Ajallisesti tämä merkitsi seurantani mukaan siis enimmillään jopa reilun kuukauden verran ylimääräistä kasvun kehitysaikaa kasveille, mistä siis etenkin viimeisenä kehitysvaiheita tehneet (Tyypillisesti arat eteläiset viljelylajit) kasvit saivat ennätyshyödyn ennen kasvukauden päättymistä.

Kasvillisuuteen vaikuttaneet sään poikkeusolot: Kasvukauden runsas kosteus etenkin loppukesällä ja syksyllä:

- Kasvukauden alku huhtikuusta kesäkuuhun oli Etelä-Suomessa sateiltaan melko tavanomainen, mutta ajankohdalle tyypillisesti sateiden kuurottaisuuden takia paikallisia eroja sademäärien kertymissä oli runsaanlaisesti; paikoin oli runsassateistakin. Kuitenkaan oleellisesti haittaavaa kuivuutta ei kerennyt kesäkuun helteilläkään muodostua ja paikoin ukkossateita tuli reippaasti kesäkuun helteiden myötä sekä vähän jo toukokuussakin.

- Heinäkuussa ukkossateet olivat rusaimmillaan ja niitä esiintyi tavanomaista sekä enemmän että paikoin tavanomaista voimakkaampinakin. Siksi paikoin saavutettiin huomattavan korkeita sademääriä sekä kuukauden mitassa että yksittäisistä hetkellisistä ukkoskuuroista tunnin sademäärinä. Ilmamassat olivat myös ajoittain hyvin kosteita. Niinpä helteistä huolimatta kuivuus pysyi varsin hyvin aisoissa ja sitä ilmeni vain yksittäisesti siellä täällä lievänä. Toisin paikoin ukkossateet aiheuttivat tulvimista mm. taajamissa.

- Elokuussa ukkossateet olivat huipuiltaan heinäkuuta hillitympiä, mutta tavanomaista sateisempaa oli kuitenkin monin paikoin. Ilmamassat olivat myös edelleen ajoittain hyvin kosteita etenkin kuun lopussa. Kuivuus vaivasi kuun alussa vielä yksittäisillä paikoilla lievästi, mutta kuun loppuun mennessä maaperät alkoivat olla kauttaaltaan ajakohtaan nähden varsin kosteita ja edelleen ukkossateet aiheuttivat paikoin tulvimistakin kuun mittaan.

- Syyskuussa satoi laajasti tavanomaista runsaammin, mikä aiheutti maaperän kostumisen hyvin märäksi ja se haittasi mm. viljojen ja muiden peltotuotteiden viimeisiä sadonkorjuutoimia paikoin erittäinkin paljon. Lokakuussakin satoi yhä varsin paljon ja vähentyneen auringonsäteilyn takia maaperä säilyi jatkuvasti hyvin märkänä, kun lisäksi ilmamassat olivat yleensä varsin kosteita.

- Marraskuussa sateita tuli huomattavan vähän tavanomaiseen nähden huolimatta paljon vallinneista kosteista ja erittäin leudoista etelän ja lännen välisistä ilmavirtauksista. Kuun alkua luonnehti myös leuto ja runsaspilvinen korkeapaine hyvin sitkeästi. Tällöin oli myös pitkään huomattavan heikkotuulista. Kaikki sateet pysyivät sisämaata myöten vain vetenä siirtäen ensilumen tulon jopa vasta joulukuulle. Vähäsateisuudesta huolimatta maaperä pysyi jo vuodenajalle tyypillisesti koko ajan varsin märkänä.

- Joulukuun puolella länsi- ja lounaisvirtauksen sateita on jälleen tullut hyvinkin runsaasti etenkin etelärannikolla, mikä on aiheuttanut kasvien kannalta paikoin huomattavaa liikamärkyyttä (Seisovat vedet nurmikoilla ja perennapenkeissä) ja vesistöissä tulvimista, kun sateet ovat tulleet pääasiassa vetenä. Ensilumi on satanut sisämaassakin laajasti vasta joulukuun puolella Itsenäisyyspäivän paikkeilla ja etelärannikolla löytyy paikkoja, missä sitä ei ole hädin tuskin vieläkään tapahtunut kuin vain lievinä hetkellisinä räntäkerroksina. Tällä hetkellä laajat alueet ovat lumettomia Etelä-Suomessa muutamia sisämaan paikkoja lukuun ottamatta, missä toissa viikon lumisateista on vielä jäänteitä hieman jäljellä. Routaakaan ei ole muodostunut ollenkaan ja järvissä on ollut vain hetkellisiä ohuita jääkerroksia.

Kasvillisuuteen vaikuttaneet sään poikkeusolot: Syyskuun - marraskuun alun välinen poikkeuksellinen hallattomuus - yöpakkasettomuus etenkin rannikoilla:

- Yölämpötilat pysyivät jo elokuun puolella lämpimien, runsaspilvisten ja kosteiden ilmamassojen turvin useasti hyvin korkeina tavanomaiseen nähden eikä syyskuukaan tuonut tähän juurikaan muutosta. Niinpä ilmamassojen leutous, tuuliset ja runsassateiset matalapainesäät sekä runsaspilvisyys korkeapainehetkilläkin edesauttoivat hallan ja yöpakkasen pysymistä loitolla erikoisen tehokkaasti. Siksi ainoa hyvin lievä hallatilanne oli ainoastaan kuun 25. päivän yönä ja silloinkin vain sisämaassa hallanarimmilla alavilla paikoilla.

- Lokakuu sen sijaan alkoi heti kuun 1. ja 2. päivien välisenä yönä ensimmäisellä varsinaisella hallatilanteella, mutta tässäkin tapauksessa varsin mietona ja lähes yksinomaan vain sisämaassa, missä yöpakkanenkin oli tässä vaiheessa vasta paikallista ja lievää n. -1 asteen luokassa. Seuraavat suunnilleen yhtä miedot halla- ja yöpakkastilanteet olivat kuun 9. ja 12., päivien öinä sekä jaksoina; 14. - 15. (2 yötä) ja 20. - 23. (3 - 4 yötä) lokakuuta. Myös näiden tilanteiden aikana etelärannikolla jäätiin edelleen laajasti kokonaan hallatta ja sisämaassakin suojaisimmilla alueilla - paikoilla hallat ja pakkaset jäivät yhä tulematta, mikä havaittiin hallanarkojen kasvien säilymisenä vauriotta. Tämän jälkeen alkoi pitkä hallaton ja yöpakkaseton leuto jakso.

- Marraskuussa kuun 1. päivän yön hyvin lievää sisämaan hallatilannetta lukuun ottamatta jatkui aluksi tuo pitkä hallaton leuto jakso ja vasta kuun 9. ja 10. päivien välisenä yönä tuli seuraava yöpakkastilanne. Tähän vaiheeseen päättyikin tuo em. kasvukausi, kun yöpakkaset olivat myös sen verran reippaita; pakkasta oli etelärannikkoa myöten ainakin aste - pari ja sisämaassa paikoin -5 asteen vaiheilla. Vasta tässä vaiheessa etelärannikko kokikin ensimmäisen varsinaisen halla- ja yöpakkastilanteensa, mikä on ennätyksellisen myöhäinen ajankohta sille!

Tämän jälkeen marraskuu pysyi edelleen varsin leutona ja yöpakkasia esiintyikin vain muutamina öinä ollen vain lieviä ja lähinnä vain sisämaassa esiintyneitä. Ainoa poikkeus kylmään suuntaan siitä olivat kuun 20. ja 21. päivien yöt, jolloin pakkasta oli etelärannikon muutamasta asteesta sisämaan -5 ja -10 asteen välille. Tämän jälkeen aina tähän joulukuun hetkeen saakka säät ovat pysyneet koko ajan niin poikkeuksellisen leutoina, että vain muutamina öinä on ollut etelärannikolla korkeintaan aste - pari pakkasta ja sisämaassa vastaavasti -5 asteen vaiheilla.

Kokonaisuutena on vielä mainittava, että elokuusta alkaen tähän päivään saakka merialueiden huomattava lämpimyys tavanomaiseen nähden on edesauttanut huomattavasti rannikoilla öiden pysymistä leutoina ja siten hallattomina - pakkasettomina.

Seuraavaksi kokoan yhteen näiden sääolosuhteiden aiheuttamia vaikutuksia Etelä-Suomen sekä luontaisten että viljeltyjen puuvartisten kasvilajien ruskakehitykseen tänä syksynä (Huom., terminen talvi ei ole edelleenkään alkanut poikkeuksellisen leutouden ansiosta eli syksy tavallaan jatkuu yhä) -->

Kasvukauden aikana kertynyt ennätyksellisen suuri lämpösumma vaikutti seuraavasti ruskan alkamiseen ja kehitykseen:

Heti alkuun on syytä muistuttaa siitä, miten lämpösumman kertyminen vaikuttaa kasvien kasvuun: Kasvien kasvaminen noudattaa ns. fysiologista aikaa, missä niiden kasvun alkaminen ja kasvunopeus on hyvin suoraan riippuvainen niiden käytössä olevasta ilmamassan lämpötilasta. Eli tietyin (ylä)rajoituksin mitä lämpimämpää on, niin sitä nopeammin kasvit kasvavat ja muutenkin kehittävät osiaan (Kukkiminen, hedelmien kypsyminen, kuluvan kesän versojen puutuminen ja talvisilmujen kehittäminen) kasvukaudella. Kasvun alkamisen rajakohtana on perinteisesti pidetty sitä, missä vuorokauden keskilämpötila ylittää +5 astetta ja lämpösummaa lasketaankin tämän ylittävältä osalta yhteen kasvukauden ajan. Kasvukausi päättyy, kun ko. keskilämpötila laskee pysyvästi alle +5 asteen.

Noina rajoittavina tekijöinä ovat puolestaan kuivuus ja joillakin lajeilla liikamärkyyskin. Myös liikakuumuus on rajoittava tekijä, mikä hidastaa kasvien elintoimintoja, vaikka kosteutta olisi muutoin riittävästi. Tälle on Suomessa harvoin potentiaalia, mutta esim. viime vuoden 2010 kesän ennätyshelteillä näin alkoi tapahtumaan selvästi. Kaikki nämä rajoittavat tekijät siis hidastavat kasvien kasvua ja muuta kehitystä eli silloin ilmenee poikkeavuus lämpösumman kertymisen määrään nähden, mutta epälineaarisesti ja vaihtelevasti kasvilajista toiseen.

Sitten väliotsikon ilmoittamaan
aiheeseen: Tämän kasvukauden ennätyslämmön turvin Suomen luontaisista ja viljellyistä puista - pensaista varhaisimmin kasvunsa päättävät eli kuluvan kesän oksansa ja talvisilmunsa talvikuntoon ensimmäisenä valmistavat lajit saavuttivat tämänlaisen kasvun päätevaiheensa noin kuukautta ennen tavanomaista aikaa jo elokuuhun mennessä, mikä viritti niitä valmiiksi ruskan alkamiseen jo elokuun alussa normaalin syyskuun alun sijaan. Niinpä ko. lajit alkoivatkin ilmentää karuilla ja kuivimmilla kasvupaikoillaan huomattavan ennenaikaista kirkasta ruskaa jo elokuun alkupuolelta lähtien, mutta kokonaisuutena elokuun mittaan silti vasta lähinnä yksittäisinä laikkuina ja lehtinä.

Syyskuun alussa näillä lajeilla ruska alkoi voimistua jo melko yleisesti kohti huippuaan vähän etuajassa (1 - 2 viikkoa), mutta syyskuun leudot ja runsassateiset säät alkoivat toisaalta jarruttaa niiden ruskakehitystä, jolloin ko. lajeille muodostui poikkeuksellisen jyrkästi kaksijakoinen ruska-aika eri yksilöiden kesken; tuo em. ennenaikainen vaihe elokuussa ja syyskuun alussa - keskivaiheilla sekä sitä seurannut ennenaikaisesta varisemisesta jäljelle jääneiden lehtien tavanomaisesta vähän myöhästynyt ruska ja lehtien loppuvariseminen syyskuun lopun ja lokakuun alun aikana. Tuo viimeinen ruskavaihe esiintyi sekä osittaisena että lähes kokonaisena kunkin lajin joissakin yksilöissä ja seuraus oli siis syyskuun mittaan saman lajin sisällä poikkeuksellisen eriaikaisia ruskavaiheita alastomasta lähes vihreään tiettyinä hetkinä.

Näitä lajeja olivat mm. tuomi (Prunus padus), punasaarni (Fraxinus pennsylvanica), virpiangervo (Spiraea chamaedryfolia), viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia), pikkuherukka (Ribes glandulosum) sekä kotipihlajista (Sorbus aucuparia) se osa, joilla on aina muutenkin varhaisin ruskakehitysaika.

Toiseksi varhaisimmin kasvunsa päättävät eli kuluvan kesän oksansa ja talvisilmunsa talvikuntoon toisessa vaiheessa valmistavat puu- ja pensaslajit (Joilla myös ruska on tässä tapauksessa keskimäärin toiseksi varhaisinta) eivät muuttaneet niin selvästi ruskakehitystään varhaisemmaksi tämän ennätysmäisen lämpösummakertymisen takia. Osaksi vaikutusta ei juuri huomannutkaan suuntaan eikä toiseenkaan vielä syyskuun alussa. Monilla näillä lajeilla ruska alkoikin melko tavanomaiseen aikaan syyskuun mittaan, mutta syyskuussa leudot säät ja runsaiden sateiden takia hyvin märiksi jääneet maaperät alkoivat viivästyttää näiden ruskaa niin, että jatkossa lokakuun mittaan se eteni ko. lajeilla loppuunsa n. 1 - 2 viikkoa tavanomaisesta aikataulusta myöhässä.

Siksi näilläkin lajeilla ruska jakaantui tavanomaista pidemmälle aikajaksolle ulottuen yksittäisillä yksilöillä jopa loka-marraskuun vaiheeseen saakka ja etelärannikolla marraskuun alkupuolelle, jolloin viive ruskan päättymisessä oli 2 - 3 viikkoa. Tästäkin aiheutui tavanomaista selvästi enemmän eriaikaisia ruskatilanteita kunkin saman lajin eri yksilöiden kesken; toisilla lajeilla vähemmän ja toisilla enemmän, missä suurinta vaihtelevuutta ilmeni haavalla (Populus tremula) ja metsävaahteralla (Acer platanoides); molemmilla ensimmäiset ruskavärit olivat jo syyskuun alussa, mutta viimeiset lehdet toisilla yksilöillä varisivat vasta marraskuun alussa.

Tämä ei siis johtunut niinkään em. ennenaikaisesta ruskakehityksestä, vaan leudon ja erikoisen hallattoman - yöpakkasettoman syys- ja lokakuun takia tällainenkin ominaisuus pääsi esille, kun eri yksilöt reagoivat eri tavoilla hyvin märkään maaperään ja pakkasettomuuteen: Ruska hajosi normaalista aikataulujärjestyksestä eri pituisesti myöhästymisiksi ja lehdet pysyivät ruskaantuneina korostetun vaihtelevilla tavoilla tavanomaista pidempään puissa pakkasvaristamisilmiönkin (Pakkanen edesauttaa ruskaantuneiden lehtien ruotikantojen ns. irtoamissolukon oksasta irrottamistehtävää) puutteen takia.

Näitä lajeja olivat mm. siis haapa sekä ensimmäisen ja toisen ruskavaiheen metsävaahtera ja mongolianvaahtera (Acer tataricum subsp. ginnala). Metsävaahteran lisäksi jaloista lehtipuistamme lehtosaarni (Fraxinus excelsior), vuorijalava (Ulmus glabra), kynäjalava (Ulmus laevis) ja varhain ruskaantuvat pähkinäpensaat (Corylus avellana) ilmensivät tällaista ruskakäyttäytymistä. Lisäksi viljellyistä ulkomaisista lajeista mm.: amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense), humalapyökki (Ostrya virginiana), ussurinpäärynä (Pyrus ussuriensis), varhaisimmin ruskaantuvat tarhaomenapuut (Malus X domestica) ja rusokirsikka (Prunus sargentii), sekä monet eri ulkomaiset pihlajat ja vaahterat, joilla on suunnilleen sama tai vähän myöhäisempi ruska-aika kuin em. suomalaisilla ko. sukujen lajeilla.

Lisäksi tasaisemmin yksilöidensä keskisen ruskan läpikäyvistä lajeista tähän ryhmään voidaan lukea myös monet koristepensaat, kuten monet tuhkapensaat (Cotoneaster sp.), aroniat (Aronia sp.) ja angervot (Spiraea sp.). Ryhmään kuuluvat myös ne koivut (Betula sp.), joilla ennenaikaista valeruskaa aiheuttaneet koivunruostesienen vaikutukset jäivät vähäiseksi ja näistä vetreimmillä viimeiset ruskapilkahdukset olivat vasta jopa marraskuun puolella 2 - 3 viikkoa normaaliaikataulusta myöhässä.

Etelä-Suomen maaseudun luonnonvaraisten lajien ruskan kannalta tämä ryhmä sisälsi kokonaisruskan pääosan, jolloin voidaan sanoa Etelä-Suomen koko ruskan kehittyneen aluksi noin normaaliaikataulussa - vähän sen edelläkin syyskuussa, mutta lokakuun loppua kohden myöhästyen koko ajan yhä enemmän tavanomaisesta aikataulusta ja lopulta viimeisten lehtien variseminen tapahtui vasta marraskuun alkupuolella 2 - 3 viikkoa tavanomaista myöhemmin, jolloin siis vetreimmät koivut sekä osa raidoista (Salix caprea) ja metsävaahteroiden kolmannen eli viimeisen ruskavaiheen yksilöt etenkin etelärannikolla tyhjentyivät lehdistä alastomiksi. Taajamien puistoissa ja puutarhoissa toisten viljeltyjen lajien parissa ruska oli tätäkin paljon viivästyvämpi, mistä alempana kirjoituksessa lisää.

Talvenarat loppukesällä ja syksyllä myöhään kehittyvät eteläiset viljellyt lajit oli kolmas merkittävä ryhmä, minkä lajeilla ruskan kehitykseen vaikutti selvästi tämä lämpösumman ennätyksellinen kertyminen. Se ilmeni siten, että tällä kertaa nämä lajit saivat ensimmäistä kertaa kunnollisen mahdollisuuden valmistaa kuluvan kesän oksansa ja talvisilmunsa lopullisen valmiiksi ennen ensinnäkin ensimmäisiä yöpakkasia ja toisekseen tällaisessa sopivan varhaisessa aikataulussa niiden virittyminen ylipäätään ruskaa kunnolla tekeviksi mahdollistui voimakkaasti.

Niinpä nyt ensimmäistä kertaa tunnetussa historiassa kaikki nämä lajit etenkin etelärannikolla (Joskin sisämaasta en edes tunne niistä esimerkkejä, hyvin harvinaisia kun ovat) pystyivät tuottamaan kunnollisen varsinaisen ruskan täysin puhtaasti hyvinkin myöhään jopa tuonne marraskuun 9. - 10. päivien väliseen yöpakkastilanteeseen saakka ilman lehtiensä hallavaurioita ja ilman talveen valmistumisen alikehittymisestä johtuvia ruskan "vääristymiä" haaleaan / ruskeaan suuntaan / lehtien lähinnä vain vihreänä varisemiseen. Lajista riippuen tämä "häiriintymätön" ruska vaihteli ajallisesti syyskuusta aina pitkälle marraskuulle saakka.

Jokaisesta ko. ryhmän lueteltavasta lajista havaintokäytössäni oli yksilöesimerkki vain Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta, missä hallattomuus jatkui sopivasti juuri marraskuun 9. - 10. päivien väliseen pakkastilanteeseen saakka. Tämän ennätysmahdollistumisen puitteissa varhaisempia ruskasävyjä tuottivat puhtaina kokonaan alusta loppuun eli kokonaiseen varistumiseen saakka syyskuun lopulta marraskuun alkuun mm. nenäliinapuu eli kyyhkyspuu (Davidia involucrata), neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), aitoviikuna (Ficus carica), kentuckynpapupuu (Gymnocladus dioica), kolmioka (Gleditsia triacanthos), valeakaasia (Robinia pseudoacacia), keltatrumpettipuu (Catalpa ovata), samettisumakki (Rhus hirta), jumaltenpuu (Ailanthus altissima), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), japaninkesäkamelia (Stewartia pseudocamellia) ja sinisade (Wisteria sinensis).

Näistä ensimmäisinä ruskansa tekivät viimeistään lokakuun loppuun mennessä; nenäliinapuu, keltatrumpettipuu, tulppaanipuu ja japaninkesäkamelia. Viimeisenä ruskassa olivat vielä marraskuun alussa aitoviikuna ja samettisumakki.

Myöhäisempiä saman ennätysmahdollistumisen suomia ruskavaiheita tekivät seuraavat arat lajit, mutta vain osittain puhdasvärisesti loppuun saakka. Nimittäin näillä tuo marraskuun 9. - 10. päivien välisen yön pakkaset katkaisivat puhtaan varsinaisen ruskan kehityksen pakkasvaurioruskan ja lehtivarisemisen sävyttämään poikkeutumaan. Lajit olivat: Eteläntrumpettipuu (Catalpa bignonioides) sekä kesävihannat havupuut kiinanpunapuu (Metasequoia glyptostroboides) ja suosypressi (Taxodium distichum). Ensimmäisen lajin lehdet ko. pakkanen varisutti nopeasti pois kesken ruskan, joka tosin oli jo poikkeuksellisen valmiiksi saakka edennyt voimakkaillakin vesoilla. Kahdella jälkimmäisellä varsinainen ruska sai pakkasesta lähinnä vain hieman ruskeiden suuntaan taipunutta sävymuutosta ja joulukuulle jatkuneen huippuleutouden ansiosta lehtien lopullinen variseminen viivästyikin niillä joulukuulle.

Seuraavaksi otan käsittelyyn kasvukauden runsaan kosteuden vaikutukset ruskan poikkeutumiseen erikoiseksi:

Runsaan kosteuden (Eli ilmamassojen kosteudet ja tavanomaista suuremmat sademäärät) vaikutukset ruskaan ilmenivät voimakkaasti kahdella eri tavalla ja nimenomaan yhdistettynä näihin tavanomaista paljon lämpimämpiin olosuhteisiin. Ensinnäkin kosteus ja lämpö edistivät selvästi joitakin sienitauteja kasveilla, joista koivunruoste oli tänä loppukesänä ja syksynä selvästi merkittävin ja huomattavin sekä ruskan aikataulun että sen ulkoasun poikkeuttamisessaan. Pajuilla (Salix sp.) ruostesienitautia ei yllättävää kyllä esiintynyt tällä kertaa niin paljoa verrattuna niiden paikoin ennätyspahaan edelliskesän lopun ruostesieniruskaan (Silloisten ennätyshelteiden vaikutus). Toisekseen kosteus ja lämpö jo pitkin kesää edistivät etenkin ns. pioneerilajeina tunnettujen puiden kuluvan kesän pää- ja latvaversojen kasvua poikkeuksellisen paljon aiheuttaen elokuuhun mennessä ja sen aikana erikoisen pitkiä ko. versoja (Paikoin rehevimmillä alueilla jopa 2 - 5 metrin välille saakka) ko. lajien taimilla ja nuorilla puilla, millä oli syksyn ruskaan selvä ulkonäkövaikutus.

Ensin mainitusta koivunruostetapauksesta kerron nyt tarkemmin havaintoni: Elokuun alussa näytti vielä siltä, että koivut eivät ole saamassa kovin merkittävää koivunruosteesta johtuvaa ennenaikaista ns. valeruskaa, mikä voidaan tunnistaa sen haalean- ja ruskeankeltaisesta sävystä verrattuna varsinaisen ruskan kirkkaamman keltaiseen väriin. Elokuun lopulla heikkotuulinen ja yösumuisen kostea vaihe viritti kuitenkin koivut nopeasti runsaaseen koivunruosteruskaan ja tälläkin kerralla etenkin maaseudun tiheiltä ja kosteilta kasvupaikoilta alkaen.

Syyskuun alkuun mennessä tämä valeruska oli voimistunut poikkeuksellisen runsaaksi muodostaen monin paikoin jopa varsinaisen ruskan huipentuman kaltaista yleistä maisemien kellastumista koivikkoisilla alueilla. Syyskuun lopulle tultaessa monin paikoin nämä valekellastuneet koivikot olivat jo ennätysvarhain lähes kokonaan varistuneet lehdiltään ja sitä vasten ilmenikin erikoinen tilanne pitkälle lokakuulle ulottuen; normaalisti keskimäärin vähän ennen koivuja varistuvat haavat olivat poikkeuksellisen käänteisesti paljon enemmän lehdessä kuin ko. koivikot.

Olen miettinyt tuolle kosteus ja lämpö -syylle lisäsyitä, miksi tämä koivunruosteruska ilmeni juuri tänä syksynä näin erikoisen voimakkaasti. Kaikilla koivuilla ko. valeruskaa ei silti esiintynyt niin paljoa tai jopa lähes ollenkaan ja tänäkin vuonna siinä ilmeni selvä jako sekä etelärannikon ja sisämaan että taajamien ja maaseudun väleillä. Kummassakin tapauksessa ensin mainituilla alueilla ko. valeruska oli selvästi vähäisempää.

Yksi lisäsyy tämän valeruskan runsauteen saattoi olla juuri tuo ennätyssuuri lämpösumman kertyminen, jolloin koivutkin olivat valmistuneet tavallaan yhden lisäkasvukuukauden turvin eli n. kuukauden etuajassa talveen; niiden lehdet olivat tavallaan siinä mielessä myös n. kuukauden tavanomaista "vanhempia" eli raihnaantuvampia tautivaikutuksille. Niinpä koivut olivat sen verran herkempiä virittymään ruskaan ja lehtien varisemiseen, missä tyypillisesti joka vuosi noin elokuun lopulla alkava koivuruostevaikutus pystyi siksi tänä vuonna puremaan tavanomaista paljon voimakkaammin sille herkkien koivukasvustojen parissa. Siitä seurasi sitten muuhun ruskakehitykseen nähden todella erikoinen lehtien ennenaikainen variseminen ja maisemien muuttuminen monin paikoin paljon tavanomaista vähemmän varsinaisen ruskan näyttäjiksi. Sen seuraus olikin sitten maaseudun ruskan jääminen tavanomaista haaleammaksi etenkin näillä koivikkoalueilla.

Tämän kosteuolosuhdepohdinnan seuraavana osana kerron vielä tuosta nuorten puiden ja taimien tavanomaista paljon voimakkaamman latva- ja pääversokasvun aiheuttamasta vaikutuksesta ruskaan. Näitä versoja eniten kasvattavia ns. pioneerilajeja ovat Suomessa tyypillisesti juuri koivut, lepät (Alnus sp.), monet pajut (Salix sp.) ja haapa. Myös muut poppelit (Populus sp.) sekä monet vaahterat ja jalavat tuottavat herkästi tällaisia voimakkaita latva- ja pääversoja nuorina. Normaalistikin näillä kaikilla on usein se taipumus, että ko. pääverso- ja latvaversolehdet ovat muita kunkin yksilön lehtiä isompia ja ne ovat muita kunkin yksilön lehtiä nuorempia eli muita vähäisemmin - myöhemmin virittyviä tulevaan ruskaan. Koivuilla myös vähäisemmin virittyviä - saastuvia tuohon ruostesieniruskaankin.

Tämän kasvukauden aiheuttama poikkeuksellisen pitkä näiden versojen kasvu aiheutti täten myös poikkeuksellisen paljon kuhunkin yksilöön näitä lehtiä ja tavanomaista isompinakin eli toisin sanoen ko. lajien nuorten puiden ja taimien latvuksissa poikkeuksellisen suuri osuus kattoi näitä lehtiä suhteessa koko puuhun / taimeen. Niinpä varsinaisen ruskan (paitsi lepillä, joilla ei ole ruskaa) ja koivuilla myös tuon koivunruosteruskan kontrastiksi nämä versot tuottivat poikkeuksellisen suuren määrän viimeisenä ruskaan tulleita ja ruskassa säilyneitä latva- ja pääversolehdistöjä verrattuna kunkin lajin yksilöiden muihin lehtiin. Etenkin koivujen tapauksissa tämä oli erikoisen selvää, kun mm. noiden ruostesienien takia muutoin jo syyskuun loppuun mennessä kokonaan - lähes kokonaan varistuneiden taimien - nuorten puiden latvoissa säilyi jopa vielä marraskuun alkuunkin saakka tavanomaista runsaammin latvatupsullista lehtevyyttä.

Näiden kahden piirteen lisäksi kosteusoloista on vielä mainittava, että syyskuun - lokakuun runsaiden sateiden takia määperän säilyminen hyvin märkänä edesauttoi varsinaisten ruskavärien haalistumista jonkin verran, missä laji- ja yksilökohtaista vaihtelevuutta tietenkin esiintyi. En kuitenkaan ole määritellyt sitä tarkemmin havainnoissani. Toisaalta etenkin myöhään ruskaantuvien lajien kohdalla tämä märkyys edesauttoi ruskan viivästymistä sateiden mukana kasvien käyttöön huuhtoutuneiden ravinteiden ansiosta. Niinpä em. täydentäen: Leutouden ja runsaan kosteuden yhteisvaikutuksella ruska viivästyi keskimäärin 2 - 3 viikkoa tavanomaiseen aikatauluun nähden monilla lajeilla marraskuun alkuun mennessä ja kaikkein viimeisimmät ruskaantujat hyötyivät samasta asiasta vielä koko marraskuun mittaankin, jos vain yöpakkasista ei ollut haittaa eli oli kyse lehdiltään sopivan kestävistä lajeista:

Näitä viimeisiä suhteellisen kestävälehtisiä ruskalajeja olivatkin mm. monet lehtikuuset (Larix sp.), monet poppelit (Populus sp.), monet kuusamat (Lonicera sp.), monet kanukat (Cornus sp.), monet happomarjat (Berberis sp.) ja monet jasmikkeet (Philadelphus sp.), monet pensasruusut (Rosa sp.), monet atsaleat (Rhododendron sp.) sekä pihasyreenistä (Syringa vulgaris) myöhäisimmin varistuvat yksilöt. Ryhmään voidaan lukea myös norjanangervo (Spiraea "Grefsheim"), villaheisi (Viburnum lantana), lumimarja (Symphoricarpos rivularis), kerria (Kerria japonica), neillia (Neillia sinensis), kellokuusama (Kolkwitzia amabilis), tyrni (Hippophae rhamnoides), karhunvatukka (Rubus allegheniensis) ja pensaspajuista mm. koripaju (Salix viminalis) ja punapaju (Salix rubra).

Näillä oli siis joka tapauksessa mahdollisuus täysin pakkasvauriottomaan ruskaan etenkin etelärannikolla jopa siis tuonne marraskuun 9. - 10. päivien yöpakkastilanteeseen saakka ja sen jälkeen vaihtelevan vähän pakkasvaurioisia (Vaikka siis tässä ryhmässä on em. arkoja lajeja pakkasenkestävämpiä lehtiä) lehtiä sinnitteli osittain jopa joulukuulle saakka; etenkin lajit villaheisi, tyrni, karhunvatukka, jotkut kuusamat ja ruusut sekä punapaju. Jotkut lehtikuuset sisältävät peräti vielä tämän kirjoituksen julkaisupäivänäkin hieman neulasia!

Tästä pääsemmekin luontevasti vielä tarkemmin siihen, mitä syyskuusta tuonne marraskuun 9. - 10. päivän yöpakkastilanteeseen saakka jatkunut poikkeuksellinen hallattomuus / yöpakkasettomuus etenkin rannikoilla aiheutti ruskan luonteeseen:

Ensinnäkin on huomattava, että varsinaiset ruskavärit ilmaantuvat siitäkin huolimatta, vaikka hallaa ja pakkasta ei olisi ollenkaan koko ruska-aikana. Kesävihannat puut ja pensaat pitävätkin ruskan aloittamisen merkkinä tähdellisimmin päivän pituuden lyhenemisen aikataulua ja lämpötiloilla on siinä "vain" avustava vaikutus; sopivan tasainen tai vaiheittainen viileneminen lajista riippuen "ilmiantaa" ruskan tarvetta kuin "tukijärjestelmänä" päägeneraattorin ollessa päivän pituuden muutos.

Hallattomuuden ja pakkasettomuuden selvä vaikutus ruskaan tässä tutkimassani mielessä on siinä, että varsinainen ruska pääsee kehittymään yhtäältä väreiltään ilman pakkasen aiheuttamia ruskeiden - harmaiden pakkasvauriosävyjen lisäämiä muutoksia jo ruskaantuneissa ja lehdiltään aroilla lajeilla myös vielä vihreissä lehdissä. Toisekseen tällaiset olosuhteet hidastavat lehtien varisemista, kuten mainitsin jo tämän kirjoituksen alussa eli ruskaantuneiden lehtien ruotien kannoissa ns. irtoamissolukko pystyy pakkasettomissa oloissa pitämään lehtiä vielä paremmin kiinni, kun pakkasen aiheuttama jäätyminen ei ole vielä rikkonut solukkoja lehtien oksiin kiinnittymistä löyhentäen.

Tällaisesta varisemispitkittymisestä hyötyivät etenkin heikkotuulisten tilanteiden aikaan ruskaantuneet lajit, joilla ko. irtoamissolukko oli jo kehittymässä / kehittynyt. Esim. tuo marraskuun alun heikkotuulinen vaihe ennen em. yöpakkastilannetta hyödytti em. myöhään marraskuulle ruskansa ajoittaneita lajeja, jolloin niiden ruskaloisto oli tavanomaista loistokkaampaa sen ja pakkasvaurioruskattomuudenkin ansiosta kuin mitä normaalisti pystyy ko. aikana ja varhemminkin olemaan. Tosin himmentävänä vaikutuksena oli näidenkin kohdalla runsaiden alkusyksyn sateiden aiheuttama maan märkyyshaitta.

Suhteellisen kestävälehtisillä lajeilla ns. keskimyöhäiset ruskaantujat eli tyypillisesti lokakuussa keski - loppupainotteisesti ruskahuippuaan tuottavat lajit hyötyivät myös tästä hallattomuudesta ja pakkasettomuudesta. Tällä kertaa näilläkin lajeilla ruska oli etenkin etelärannikolla koko lokakuun ajan pakkasvauriotonta ja em. tapaan normaaliaikataulusta viivästynyttä, jolloin ruskaa riitti näilläkin vielä marraskuun alkupuolelle saakka paikoin hyvinkin runsaasti, mutta em. joulukuun ruskaa tehneestä lajiryhmästä poiketen ei lähes ollenkaan enää tuon marraskuun 9. - 10. päivien välisen yöpakkastilanteen yli. Jossain määrin näilläkin vaikutti myös märkyyden aiheuttama värihaalistuma varsinaisissa ruskaväreissä.

Näitä lajeja olivat mm. metsätammi (Quercus robur) sekä punatammi (Quercus rubra) ja muutamat muut pohjoisamerikkalaiset tammilajit, jalokastanja (Castanea sativa), euroopanpyökki (Fagus sylvatica), amerikanpyökki (Fagus grandifolia) ja karoliinanvalkopyökki (Carpinus caroliniana). Näillä tosin on tyypillistä myös se, että osa lehdistä voi jäädä joka vuosi jopa talveksi kiinni ruskeiksi kuivuneina. Muita ryhmän lajeja, joilla lehtiä ei jää talveksi: Puistolehmus (Tilia X vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), poimuetelänpyökki (Nothofagus antarctica), mustaselja (Sambucus nigra), koiranheisi (Viburnum opulus), varhaisemmin varistuvat pihasyreenit ja monet muut syreenit (Syringa sp.), myöhään ruskaantuvat tarhaomenapuut (Malus X domestica), myöhään ruskaantuvat pähkinäpensaat, viimeisen ruskavaiheen metsävaahterat, viimeiset rauduskoivut (Betula pendula) ja valtaosa raidoista (Salix caprea) sekä monet salavat lajikkeineen (Salix alba -ryhmä) ja (Salix fragilis -ryhmä).

Hallattomuudesta ja pakkasettomuudesta hyötyivät samaan tapaan myös lehdiltään pakkasenarat sellaiset lajit, joilla ennätyksellinen lämpösummakertymä ei kuitenkaan ollut em. arkoihin ulkomaisiin lajeihin verrattuna niin tärkeä vaikutin viimeisten kasvuvaiheiden suhteen kuluvan kesän oksien puutumisen ja talvisilmujen lopputilaan saakka valmistamiseksi. Näillä lajeilla oksat ja talvisilmut kerkeävät siis normaalistikin kehittymään ajoissa valmiiksi varsin hyvin talvea varten, jolloin niiden ruskavirittyminenkin on aina paljon selvempää kuin tuossa em. arassa lajiryhmässä, missä talveen valmistavissa kehitysvaiheissaan on yleensä aina kesken jäävyyttä.

Tämä paremmin talveen valmistautuva ja kestävämpi, mutta lehdiltään pakkasenarka lajiryhmä koostuu mm. näistä: Jo em. lehtosaarni ja amurinkorkkipuu sekä jalopähkinät (Juglans sp.), siipipähkinät (Pterocarya sp.), lakkipuu (Cladrastis kentukea), imeläkirsikka (Prunus avium), katsura (Cercidiphyllum japonicum), peruukkipensas (Cotinus coggygria) ja monet onnenpensaat (Forsythia sp.). Näillä ruska on myös osaksi varhaisempi kuin sillä aremmalla lajiryhmällä eli osaksi jo syyskuun puolelta alkaen, mikä on myös pakkasvauriotonta ruskaa näille joka vuosi mahdollistava seikka. Tänä syksynä näiden ruska olikin hallattomuuden ansiosta poikkeuksellisen kirkasvärinen ja poikkeuksellisen pitkään kestävä, kun lehtivarisemistakaan ei ollut edesauttamassa ollenkaan pakkasia. Siitä huolimatta myöhäisruskaisempia imeläkirsikkaa, peruukkipensasta ja onnenpensaita lukuun ottamatta kaikki ehtivät varistaa lehtensä kokonaan ennen marraskuun alkua.

Samaan ryhmään voidaan lukea loppukesän ja syksyn kukinnoistaan tunnettu yleinen syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora"), jonka kukintojen ruskeentuminen ensimmäisissä pakkasissa on tunnettu ilmiö. Silläkin ruska on sattumoisin sen verran keskivarhaista - keskimyöhäistä, että tänä syksynä se pystyi etenemään lokakuun mittaan kokonaan loppuun ilman pakkasvaurioita etenkin etelärannikolla, mutta monin paikoin myös sisämaan suojaisilla paikoilla. Kaikkein huomiota herättävin ilmiö tässä hallattomuudessa oli syyshortensialle se, että jopa jo lehdiltään kokonaan varistuneena sen kukinnoissa säilyi huomattavan paljon sen "kukinnan" viimeisen vaiheen vaaleanpunaista väriä etenkin etelärannikolla jopa tuonne marraskuun 9. - 10 päivien pakkastilanteeseen saakka. Tämä oli myös tunnetun historian ensimmäinen kerta näin myöhäisenä.

Myös monet lehdiltään - varsiltaan pitkään vihreinä säilyvät, mutta pakkasenarat perennat voidaan lukea tähän muutoin kestävään, mutta lehdiltään arkaan ryhmään. Näin esim. japanintatar (Reynoutria japonica), joka säilyi etelärannikolla ja sisämaassakin suojaisilla paikoilla tuonne marraskuun yöpakkastilanteeseen saakka kokonaan hallavauriotta. Tämän ansiosta lajilla pääsi ilmenemään ennätysmäisesti runsasta keltaista ruskaa, mitä ei yleensä ehdi ollenkaan ilmaantumaan, kun ensimmäiset pakkaset nujertavat lajin versot ja lehdet normaalisti viimeistään jo lokakuun alkupuolella myös etelärannikolla.

Paljon olen jo vetänyt yhteen Etelä-Suomen syksyn 2011 ruskan luonnetta, mutta vielä lopuksi otan esille jäljelle jäänteitä viimeisiä huomioita ja teen kokonaisvaltaista yhteenvetoluonnehdintaa em. perusteella:

Kostea ja lämmin kesä edisti myös joidenkin tuhohyönteisten runsasta lisääntymistä, josta selvin esimerkki koettiin viimeistään elokuussa puistolehmuksissa kirvainvaasion liatessa ko. puiden lehtiä paikoin hyvinkin runsaasti eritteensä tahmaan. Tämä tahma edisti paikoin ko. puiden ennenaikaista ruskaantumista, mitä ilmeni ensin hetkellisesti osittaisena jo syyskuun alussa ja seuraavan kerran syys-lokakuussa pääruskan tullessa. Tuo tauko tässä ruskaantumisessa johtui todennäköisesti syyskuun runsaiden sateiden aiheuttamasta ruskan kehitysjarrutuksesta maanperän märkyys- ja ravinnehuuhtoutumavaikutuksen takia.

Syksyn 2011 ruskasta voidaan todeta loppuyhteenvetona seuraavaa: Kaikkien em. normaalista ruskakehityksestä poikenneiden piirteiden takia tämän kertainen ruska muodostui erityisen voimakkaasti monivaiheiseksi ja kirjavaksi. Tämä ruskan monimuotoistuminen etenkin ajallisesti on tyypillistä jokaisena hyvin leutona syksynä, mutta tällä kertaa lisää kirjavuutta aiheuttaneena erikoispiirteenä oli koko kasvukauden ennätyssuuren lämpösumman kertymisen vaikutus. Kokonaisuutena ruskavaiheiden eteneminen pirstaloitui normaalista poikkeaviksi täten niin monella eri tavalla ja niin monesta eri syystä sekä ajallisesti että ulkoasun ominaisuuksiltaan, että kokonaisruskan ajallista ja ulkoasullista luonnetta ei voitu arvioida totutulla tarkkuudella suhteessa esim. tavanomaiseen ruska-aikatauluun.

Lisäksi oli erityisen erikoista se, kuinka koko ruska-aika muodostui ensimmäisistä väreistä viimeisiin laskettuna ennätyspitkäksi: Koskaan aikaisemmin ei ole muodostunut Etelä-Suomen tunnetussa historiassa tilannetta, missä kirkkaita varsinaisia ruskavärejä (Ei siis esim. kuivuudesta johtuvaa valeruskaa) alkoi esiintyä jo elokuun alussa ja missä toisaalta viimeiset ruskaantuneet lehdet säilyivät joissakin puistojen ja puutarhojen lajeissa jopa joulukuulle. Näin ollen kokonaisruska-aika muodostui Etelä-Suomessa erityisen huikeasti jopa reilun neljän kuukauden mittaiseksi etenkin taajama-alueilla!

Aivan lopuksi poikkean vielä itse ruskasta tuon ennätyssuuren lämpösumman tuottamiin muihin kasvipiirin ilmiöihin, joita tälle syksylle ilmeni:

Niistä merkittävin oli siis tuo viimeisten talveenvalmistumisvaiheiden jopa reilun kuukauden verran etuajassa tapahtuminen verrattuna normaaliin. Sen ansiosta hedelmäkypsymisessä viimeiset sadot kerkesivät valmistumaan erinomaisesti jo syyskuun mittaan mm. mustaseljalla (Sambucus nigra), viiniköynnöksillä (Vitis sp.) ja tarhaomenapuilla ns. talviomenien tapauksissa. Samasta syystä vähän varhemmin hedelmänsä kypsyttävillä lajeilla tapahtui varhaistuneen ylikypsymisen takia satojen varisemista erikoisen varhaisina aikoina elo- ja syyskuussa, kuten monien tarhaomenien ns. kesä- ja syysomenasatojen tapauksissa.

Lisäksi koko syksyn hyvin leutona jatkunut sää on edesauttanut myös normaalisti pitkälle talveen hyvinä säilyvien hedelmien mätänemistä ennenaikaisesti, kuten lumimarjan ja ruusunkiulukoiden tapauksissa. Lisäksi monien pihlajalajien marjasadot ja koristeomenapuiden hedelmät ovat samoin mädäntyneet ja varisseet etuajassa tämän syksyn mittaan. Metsävaahteralla puolestaan ilmeni erikoisesti hedelmiensä ruskeaksi kypsymistä jo syyskuun alussa jopa kokonaan vielä ruskattomissakin puissa, kun normaalisti tämä hedelmäkypsyminen ei toteudu ollenkaan vielä ruskattomissa puissa, vaan vasta pikemminkin syys-lokakuussa lajin ruskahuipentuman tienoilla. Samaa ilmiötä tapahtui metsätammellakin, joka alkoi varisuttamaan kypsyneitä terhojaan vielä täysin kesäasuisista puista jo syyskuun alkupuolelta lähtien; normaalisti terhovariseminen tapahtuu vasta lokakuun puolella.

Nurmikot olivat koko kasvukauden pääasiassa rehevässä ja nopeassa kasvussa lukuun ottamatta kesä- ja heinäkuun helteillä vähille ukkossateille jääneitä alueita, missä kuivuuskellastumista esiintyi hieman lyhyitä jaksoja. Elokuun lopulta alkaen runsaan kosteuden ansiosta nurmikot pysyivät hyvin vihreän rehevinä ja huomattava leutous piti niitä ajankohtaan nähden nopeassa kasvussa jopa lokakuun lopulle saakka. Vielä marraskuun alussakin selvää kasvua tapahtui ja viimeisiä nurmikonleikkuukertoja tehtiinkin vielä silloin etenkin etelärannikolla. Senkin jälkeen nurmikot ovat säilyttäneet hyvin vihreyttään tähän joulukuun 20. päivään saakka.

Talvenaroilla lajeilla oli siis selvästi havaittavissa normaalisti myöhään ja siten yleensä kesken jäävien kehitysvaiheiden valmistumista tällä kertaa ennätyksellisen hyvin loppuun saakka. Esim. juuri em. aroilla puu- ja pensaslajeilla jopa voimakkaimmatkin pää- ja latvaversot sekä vesat pystyivät saavuttamaan syksyyn mennessä ja vielä sen kuluessakin huikean suuren kuluneen kesän oksien puutumisasteen ja talvisilmujen lopullisen muodostumisasteen. Samasta syystä edellistalven pahoista pakkasvaurioista selvinneillä aroilla lajeilla uudistavia vesakkoja kehittyi tavanomaista paljon pidempikasvuisena, mutta nekin kerkesivät puutumaan valmiiksi erikoisen hyvin. Huomattava etu oli myös se, että hallattomuudenkin turvin kaikilla lajeilla erinomaisesti alusta loppuun edennyt ruska mahdollisti lehtivihreiden talteenoton talveksi erityisen kokonaisesti. Se on suuri hyöty seuraavan kasvukauden varalle etenkin juuri aroilla lajeilla.

Tämän kasvukauden poikkeustilannekatras tuleekin olemaan paljon hyödyksi näillä aroilla lajeilla tämän alkamaan yrittävän talven 2011 - 2012 mahdollisissa tulevissa kovissa pakkasissa... Jos talvi jää hyvin leudoksi, on ensi kevääksi tiedossa ennätyksellisen vähän hyvinkin arkojen lajien talvivaurioita ja siten kuin länsieurooppalaista kasvien vointia voi olla tulossa... Silloin ainoa talvihaitta lienee ollut liikamärkyyden aiheuttamat ongelmat; homeet, mätäneminen ja tukehtuminen, mikä voi olla ainakin taimien haittana jonkin verran. Ruohovartiset lajit (perennat) ovat silloinkin herkimmin kärsiviä liikamärkyydelle.

Etelä-Suomen luontaisten puulajien kohdalla seuraavaan kasvukauteen muodostui jo varmasti yksi erikoinen piirre tämän vuoden kasvukauden ennätyslämpimyyden ja runsaan kosteuden ansiosta. Nimittäin koivuilla
, lepillä ja pähkinäpensaalla (Corylus avellana) muodostui loppukesällä tavanomaista selvästi enemmän hedenorkkojen talvehtivia aiheita. Erityisesti koivuilla niiden runsaus on itse asiassa ennätysluokassa puiden oksiston ollessa niistä ihan "mustanaan" ja nuokullaan. Niinpä ensi keväälle on tiedossa etenkin koivukukinnan suhteen potentiaalisesti ennätysmäisen runsas siitepölykausi ja siten allergikoille poikkeuksellisen hankalia olosuhteita. Nähtäväksi jää, onko muilla puilla ja pensailla tapahtunut samasta syystä kukinnan runsastumista ensi kasvukaudelle; tämä on kuitenkin vielä lähes kaikilla talvisilmujen sisällä salaisuutena...

Viimeisenä kasviaiheena otan esille lyhyesti ainavihantien havupuiden ja -pensaiden menestymisen näissä tämän vuoden poikkeusolosuhteissa: Myös niillä ilmeni ennätysmäisen lämpösummakertymisen ansiosta jopa reiluun kuukauteen saakka venynyttä kasvuvaiheiden etuaikaisuutta. Pääosa Suomessa luontaisena ja viljeltynä olevista havukasveista ovat kuitenkin sellaisia, että niiden kuluvan kesän oksat puutuvat ja kehittyvät neulasiltaan valmiiksi jo normaalistikin hyvissä ajoin loppukesällä. Niinpä tällä kertaa mm. monilla kuusilla (Picea sp.) ja männyillä (Pinus sp.) uusi oksisto oli täysin valmis jo varhain heinäkuulta lähtien ja sen jälkeen ko. lajien ulkoasu pysyikin ennätysmäisen pitkään muuttumattomana. Sama koski myös käpyjen muodostusta. Ainoastaan joillakin eteläisillä havupuulajeilla pää- ja latvaversojen kehittyminen valmiiksi viivästyi osaksi elo-syyskuullekin; mm. joillakin pihdoilla (Abies sp.), valesypresseillä (Chamaecyparis sp.), tuijilla (Thuja sp.) ja varjostinkuusella (Sciadopitys verticillata).

Männyillä on tapana varistaa jokaisena alkusyksynä vanhoja neulasvuosikertoja pois kellastumisen kautta. Hämmästyttävää kyllä; tänä syksynä näistä poikkeusolosuhteista huolimatta niiden kellastumis- ja varisemisaikataulu ei poikennut merkittävästi normaalista syyskuun alusta - keskivaiheesta. Vain paikoin lievää etuaikaisuutta oli nähtävissä. Tämä antaa ymmärtää tämän varisemistapahtuman noudattavan hyvin orjallisesti lähinnä vain päivän pituuden muutosaikataulua.

Lisäksi on vielä huomattava, että nämä poikkeusolot eivät ole haitanneet havukasvien vointia. Päin vastoin viime talven takia paikoin pakkasvaurioituneet yksilöt ovat hyötyneet ko. poikkeuslämmöstä korjatessaan kasvuaan. Toisaalta havukasveilla ei ilmennyt edes pää- ja latvaversoilla lähes yhtään normaalista poikkeavaa ylimääräistä kasvua ko. lämmön ja kosteuden ansiosta, kuten em. tapaan monilla lehtipuilla kävi hyvinkin voimakkaasti. Ensi kasvukaudeksi kehittyneiden talvisilmujen kohdalla voi olla toisin; ehkä potentiaalia paikoin normaalia pidemmälle ensi kesän vuosikasvulle...?

No comments: