Sunday, January 17, 2010

Viikon 2 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1



Likaiseksi muuttunutta lunta liikenneympäristössä vielä lievästi huurteisen unkarinsyreeniaidanteen (Syringa josikaea) kera kuvattuna kuvattuna sunnuntaina 17.1.2010 Hämeenlinnassa. Liikennealuelumien likaantuminen asfaltti-, hiekka- ja muuhun pölyyn eteni viikon mittaan voimakkaasti uusien lumisateiden jäätyä olemattomiksi jo edellisen viikon puolelta.




Suureksi osaksi huurteestaan varissutta järvimaisemaa kuvattuna sunnuntaina 17.1.2010 Vanajaveden rannassa Hämeenlinnassa. Kuurasta olivat varisseet jo kokonaan rantapuusto, mutta taustalla kaukana olevalla Hattelmalan harjulla kuuraista puustoa oli edelleen tuulensuojassa. Järvijäät olivat edelleen paksulti lumipeitteisiä ja liikkumisen jäljistä yhä enemmän kuvioituja.




Puistomaisemaa jo suureksi osaksi varisseessa huurteessa kuvattuna lauantaina 16.1.2010 Espoon Tapiolassa. Ko. päivänä etelä-kaakkoistuuli oli jo voimistunut varistamaan huurretta pois. Sumupilvikerros oli myös muuttumassa tilanteessa kumpukerrospilvien suuntaan. Edelliset pari päivää olivat viikon leudoimmat (Aste pari pakkasta), mutta tässä uusi kylmeneminen oli alkanut.




Hesperiankatujen välissä olevia balkaninhevoskastanjoita (Aesculus hippocastanum) huurteessa kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingissä. Paksuoksaisetkin puut saivat ja säilyttivät huurretta erinomaisesti. Jopa rungotkin huurtuivat selvästi.




Töölönlahden rantaa ja lehmuskujannetta huurteessa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vieressä kuvattuna torstaina 14.1.2010 Helsingissä. Rantamuurin vieressä nähdään tyypillinen jään railoutumisesta aiheutunut veden tulo jään päälle. Merijäillä tätä tapahtuu järvijäitä helpommin, kun merivedenkorkeus vaihtelee talvella paljon edestakaisin.




Piha-alueen istutuksia ja iso rauduskoivu (Betula pendula) huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Etualan japanintattaren (Fallopia japonica) talventörröttäjiksi jätetyt varret ilmentävät hyvin huurrekuorrutuksessaan sen, että monilla perennoilla varsia ei kannata leikata talveksi pois. Ne ovat tärkeitä talviestetiikan rikastuttajia!




Puistomaisemaa huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Huurre oli muodostunut edellisenä päivänä ja kertyi aukeilla alueilla etenkin etelä-itäreunojen puustoon eli puiden pohjois- ja länsipuolille tällä alueella. Huurteen muodostumisen aikana pieni tuulenvire tuli siis lännen ja pohjoisen väliltä.
.



Puistomaisemaa huurteessa kuvattuna maanantaina 11.1.2010 Espoon Tapiolassa. Ma - pe vallinneessa heikkotuulisessa sumupilvisessä ja ajoittain sumuisessa vaiheessa ainoastaan tänä päivänä aurinko kuulsi hieman sumujen ja sumupilvien läpi Etelä-Suomessa; kajo kuvassa. Sää oli lauhtumassa -10 asteen leudommalle puolelle.

No comments: