Sunday, November 28, 2010

Big Brother -reality ja NWO: BB -asukas Marika esimerkkinä kaunosielulääkkeestä NWO -pahuutta vastaan

Tänään ajattelin Suomen Big Brotherin 2010 tämän iltaisen finaalin kunniaksi tehdä poikkeuksellisesti analyysin ko. ohjelmasta, sen paljastamista yhteiskuntamme ja maailman tilanteen sosiaalisista luonteista ja oman suosikkiasukkaani Marikan merkittävyydestä siinä moraalisena mittarina. Samalla osoitan sen yllättävän seikan, että BB:n kaltainen reality-ohjelma voi olla tosi paljon ja tärkeästi muutakin kuin vain tyypillisesti parjattava kansalaisia tyhmentävä postmoderni sosiaalipornoteatteri!

Hurjimmillaan Big Brother -realityn on väitetty olevan tyypillinen osa Illuminatin (keskuspankkikartellin) valtavirtamedian välityksellä tapahtuvaa kansalaisten aivopesua ja ehdollistamista yhteiskuntiemme muuttamiseksi yhä enemmän siihen paljon puhuttuun uusfeodaaliseen tyranniaan, jossa isoveli valvoo ja kontrolloi meitä kansalaisia myös oikeasti enenevässä määrin keskuspankkikartellin imperiumin hyväksi. Eli siis BB on populaarikulttuurin muotoon puettu poliittinen ase uusfeodaalisen fasismin istuttamiseksi yhteiskuntiin salakavalasti hyväksikäyttäen mielihyvän ja jännityksen tarvettamme nuoleskelevan viihteen avulla.

Meitä kansalaisia on kuitenkin siis median avulla ohjailtu säälimättömästi tavoitteena ehdollistaa meitä olemaan "kunnon kansalaisina" eli keskuspankkikartellin kuluttaja- ja velkaorjina. Tästä mm. Alan Watt (Sivustonsa Cutting Through Matrix) on pitkään puhunut asiantuntevasti. Tässä yhteydessä onkin hyvä muistuttaa siitä tosiasiasta, että itse asiassa kansalaiset voivat aivan hyvin ohjailla ja tarkkailla myös eliittiä (Illuminatia) ja ottaa siten oman paikkansa ja oikeutensa sekä osoittaa eliitille sille kuuluva paikkansa helvetin tunkiolla poissa häiritsemästä meitä! Tämän vuoden alussa korostin tätä seikkaa Googlen Street View -palvelun laajennuttua Suomeen; kirjoitukseni (Googlen Street View -palvelu monialaisessa ja monitieteellisessä hyötykäytössä). Ko. palveluhan kohtasi heti ankaraakin kritiikkiä tunkeilevan tirkistelyluonteensa takia ja NWO:n vastustajien joukossa palvelun luonnetta tähdennettiinkin juuri tuon uusfeodaalisen isoveli valvoo -tyrannian eräänä pystyttämismetodina hyötynäkökulmiensa varjolla ajettuna.

Voimmekin nyt aivan hyvin vertailla Street View -palvelua ja BB -realityä keskenään tuon alkuvuoden kirjoitukseni lähtökohdasta ---> Alunperin lähinnä eliitin agendoja palvelevaksi tarkoitettu ase voidaan ottaa ja kaapata kansalaisten omaan käyttöön heidän parhaaksi ja jopa eliittiä vastaan! Eliitin aseita voidaan siis soveltaa kansalaistenkin käyttöön ja olenkin jo kuullut monilta alani kollegoilta, että he ovat omaksuneet Street View -palvelun oleelliseksi ammattityökaluksi mm. maastokartoituksia tehdessä; sanovat jopa, että "miten sitä edes tuli toimeen ennen Street Viewtä" :) Hienoa, että siinä alkoi käymään juuri niin kuin ennustin ja toivoin! Tämä sama pätee BB -realityyn ja siinä nimenomaan yhteiskunnan sosiaalisia konstruktioita tarkastelevassa ja ohjaavassa mielessä.

Vertauksena tässä käy myös kaukoputki; eliitti tarkkailee resurssiensa avulla meitä "kaukoputkellaan", mutta voimme aivan hyvin tahdonvoimalla ja mielikuvituksella ajatella ja toimia käänteisesti eli kääntää "kaukoputki" päinvastoin tarkkailemaan ja siten haastamaan eliittiä ja ohjailemaansa yhteiskuntakehitystä! Vastaavasti BB:n kohdalla emme siis suostu vain toljottamaan sen antia turruttavana sosiaalipornoviihteenä ja ehdollistavana isoveli valvoo - juonena (Meidän kuuluisi muka alistua kontrolloitavaksi yhä enemmän BB:n ehdollistamaan tyyliin), vaan otamme tilaisuudesta vaarin ja opettelemme BB:n avulla ihmisten sosiologiaa ja psykologiaa osana yhteiskunnan henkistä tilaa ja sosiaalisten konstruktioiden verkkoa tavoitteena ymmärtää siinä keskuspankkikartellin saastuttava ja haitallinen luonne.

BB:n antia tarkastellessamme meidän täytyy yrittää nähdä sen kautta yhteiskuntamme tilaa, jotta voimme sen jälkeen muuttaa sitä enemmän meidän hyväksi jopa vastoin eliitin tahtoa! Me opettelemme tälläkin tavalla olemaan parempia ihmisiä ja ymmärrämme myös paremmin niitä juonia ja yhteiskunnan kehitysprosesseja, jotka sisältyvät keskuspankkikartellin agendoihin säilyttää ja kehittää monetaristista kapitalismiansa heitä hyödyttävänä prosessina ja jopa äärimmäisesti kansalaisten kustannuksella. Ja sellaiseenhan meidän ei pidä suostua ihan noin vain alistumalla noiden eliitin "aseiden" käytön alle tahdottomina räsynukkeina!

Miten siis esim. tämän vuoden BB ja sen asukkaat peilaavat tuota yllä sanottua? No, katsotaanpas --> BB -kauden alkaessa kuului taas porua siitä, kuinka BB:n asukkaiksi pyrkii lähinnä vain bimboja julkkistyrkkyjä ja / tai muuten vain ns. kajahtaneita taviksia. Timo T. A. Mikkosen sanoin (Kun häntä haastateltiin tämän kauden alussa BB:n luonteesta) ihmisiä pyrkii BB -taloon ns. "alimmasta neljänneksestä, vaikka mahdollisuudet olisivat paljon parempaankin". Varmasti aivan oikea huomio suurelta osin. Merkityksellisenä pointtina tässä on kuitenkin se, kuinka ko. joukkoon silti eksyy tästä tyypillisestä massasta nimenomaan edukseen poikkeavia helmiä, joita vasten on erinomaisen hedelmällistä vertailla monia sosiaalisia ja psykologisia seikkoja jopa venytettynä laajemminkin yhteiskunnalliselle tasolle ja aina jopa tähän NWO -tutkimisen sarkaan saakka.

Juuri tällaiset "muista" selvästi poikkeavat ns. "erikoisyksilöt" toimivat eräänlaisina merkkipaaluina ja indikaattoreina. Niiden "muiden" käyttäytyminen "erikoisyksilöä" kohtaan ja vuorovaikutus hänen ja niiden muiden välillä toimii havaintoaineistona ymmärtää sekä ihmisyyden luonnetta että yhteiskunnan olemusta! Tässä maailman tilanteessa kaikki informaatio tuonlaisenkin ymmärryksen laajentamiseksi on oivallista materiaalia keskuspankkikartellia vastaan! Ja meille kansalaisille oppimateriaalia tulla paremmiksi ihmisiksi ihan muuten vainkin :) NWO:n vastustaminen on itse asiassa hyvin paljon juuri paremmaksi ihmiseksi opettelun avulla tapahtuvaa toimintaa ja BB on ollut siinä sosiaalispsykologisessa mielessä suorastaan ennen näkemättömän hyvä alusta tarkkailla maailmaa ja itseään!

Edellisinä BB -kausina havaitsin tällaisina muista erottuvina "erikoisyksilöinä" mm. Pertun, Kakin ja Esa A:n. Lähes säännönmukaisesti tällaisten "erikoisyksilöiden" kohtalona BB -talon asukkaana on ollut olla "niiden muiden" asukkaiden silmissä epäsuosiossa ja jopa hylkiön asemassa, josta halutaan päästä eroon asettamalla ko. asukas häätöäänestykseen mahdollisimman usein. Tänä vuonna eräänlainen ehdokas tällaiseksi oli aluksi Hannu (Joka tosin ei ollut kovin epäsuosiossa muiden asukkaiden silmissä), mutta hänen jo poistuttua talosta on entisestään vahvistunut ko. "erikoisyksilö" vs. "ne muut" -asettelu nimenomaan Marikan kohdalla. Hän on oikeastaan koko Suomen BB -historian selvin ja siten hedelmällisin asukas tämän asettelun tarkastelussa, joten tässä lopuksi käsittelenkin juuri Marikan tapausta verrattuna "niihin muihin" BB -asukkaisiin.

Marika on ollut muiden BB -asukkaiden epäsuosiossa ennätyksellisesti muihin BB -kausiin verrattuna; hän on joutunut melkein joka viikko yhtä lukuun ottamatta häätöäänestykseen muiden asukkaiden toimesta, mutta selvinnyt kansansuosion avulla aina jopa tämän iltaiseen finaaliin saakka ja hänellä vaikuttaa olevan tällä hetkellä jopa erinomainen mahdollisuus voittaa koko kisa. Tämä epäsuhta kansansuosion ja BB -talon asukkaiden epäsuosion välillä on tässä tarkastelussa oleellinen seikka. Voimmekin asettaa nyt kysymyksen; onko esim. juuri Marika jotenkin paha / huono ihminen, kun lähes kaikki muut asukkaat ovat olleet niin paljon ärsyyntyneitä hänestä kauden aikana?

Vastaus tuohon kysymykseen lähtee heti laajemmasta jopa NWO -tutkimukseen saakka ulottuvasta tarkastelusta; siitä mikä on yhteiskuntamme tila osana vallitsevaa monetaristisen kapitalismin hegemoniaa. Huomaamme sen, että tällaiselle kapitalismin muodolle on hyvin tärkeää, että sen parissa elävät kansalaiset ovat riittävän tasalaatuisesti formatoituja eli keskuspankkikartellin valtaan turvallisesti alennettua ja kontrolloitua massaa, joka ei liiaksi haastaisi ko. kapitalismin muodon rahanvaltaan perustuvaa maailmankuvaa ja prosessia toteuttaa itseään.

Tästä pirrasta Marika erottuu jopa räikeästi, koska hän on mm. hyväsydäminen, kiltti, kaikille ystävällinen, Peppi Pitkätossumaisesti pirteä ja iloinen, toisaalta ailahtelevasti tunteellinenkin itkusta nauruun sekä keijuenergisesti käyttäytyvä luonnonlapsi. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, jotka eivät sovi parhaimmalla mahdollisella tavalla monetaristisen kapitalismin ehdollistamaan kaavamaiseen rahanvaltamaailmaan. Niinpä havaintoni mukaan: Ne ihmiset, jotka ovat ehdollistuneet olemaan ns. kuuliaisina osina tätä rahanvaltamaailmaa, ärsyyntyvät helposti siitä poikkeaviin henkilöihin. Tässä mielessä Marika on selvä tapaus; rahanvaltamaailmaa kyseenalaistava kaunosielu, jonka kyvystä elää omalla tavallaan rahanvaltamaailmasta liiemmin piittaamatta muut ovat kateellisia.

Siinä ei ole kuitenkaan kaikki totuus asiasta. Nimittäin on toki totta, että ryhmässä paljon muista erottuva henkilö voidaan kokea ryhmän tarpeiden ja olemuksen puitteissa omituisena ja siten uhkaavana, mistä johtuen ko. "uhka" voidaan kokea ns. ryhmästä poistamisen veroiseksi haitaksi. Siinä ei välttämättä ole kyse siitä, että onko ko. "uhkaava" henkilö hyvä vai paha karrikoidusti sanottuna. Riittää, kunhan hän vain eroaa muista paljon ja enemmän kuin kukaan muu. Tämän takia Marika onkin joutunut koko kauden ajan jopa kiusatuksi monien muiden BB -asukkaiden taholta; mm. säännönmukaista sosiaalista poissulkemista eri tilanteista ja jatkuvaa sättimistä hänen niistä puolista, joita muut ryhmän jäsenet eivät siedä, kuten Marikan "häslääminen" ja "jankuttaminen". Helppo kohde siis myös ns. syntipukiksi, josta havaitsin myös tilanteita tällä BB -kaudella.

Mutta millaista Marikan "uhkaava erottuminen" ryhmän muista jäsenistä on ollut BB:ssä luonteeltaan? Itse asiassa jo tuon yllä mainitsemani perusteella olen sitä mieltä, että asettelussa "muut" vs. Marika, hän on henkisesti paljon pidemmällä sen ns. hyvän puolella kuin "muut" ja siten muiden hyljeksintä sen takia on ollut enemmän sosiaalista kyvyttömyyttä kuin mitään muuta; "he" eivät osaa riittävästi arvostaa upeaa ja erottuvaa persoonaa.

Toki "niistä muista" on sanottava, että eivät he välttämättä tietoisesti ole mitään "pahoja", vaan kyse on yleisesti siitä, että kyllä oikeastaan me kaikki olemme hyvin vahvasti ehdollistumisen alla tulla kylmiksi ja kyynisiksi NWO:n syöttämän rahanvaltamaailmankuvan orjiksi, jotka tyytyvät olemaan tasapäistä massaa. Jotkut muut eivät osaa vastustaa tai edes havaita tätä niin hyvin kuin jotkut toiset ja siten "heillä" vähemmän vastustuskykyisillä ei edes ole tietoa paremmasta ja he voivat siten kuvitella esim. "Hunks -tanssijana olon" olemisen parhaimpana muotona. Joka tapauksessa tässä maailman tilanteessa on nyt oivallisen upeaa huomioida tällaisia tilanteita, joissa joku pystyy erottumaan vallitsevasta hegemoniasta näin hienosti edukseen Marikan tavoin senkin uhalla, että muut katsovat sitä kieroon!

Marikalla on tätäkin katsantokantaa varten niin paljon hyviä puolia, että ne peittoavat huonot puolensa (Mm. joissakin tilanteissa holtiton alkoholin käyttönsä) mennen tullen. Arvostettavaa Marikassa on mm. nimenomaan se, kuinka hän pystyy muiden taholta jatkuvasti tulevan negatiivisen palautteen ikeessä olemaan koko ajan vahvasti oma itsensä ja pitämään päänsä koossa suuremmin pimahtamatta / murtumatta ja samalla tulemaan olosuhteisiin nähden kuitenkin kohtuullisen hyvin toimeen ko. ryhmässä; ei suostu ollenkaan eristäytymään muista, kuten helposti voisi käydä jonkun muun kohdalla.

Marika on tässäkin mielessä yksi vahvimmista ja rohkeimmista ihmisistä, joita olen koko elämäni aikana havainnut olevan olemassa! Hän on hyvänä roolimallina juuri siinä, kuinka hän ei jää tuleen makaamaan, vaan esim. kiusaamisesta ja siten ryhmässäolon vaikeuksista huolimatta pystyy olemaan olosuhteisiin nähden erittäin positiivinen, muille ystävällinen ja toiset huomioon ottava sekä samalla luovimaan pystyssä päin myös omien tarpeidensa ja periaatteidensa puolesta. Ja vaikka muut eivät siis ole olleet läheskään yhtä paljon häntä kohtaan hyviä ja huomioon ottavia kuin hän muita kohtaan! Erityisen merkille pantavaa on Marikassa myös se, että huolimatta hänen lujuudestaan ja järkähtämättömästä omasta tyylistään hän ei ole liiaksi tinkinyt sielunsa kauneudesta ja herkkyydestä; päättäväinen ja rohkea oman tiensä kulkija voi siis aivan hyvin olla myös kaunosieluinen, kuten Marika!

Nykyinen rahanvaltamaailmahan tähdentää paljon juuri päinvastaista eli päättäväiseksi ja rohkeaksi toimijaksi siinä maailmassa ryhtyvän pitäisi muka luopua riittävän paljon kaunosieluisuudestaan. Ei se olekaan niin! Tässä mielessä olen tosi helpottunut, kun löytyy vielä Marikan kaltainen valopilkku merkkipaaluna rahanvaltamaailman hallitseman yhteiskuntatilanteemme tällaiseksi kyseenalaistajaksi! Toki tässä maailman tilanteessa on äärimmäisen vaikeaa säilyttää kaunosieluisuuttaan, koska NWO vaatii niin paljon siitä luopumista, jos mielisi olla ns. kuuliaisena osana yhteiskuntaa ko. uusfeodaalisen tyrannian toteutumispaineen alla. Tätäkin hyvyyden pienentymistä vastaan meidän NWO:n vastaisten aktivistien on myös taisteltava ja siinä hyvää suuntaa voidaan löytää esim. Marikan kaltaisten persoonien esimerkeistä!

Marikan vahva, mutta kaunosieluinen persoona huokuu esille myös hänen visuaalisessa ilmeessään; itsetietoisen vahvaa ja hallittua meikkausta sekä kirkasvärisiä ja vahvamuotoisia vaatteita. Sellainen keijukaismenninkäishyvisnoita :) Tämäkin on tervetullutta ominaisuutta tänne synkkään Pohjolaan, jossa muottiin valettua tapaa olla ehdollistetussa harmaudessa ei ole vieläkään riittävästi rikottu! Tämä pätee myös mm. arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin aloilla. Väriä ja eloa maailmaan sanon minäkin!

Yhteiskuntamme on siis tullut monin tavoin epäkelvoksi villin kaunosieluiselle elämänvoimalle, mitä monet ovat jopa jo oppineet kaihtamaan ja pelkäämään, kuten "muiden" BB -asukkaiden Marikaan kohdistamasta epäluulosta olemme voineet nähdä ja päätellä. Tämän takia NWO:n vastustamisen pitää olla myös ns. viljelyolosuhteiden paremmaksi kehittämistä ja tekemistä ko. kaunosieluiselle elämänvoimalle!

NWO:n vastustamisen aseet on viime aikoina kehitetty pisimmälle lähinnä keskuspankkikartellin rahanvallan käytännön ilmenemismuotojen suhteen; pankkitoiminta, rahan luonne, syntymekanismi ja käyttö. Tärkeää on kehittää vastaavia aseita, myös yhteiskuntien sosiaalisten ja henkisten sisältöjen suhteen, jossa tilanteiden tarkkailua ja ohjaamista voidaan tehdä mm. Big Brotherin kaltaisten reality-ohjelmien avulla ym. tapaan; etsitään esimerkkejä sopivalla tavalla vahvasta kaunosieluisuudesta ja osoitetaan niitä tavoitteiksi ja ihanteiksi kohti parempaa ihmisyyttä sekä sisällöllisesti toimivampaa ja rakentavampaa yhteiskuntaa.

Lopuksi onkin tässä mielessä vielä huomautettava siitä, miten tämän illan BB -finaalissa käy! Nimittäin nyt kaiken yllä mainitun valossa voimme ko. finaalituloksesta nähdä, kuinka Suomen kansa suhtautuu Marikan kaltaisen ihmisen olemassaoloon. Itse toivon tosiaan sitä, että Marika voittaisi suorastaan ylivoimaisesti! Maailmamme tarvitsee tässä keskuspankkikartellin saastuttamassa ja uhkaamassa tilanteessa juuri sellaisia symbolisia valopilkkuja kuin mitä esim. juuri Marikan BB -voitto toisi! Se kertoisi siitä, että Suomen yhteiskunnan tila ei olisikaan vielä aivan toivoton ja vastustuskykyä keskuspankkikartellin pahuudelle ja sen aiheuttamalle yhteiskuntavauriolle vielä olisi! Tämä sanottuna jäämme nyt odottamaan illan tulosta ja palannen sitten vielä kommentoimaan sitä (Ehkä tähän loppuun tai omana kirjoituksenaan) viimeistään huomenna...

No comments: